Latvian EM-ralli: Oliver Solberg ajoi Liepaja-rallin voittoon

Viikonloppuna ajetun Liepaja-rallin voittoon ajoi Oliver Solberg. Paras suomalainen oli neljänneksi ajanut Eerik Pietarinen. Ralli oli EM-sarjan toinen osakisa.

Emil Lindholm ja Mikael Korhonen ajoivat kuudenneksi.

Rallin EM-sarjaan kuuluvan Liepaja-rallin päätöspäivään kuudennelta sijalta startanneen Lindholmin takaaajo tyrehtyi sunnuntain ensimmäisellä EK:lla, jossa ison hyppyrin jälkeen Lindholmin Škoda Fabia R5 Evo liukui perä edellä tieltä ulos.

Lindholma menetti tilanteessa noin puoli minuuttia ylimääräistä aikaa, mutta pääsi jatkamaan rallia ja ajoi lopulta kilpailun kuudentena maaliin.

– Ei tämä päätöspäivä alkanut oikein hyvin. Se oli sellainen täysillä yli ajettava paikka. Lensimme hypystä auton vasen kulma edellä maahan, josta auto lähti pyörähtämään. Korjasin ohjausliikkeellä sivuluistoa, mutta vauhtia oli niin paljon että lopulta jouduin kääntämään auton käsijarrulla, jotta päätyisimme seuraavasta mutkasta mieluummin perä kuin kylki edellä ulos pellolle.

– Menetimme tilanteessa niin paljon aikaa, että rallin loput pätkät päätimme ajaa vain maalia kohti.

Lindholmin ja Korhosen kausi jatkuu seuraavaksi kolmen viikon kuluttua Kouvolassa ajettavalla ralli SM-sarjan osakilpailulla.

Syksyn kahteen viimeiseen ja ratkaisevaan osakilpailuun lähdetään asetelmista, jossa Lindholm jakaa SM1-luokan kärkipaikan yhdessä Teemu Asunmaan kanssa.

Kouvolan ralli ajetaan 4.-5. syyskuuta.

Rallin EM-sarja, Liepaja-ralli, Latvia:

1. Oliver Solberg (SWE) – Aaron Johnston (IRL) VW Polo GTI R5 1.27.23,0
2. Mads Östberg – Torstein Eriksen (NOR) Citroen C3 R5 + 20,1
3. Aleksei Lukyanuk – Dimitri Eremeev (RUS) Citroen C3 R5 + 37,2
4. Eerik Pietarinen – Antti Linnaketo (FIN) Škoda Fabia R5 Evo + 1.34,1
5. Craig Breen – Paul Nagle (IRL) Hyundai i20 R5 + 1.51,3
6. Emil Lindholm – Mikael Korhonen (FIN) Škoda Fabia R5 Evo + 1.53,1

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän