Neste avaa kevään ja kesän 2021 aikana merkittävän määrän uusia Neste MY uusiutuva diesel -polttoaineen jakelupisteitä yksityisautoilijoiden ja ammattiliikenteen käyttöön. Viime vuonna Neste toi yli 50 uutta jakelupistettä asemaverkostoon, ja nyt laajennuksen myötä uusiutuvaa dieseliä on pian saatavilla lähes 150 asemalla ympäri Suomen, todetaan Nesteen tiedotteessa.
– Suomen tieliikenne tarvitsee vähäpäästöisempiä ratkaisuja, jotka ovat käytettävissä heti, mutta myös ratkaisuja, jotka toimivat pidemmällä aikavälillä. Uusiutuville polttoaineille on ollut kysyntää niin yksityisautoilijoiden kuin logistiikkayritysten keskuudessa. Uskomme kysynnän säilyvän hyvänä myös tulevaisuudessa liikenteen sähköistymisen rinnalla, kertoo Nesteen Suomen asemaverkostosta vastaava johtaja Katri Taskinen.
Jakelupisteiden määrä kasvaa 125 asemasta 148 asemaan. Kevyen liikenteen jakelupisteiden määrä kasvaa 11 uudella asemalla ja raskaan liikenteen Truck-verkosto 12 uudella asemalla. Uusia Neste MY -paikkakuntia ovat Aura, Iisalmi, Janakkala, Jämsä, Kärsämäki, Paimio, Paltamo ja Salo.
Neste K Linnatuulen asema on yksi uusista Neste MY uusiutuvan dieselin jakelupisteistä ja toimii samalla kiertotalouden pilottiasemana
Nesteen asemaverkostossa. Kevään 2021 aikana aseman lajittelumahdollisuuksia lisätään merkittävästi, ja tavoitteena on nostaa asemalla syntyvän jätteen kierrätysastetta lähes 80 %:iin. Osana Linnatuulen pilottihanketta Neste valmistaa ensimmäistä kertaa liikenneasemalla käytetystä paistorasvasta uusiutuvaa dieseliä.
Suomen lisäksi Neste MY uusiutuvaa dieseliä on saatavilla Virossa, Latviassa, Liettuassa, Ruotsissa, Alankomaissa sekä Yhdysvaltojen Kaliforniassa ja Oregonissa.
Kaikki Suomessa toimivat Neste MY -asemat ja uudet paikkakunnat löytyvät osoitteesta nestemy.fi/asemat.
Uudet kevyen liikenteen Neste MY -asemat:
Janakkala Linnatuuli Itä (03/2021)
Janakkala Linnatuuli Länsi (03/2021)
Sipoo Sipoonlahti (04/2021)
Joensuu Sortavalankatu (05/2021)
Espoo Matinkylä (05/2021)
Vantaa Keimola Länsi (05/2021)
Helsinki Malmi (05/2021)
Turku Satama (05/2021)
Tampere Lielahti (06/2021)
Helsinki Munkkiniemi (06/2021)
Salo Koskikatu (08/2021)
Uudet raskaan kaluston Neste MY -asemat:
Jämsä Jämsän portti (03/2021)
Joroinen (04/2021)
Aura (04/2021)
Kuopio Matkus (04/2021)
Paltamo Kontiomäki (04/2021)
Paimio (04/2021)
Iisalmi Soinlahti (04/2021)
Kajaani Sokajärventie (04/2021)
Jyväskylä Kuormaajantie (05/2021)
Lappeenranta Viipurinportti (05/2021)
Salo Koskikatu (08/2021)
Kärsämäki (09/2021)
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //
Voiko toimitus kertoa näissä hyvissä kirjeissä kuinka hallitus ja polttoainetyöryhmä kohtelee My Dieseliä? Halpeneeko vai miten menee? Nythän se on selvästi kalliimpaa kuin perinteinen diesel.