Ministeriö vastaa: Tarkoittaako taksihintojen nousu sitä, että taksiuudistus on epäonnistunut?

Kuva: Clas von Bell

Edellisessä jutussa Liikenne- ja viestintäministeriö vastasi siihen, vaikuttiko liikennepalvelulain uudistus taksihintojen nousuun.

Nyt ministeriö vastaa siihen, onko uudistus epäonnistunut.

Tällaista johtopäätöstä ei voida tehdä. Liikennepalvelulain tavoitteena on mahdollistaa laadukkaat ja monipuoliset, asiakkaiden tarpeita vastaavat liikkumisen palvelut, todetaan ministeriön tiedotteessa.

Hinnat olivat laskeneet kuudessa maakunnassa. Liikenne- ja viestintäviraston hintaseurannan tiedot ovat vuoden 2018 viimeiseltä neljännekseltä, jolloin uudistus oli ollut voimassa vasta muutaman kuukauden.

Liikenne- ja viestintävirasto seuraa uudistuksen vaikutuksia säännöllisesti. Johtopäätökset liikennepalvelulain vaikutuksista voidaan tehdä vasta myöhemmin.

Taksiuudistuksessa luovuttiin enimmäishintojen ja taksilupien määrän sääntelystä.

Taksialan toimijat voivat nyt vapaasti hinnoitella taksipalvelujensa tarjonnan ja palvelujen hinnat elävät markkinatilanteen mukaisesti.

On tyypillistä, että aluksi esiintyy hintavaihtelua, kun yrittäjät uudistavat toimintatapojaan ja uusia yrittäjiä tulee markkinoille.

Myös kuluttajat kokeilevat markkinoille tulevia uusia taksipalveluja. Markkinoilla on myös tarjolla erihintaisia palveluja aiemman enimmäishintaan perustuvan matkan sijaan.

Kulutuskäyttäytyminen myös muuttuu, kun hinnat vaihtelevat ja kuluttajat kiinnittävät hinnoitteluun aikaisempaa enemmän huomiota.

Osa käyttäjistä on siirtynyt myös käyttämään digitaalisia palveluja. Liikenne- ja viestintäviraston selvityksen mukana taksitilauksen tilaajista vain 10 prosenttia oli tehnyt viimeisimmän tilauksensa netistä tai mobiilisovelluksella.

Digitalisaatiota ja uusia palveluja hyödyntämällä kuluttajat voivat entistä paremmin kilpailuttaa palveluja.

Hintojen nousuun voi vaikuttaa myös taksiliikenteen tuotantokustannusten nousu. Tämä ei kuitenkaan selitä kaikilta osin hintojen nousua.

On hyvä huomata, että myös vanhan sääntelyn aikana säänneltyjä hintoja olisi nostettu, sillä taksien enimmäishintoihin tehtiin tarkistuksia tuotantokustannusten nousun mukaisesti, ministeriön tiedotteessa todetaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here