26.1.2017 12.45
Nissan Micra on nyt ehtinyt viidenteen sukupolveen. Ensimmäinen lanseerattiin Euroopassa vuonna 1983.
Uusi Micra on pidempi, leveämpi ja matalampi kuin aikaisemmin.
Kaksisävyiset, pehmeät verhoilumateriaalit ovat vakiovaruste kaikissa varustetasoissa.
Auton teknologiavarusteluun kuuluu muun muassa älykäs kaistavahtijärjestelmä, joka korjaa ajolinjaa tarvittaessa automaattisesti auton palauttamiseksi oikealle kaistalle.
Auton ympäri kuvaava kamerajärjestelmä on nyt ensimmäistä kertaa saatavissa Micraan.
Musiikin ystävät osaavat puolestaan arvostaa uuden Micran Bose Personal ‑audiojärjestelmää. Järjestelmässä on kuljettajan pääntukeen integroidut kaiuttimet.
Moottorivaihtoehtoihin kuuluu kaksi bensiinimoottoria ja yksi dieselmoottori, jotka kaikki on yhdistetty viisivaihteiseen manuaalivaihteistoon.
Täysin uuden Nissan Micran tilauskirjat avattiin Euroopan suurimmilla markkina-alueilla päättyneen vuoden joulukuussa.
Suomessa tilauksia aletaan ottaa vastaan tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana ja ensimmäiset autot toimitetaan asiakkaille toukokuussa.
www.nissan.fi


