Mika Häkkinen: "Vettel menettänyt uskoaan tiimiinsä"

26.9.2018 22.07


Unibetin F1-asiantuntija Mika Häkkisen mukaan näyttää siltä, että Sebastian Vettel on alkanut menettää uskoaan talliinsa.

Häkkisen mukaan Ferrarin pitäisi oikeastaan johtaa mestaruustaistelua, mutta talli on tehnyt liikaa virheitä ja omituisia päätöksiä.

Esimerkiksi Vettelin pieni seinäkosketus perjantain harjoituksissa sekoitti rytmiä heti viikonlopun alussa. Ferrari näytti toipuvan siitä hyvin, sillä Vettel ja Kimi Räikkönen olivat viimeisessä harjoitussessiossa sijoilla yksi ja kaksi.

Siksi oli entistä vaikeampi ymmärtää, miksi talli otti riskejä rengasvalintojen suhteen aika-ajojen toisessa osiossa. Se johti siihen, etteivät Vettel ja Kimi voineet valmistautua viimeiseen osioon optimaalisella tavalla. Joskus Ferrari heittää kapuloita omiin rattaisiinsa.

Kisan tulos oli iso pettymys Ferrarille ja etenkin Vettelille. Hän kuulemma toivoo, että voisi pyytää neuvoa Michael Schumacherilta, ja ymmärrän hyvin miksi.

Michael teki läheistä yhteistyötä tallin johdon ja insinöörien kanssa ja tiesi, miten tiimistä saatiin paras irti. Näyttää siltä, että Vettel on menettänyt hieman uskoaan siihen, että talli pystyisi tukemaan häntä tarvittavalla tavalla.

Kun kuljettaja alkaa murehtia auton ulkopuolisia asioita, se saattaa vaikuttaa negatiivisesti keskittymiseen.

Jos Vettel aikoo voittaa mestaruuden, hänen täytyy pitää mielensä täysin kirkkaana, Häkkinen lopettaa kolumninsa.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider

Lue myös

Mika Häkkinen: ”Nälkäisen Kimin jatko hyvä uutinen F1-sarjalle”


Mika Häkkinen: ”Ferrari näytti vihdoin nopeutensa”


Mika Häkkinen: ”Tässä Ferrari mokasi – tallin on muistettava, ketä vastaan kilpailee”

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän