Liikennevakuutus tuli pakolliseksi vuonna 1925 uuden liikennevakuutuslain myötä. Lain perusteella korvattiin kaikki omaisuusvahingot, mutta henkilövahinkojen osalta vain kuolemaan tai pysyvään ansionmenetykseen johtaneet vahingot. Karrikoiden: jos autoilija ajoi jalan yli, oli housunpuntti vakuutettu, mutta jalka ei.
Vuoden 1938 autovastuulaki korjasi tilannetta. Vajavaisen vakuutusturvan tarjonnut pakollinen liikennevakuutus ja sitä täydentäneiden lisävakuutusten sekava vyyhti korvautui yhdellä lakisääteisellä liikennevakuutuksella, jonka tariffit vahvisti sosiaaliministeriö.
Sotavuodet merkitsivät kriisiä kannattavuudelle, kun liikennevakuutuksen maksut pidettiin sotaa edeltäneellä tasolla, mutta enimmäiskorvauksia korotettiin. Lisäksi sodan jälkeen ilmassa leijui vakuutusalan sosialisoinnin uhka. Vasemmistohallituksen ajama hanke ei kuitenkaan toteutunut.
1950-luvulla liikennevakuutuksen lakisääteistä korvauspiiriä laajennettiin, ja matkustajat sisällytettiin korvausten piiriin. Vuoden 1960 alussa voimaan astuneen liikennevakuutuslain mukaan vahinko oli korvattava niin sanotun ankaran vastuun periaatteella riippumatta siitä, mistä vahinko oli johtunut.
Kuljettajan vakuuttaminen pakolliseksi
Vuonna 1968 liikennevakuutuksen korvauspiiriä laajennettiin entisestään, kun kuljettajan vakuuttaminen tuli pakolliseksi.
Sosiaaliministeriön vahvistamat tariffit eivät pysyneet nopean kustannusnousun perässä. Vakuutuskustannusten alentamiseksi liikennevakuuttamisen ottamista valtion haltuun selvitettiin jälleen 1960-luvun jälkipuoliskolla, mutta tälläkään kerralla suunnitelmat eivät toteutuneet.
1970-luvulla liikennevakuutuksen korvausperiaatteita uudistettiin – edelleen vahingonkärsineen eduksi. Vakuutusyhtiöt ryhtyivät opastamaan vahingonkärsijää, joka alkoi saada kaikki lain ja vakuutusalan normien mukaiset korvaukset riippumatta hakemuksensa sisällöstä.
Lisäksi vuoden 1980 alussa lievennettiin vahingonkärsineen oman myötävaikutuksen merkitystä korvaukseen. Tämän jälkeen korvausta voitiin alentaa vain poikkeustapauksissa.
1990-luvun puolivälissä liikennevakuutusasiakkaiden mahdollisuudet kilpailuttaa vakuutusyhtiöitä paranivat, kun kilpailulainsäädännön kehitys ja Euroopan integraatio päättivät yhteisten maksutariffien aikakauden.
Suomalaisesta liikennevakuutuksesta tuli yhä kattavampi, ja liikennevahinkoon syyllinen alkoi saada korvauksia kivusta ja särystä matkustajan tavoin. Lisäksi liikennevakuutus laajeni kattamaan koko ETA-alueen.
Liikennevakuutusjärjestelmän eurooppalaistuminen jatkui 2000-luvulla. Liikennevakuutuskeskus alkoi toimia Suomessa EU-direktiivien mukaisena tietokeskuksena ja osana korvauselinjärjestelmää.
Vuoden 2017 liikennevakuutuslaki antoi vakuutusyhtiöille varsin vapaat kädet rakentaa omia bonus- ja hinnoittelujärjestelmiään, mikä lisäsi kuluttajien mahdollisuuksia kilpailuttaa vakuutusyhtiöitä. Vahingonkärsineen oikeusturvaa puolestaan paransivat korvauskäsittelylle asetetut määräajat sekä selkeästi kirjatut liikennevakuutuksen ottajan oikeudet ja velvollisuudet.
