Näin rumaa jälkeä syntyi Ilomantsin seinään törmäyksessä!

20.4.2018   14.15

Henkilöauto törmäsi eilen illalla kovalla vauhdilla talon seinään Ilomantsin keskustassa.

Poliisin mukaan tarkka paikka oli Mantsintien ja Kanneltien risteyksessä.

Tapahtumapaikalle rientänyt poliisipartio mittasi ajoneuvon kuljettajana toimineelta, vuonna 1997 syntyneeltä ilomantsilaiselta mieheltä puhalluskokeella 2,07 promillen lukeman.

Epäilty toimitettiin tutkimuksiin ja verikokeisiin Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. Alustavan tiedon mukaan kuljettajan vammat eivät ole vakavia.

Poliisin mukaan kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan Kanneltiellä oikealle kaartuvassa mutkassa ja auto oli suistunut Kanneltien varrella olevan kerrostalon ulko-oven vasemmalle puolelle seinään.

Ajoneuvo vaurioitui etuosastaan ja kerrostaloon tuli kansankielellä miehen mentävä reikä.

Ajoneuvon kuljettajana toiminut mies ei tosin lentänyt tästä reiästä sisälle taloon, eikä hän jäänyt puristuksiin autoon, todetaan poliisin tiedotteessa.

Poliisin mukaan tapahtumapaikalla on 40 km/h nopeusrajoitus. On oletettavaa, että kuljettaja on ajanut ylinopeutta, mutta yksityiskohdat selvinnevät tarkemmin poliisin esitutkinnan edetessä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän