Ville Silvasti voitti Lahden Historic -rallin EM-sarjan.
12.8.2018 17.17
Viikonloppuna Lammin ympäristössä ajetussa EM Lahti Historic Rallyssa osanottajia oli niin EM-sarjaan ilmoittautuneita kuin sarjan ulkopuolisiakin.
Kaiken kaikkiaan kv-kilpailun vajaasta 70 osanottajasta EM-sarjalaisia oli 16 autokuntaa, joista kuusi joutui keskeyttämään.
Ensimmäisenä päivänä yli 30 asteen helteessä ajetun kilpailun voitti lammilainen Jari Kankaanpää, mutta EM-sarjalaisista nopein oli kilpailussa kakkoseksi sijoittunut Ville Silvasti.
Porsche Carrera RS:llä ajanut Silvasti vaihtoi kesäkaudelle B-ryhmän Audi Quattroon.
Vielä Orimattilassa HRT-sarjan osakilpailussa Silvasti joutui keskeyttämään jo ennen ensimmäistä erikoiskoetta ohjaustehostimen hajottua, mutta Lahden EM-osakisassa auto toimi moitteettomasti.
Lahdessa ainoana luokassaan kategoriassa 4 maaliin tullut Silvasti on tänä vuonna ajanut EM-sarjasta vain Tsekin osakilpailun, mistä kertyi pisteitä 11 kategoriassa 2.
Lahdessa EM-osakisan voitto toi pisteitä 15, mutta Audi kuuluu kategoriaan 4. Sijoitus siinä luokassa on nyt Lahden jälkeen kuudes.
Kategorian 3 Fiat Abarth 131:lla ajava italialainen Alberto Battistolli oli EM-sarjalaisista kilpailun toinen.
Eroa Silvastiin kertyi kuitenkin jo lähes viisi minuuttia. Battistollille Lahden kisa oli kauden ensimmäinen EM-osakilpailu.
Pisteissä parhaana ulkomaalaisena EM-sarjalaisena Lahdessa sijoittunut Battistolli on kuudentena.
Kategorian 2 voitti pieksämäkeläinen Vesa Rissanen, joka voitollaan nousi tasapistein toiseksi yhdessä amerikkalaisen Iain Dobsonin kanssa. Rissanen on tänä vuonna osallistunut vain Tsekin osakilpailuun huhtikuussa.
Kategorian 4 toinen ja EM-sarjalaisista neljäs oli Fiat Ritmolla ajanut Risto Laine yhdessä Reeta Hämäläisen kanssa.
Vihtijärveläinen, Saab EMS 99:llä kurvaileva Jukka Aromaa oli EM-sarjalaisista viides sekä kategorian 3 toinen.
Eniten suomalaisia kategoriassa 1
Kategorian 1 (historic ->69) voitti Bemarilla helsinkiläinen Sverre Norrgård. Voittonsa myötä kisassa kuudenneksi sijoittunut Norrgård nousi EM-pisteissä kakkoseksi.
Kategoriassa 1 ajaa myös Jari Hyvärinen, joka Lahdessa oli EM-sarjalaisista kahdeksas.
Italialainen Pietro Corredig Bemari 2002 TI:llä oli kategoriassa 2 Rissasen jälkeen toinen, eroa voittajaan lähes 10 minuuttia.
Luokkaan A2 kuuluvalla eli ennen vuotta 1962 valmistetulla Skoda Felicia Superilla ajanut Pekka Anttalainen kohensi kategorian neljännellä sijallaan pistesaldoaan Tsekin kisan pisteiden jatkoksi ja nousi pistetaulukossa neljänneksi. Anttalainen oli EM-sarjalaisista kisassa 10:s ja viimeinen maaliintullut.
Vakituisesti tänä vuonna EM-sarjaa ajavista keskeyttämään joutuivat Jari Latvala (etuperä), Pentti Veikkanen (vaihdelaatikko), Valter Jensen (moottori), ”Lucky” (ulosajo), Karl Wagner (tekninen vika) sekä Ernie Graham (tekninen vika).
EM Lahti Historic Rallyssa jouduttiin kaksi erikoiskoetta perumaan. EK 8 piti ajaa myös EK:na 11. Kasilla sattuneen ulosajon vuoksi pätkä muutettiin siirtymäksi. Sinne ei päästy sitten myöhemminkään, sillä alueella roihusi pieni metsäpalo.
EM-sarjassa ajetaan kahdeksan osakilpailua, joista Lahti oli viides. Jäljellä on vielä kaksi osakisaa Italiassa ja sarja päättyy Unkariin lokakuun puolivälissä.
Kilpailijoille lasketaan loppupisteisiin kuuden parhaimman kisan pisteet.
Teksti: Moottoriurheilu.tv