Nyt voi itse selvittää netissä, pitääkö kulkupelille ottaa liikennevakuutus

Liikennevakuutuskeskuksen (LVK) vakuutusasioiden asiakaspalvelusta kysytään usein saman tyyppisiä asioita.

Tyypillisesti halutaan tietää, koskeeko vakuuttamisvelvollisuus esimerkiksi tietynlaista työkonetta tai tuleeko ajoneuvo vakuuttaa, jos sillä ajetaan metsässä eikä tieliikenteessä.

LVK on nyt julkaissut uuden verkkotestin, joka neuvoo, tuleeko ajoneuvolle ottaa lakisääteinen liikennevakuutus.

Liikennevakuutuslain mukaan moottoriajoneuvolle, jonka pysyvä kotipaikka on Suomessa, on otettava liikennevakuutus. Pääsääntöön on kuitenkin olemassa poikkeuksia tiettyjen ajoneuvojen osalta sekä joissakin tilanteissa, joissa ajoneuvon ei katsota olevan liikennekäytössä.

Poikkeukset koskevat pääsääntöisesti hitaita tai kevyitä erityisajoneuvoja, jotka eivät aiheuta liikenteellistä riskiä. On hyvä tietää, että maastossa, metsässä tai jäällä ajaminen ovat liikennevakuutuslain mukaan liikennekäyttöä. Liikennekäyttö ei siis rajoitu vain tieliikenteeseen.

Liikennekäytön ulkopuoliseksi käytöksi voidaan katsoa esimerkiksi ajaminen suljetulla teollisuusalueella sellaisella trukilla, jota ei tarvitse rekisteröidä ja jonka nopeus on alhainen.

”Täytyykö ajoneuvolleni ottaa liikennevakuutus” -verkkotestin avulla voi tarkistaa oman ajoneuvon vakuuttamisvelvollisuuden ja siihen mahdollisesti liittyvät poikkeukset.

Suomalainen liikennevakuutus on kattavimpia maailmassa. Suomalainen liikennevakuutus sisältää esimerkiksi niin sanotun kuljettajanpaikkasuojan, eli omasta vakuutuksesta saa turvaa loukkaantumisen tai vammautumisen varalle myös siinä tapauksessa, että on itse aiheuttanut vahingon.

Vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyönyt ei ole oikeutettu korvauksiin. Lisäksi liikennevakuutuksen laiminlyönnistä lankeaa takautuvasti maksettavaksi vakuutusmaksuun nähden moninkertainen laiminlyöntimaksu.

Verkkotesti ja tietoa vakuuttamisvelvollisuudesta löytyy verkkosivulta www.lvk.fi/vakuuttaminen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän