Mitsubishi lanseeraa kaksi keskikokoluokan katumaasturia 2025

Mitsubishi kertoi jo aiemmin tuovansa Euroopan markkinoille uuden sähköauton vuonna 2025. Täyssähköisen mallin lisäksi tarjolle tulee polttomoottoreilla varustettu vaihtoehto.

Mitsubishi on kertonut jatkavansa uusien tuotteiden aaltoa Euroopassa. Markkinoille on tulossa vuonna 2025 jo julkaistun uuden Outlander PHEV:n lisäksi kaksi keskikokoluokkaan sijoittuvaa katumaasturimallia. Uutuudet tulevat sijoittumaan Euroopan suosituimpaan kokoluokkaan, ja ne on suunniteltu erityisesti eurooppalaiseen makuun.

Valmistaja on kertonut jo aikaisemmin yhden uutuuden olevan täysin sähköinen uutuus. Kyseessä on Mitsubishin ensimmäinen täyssähköauto Euroopan markkinoilla sitten vuoden 2010, jolloin markkinoilla nähtiin yksi maailman ensimmäisistä täyssähköautoista eli Mitsubishi i-MiEV. Toinen vuoden 2025 uutuusmalleista tulee puolestaan tarjoamaan perinteisempiä käyttövoimaratkaisuja polttomoottorin ja täyshybridin muodossa.

Näiden kahden uutuusmallin julkaisu on jatkoa Mitsubishin uutuusaallolle Euroopassa. Tämä alkoi vuonna 2023 uusien Mitsubishi Coltin ja ASX:n myötä. Seuraavaksi markkinoille saadaan keväällä 2025 merkin hiljattain julkaistu lippulaiva Outlander PHEV. Uutuuksien myötä Mitsubishin mallisto tarjoaa Euroopassa jo viiden mallin kattavan valikoiman moniin käyttötarpeisiin.

Yhdessä Outlander PHEV:n kanssa uutuusmallit muodostavat selkärankaa kilpailukykyiselle ja vahvasti sähköistetylle mallistolle, josta löytyy kaikkea täyssähköstä, ladattavan hybriditeknologian kautta vaivattomaan täyshybridiin.
Voimalinjateknologian lisäksi uutuudet tulevat olemaan varustettu edistyksellisillä kuljettajaa avustavilla järjestelmillä sekä johtavaa teknologiaa edustavilla Google-pohjaisilla liitettävyysominaisuuksilla.

Molemmat uutuusmallit tullaan valmistamaan Euroopassa Renault Groupin toimesta.

Lue muita juttuja Mitsubishistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän