Maailmanmestaruustason rallicross palaa Suomeen kuuden vuoden tauon jälkeen.
Kolmen viikon kiihkeän selvittelyn tuloksena MM-sarjan toinen osakilpailu on päätetty järjestää Kouvolan Tykkimäellä. YLE näyttää kaksipäiväiset kisat suorana, sillä yleisöä ei kisapaikalle välttämättä päästetä.
Koronan aiheuttamat poikkeusolot avasivat Suomelle tien takaisin rallicrossin isäntämaaksi, kun Ranska, Norja ja Etelä-Afrikka vetäytyivät. Viimeksi Suomi toimi kisaisäntänä vuonna 2014.
Kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään Tykkimäen moottoriradalla elokuun 29.-30. päivinä.
MM-sarja alkaa viikkoa aiemmin Ruotsin Höljesistä ja jatkuu Kouvolasta Latviaan. MM-sarjaan kuuluu tänä vuonna kaikkiaan 11 kilpailua.
Kouvolassa kumpanakin päivänä ajetaan yksi kisa SuperCar-luokan autoilla ja kummastakin annetaan täydet MM-pisteet.
MM-sarjan kolme ensimmäistä kisaa ajetaan lähtökohtaisesti ilman yleisöä. Suorat tv-lähetykset näkyvät kuitenkin noin 40 maassa.
Seuraavien viikkojen pandemiakehitys ratkaisee, päästetäänkö Kouvolassa yleisöä rajallisesti paikalle.
Suomen toivot MM-sarjassa ovat Niclas Grönholm ja Jani Paasonen. Mukana sarjassa on myös suomalainen talli GRX.
Kuljettajat innoissaan
Grönholm iloitsee nyt saaduista kotikisoista. Vuonna 2014 hän osallistui kisaan alemman luokan autolla. Grönholmin mukaan tavoitteena ei voi olla mikään muu, kuin osakilpailuvoitto. Rata on hänelle tuttu, koska on ajanut sillä aiemmin muun muassa SM-sarjaa.
Koronatauko on ollut kuitenkin pitkä, sillä Grönholm on viimeksi ajanut helmikuussa ja sitä ennen Etelä-Afrikassa puolisen vuotta aiemmin. Autona hänellä on sama auto, kuin kaksi vuotta sitten eli Hyundai i20 SuperCar, joka on tehty vanhasta wrc-autosta lisäämällä siihen voimaa ja kestävyyttä.
Myös Paasonen on tyytyväinen nyt saaduista kotikisoista ja sanoo lähtevänsä luottavaisin mielin Grönholmin haastajana ajamaan voitosta. Tänä vuonna hänellä on alla viiden kisan kokemus ja joitakin testiajoja.
Viime vuodesta auto on vaihtunut, joten Paasosen mukaan on vaikea sanoa, mihin 18-vuosimallinen 600-hevosvoimainen Ford Fiesta pystyy. Hän kertoo arvoituksellisesti moottoriin viritetystä, harvinaisesta ”suomalaisesta osaamisesta”.
– Ajettavuus on hyvä, olen tyytyväinen, Paasonen toteaa.
Tykkimäki on vaativa rata
Kuljettajat kehuvat Tykkimäen rataa korkeuserojen vuoksi vaativaksi, vaikka nopeudet eivät siinä pääse nousemaan yhtä suuriksi, kuin monilla muilla radoilla.
Katso tästä muita rallicross-juttuja.
Järjestäjien mukaan Tykkimäen rata on klassinen rallicross-rata teknisyytensä, korkeuserojensa ja läheisen luonnon vuoksi. Monissa maissa radat ovat selvästi kliinisempiä ja rakennetumpia.
Järjestäjät kehuvat myös Kouvolaa seutuna, jossa on paljon autourheiluharrastajia, lajin seuroja ja myös vapaaehtoisia, joita elokuun kisojen organisoimiseksi tarvitaan ainakin parisataa.
Rallicrossin MM-sarjan kilpailukalenteri 2020
1. Ruotsi, Höljes, 22.-23.8. (kaksi kilpailua yhdessä tapahtumassa)
2. Suomi, Kouvola, 29.-30.8. (kaksi kilpailua yhdessä tapahtumassa)
3. Latvia, Riika, 19.-20.9. (kaksi kilpailua yhdessä tapahtumassa)
4. Belgia, Spa-Francorchamps 3.-4.10.
5. Portugali, Montalagre, 10.-11.10.
6. Espanja, Barcelona, 17.-18.10.
7. Arabiemiirikunnat, Abu Dhabi, 30.-31.10.
8. Saksa, Nürburgring, 12.-13.12.