Takamoto Katsuta.
28.8.2018 09.45
Ralli SM -sarja palaa kesätauolta lauantaina Sastamalassa ja Huittisissa ajettavalla rallilla.
Kilpailussa nähdään muun muassa MM-rallivoittoihin WRC2-luokassa pystyneet Takamoto Katsuta ja Eerik Pietarinen. Yhteensä kilpailuun osallistuu 87 kilpailijaparia.
Eerik Pietarinen on kauden avauskilpailusta asti pysynyt tiukasti kiinni SM1-luokan pistejohdossa.
Vakuuttavat ja tasaiset suoritukset ovat tuoneet voittoja ja muita kärkisijoituksia, minkä ansiosta pistejohto on karttunut peräti 44 pisteeseen ennen hallitsevaa luokan suomenmestaria Teemu Asunmaata.
Pietarisen vakuuttavat ja tasaiset otteet olivat myös valttia Suomen MM-rallissa, sillä Kalle Rovanperän takana loistavia aikoja ajanut tuusulalainen onnistui lopulta nousemaan WRC2-luokan voittajaksi.
Takamoto Katsuta ja Hiroki Arai kuuluvat Toyota Gazoo Racingin kuljettajien kehitysohjelmaan.
Katsuta on WRC2-luokassa ainoa osakilpailuvoittaja kaudella 2018, jonka alla ei ole ollut Škoda Fabia R5 -ralliautoa.
Kauden avanneessa Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssa Katsuta ajoi kolmanneksi. Nyt mielessä ovat korkeammat sijat, toteaa Katsutan suomalaiskartanlukija Marko Salminen.
Viikonlopun SM-rallilla on suuri merkitys kehitysohjelmaan, sillä kilpailun jälkeen vain jompikumpi japanilaisista jatkaa ohjelmassa tavoitteena ralliautoilun WRC-luokka.
Enset SM -ralli käynnistyy lauantaina kello 10.01 Huittisten ABC:lta. Kilpailun maaliin SM-kärki saapuu illalla seitsemän jälkeen Hopun alueelle, jossa ajetaan myös yleisöerikoiskoe.
Pistetilanteet 5/7 osakilpailun jälkeen:
SM1-luokka:
1. Eerik Pietarinen 117
2. Teemu Asunmaa 73
3. Emil Lindholm 59
4. Marko Mänty 53
5. Nikolay Gryazin 42
SM2-luokka:
1. Joonas Tokee 83
2. Esa Ruotsalainen 82
3. Ville Hautamäki 5
4. Henrik Pietarinen 68
5. Jarkko Nikara 37
SM3-luokka:
1. Jaro Kinnunen 106
2. Samuli Vuorisalo 69
3. Henri Hokkala 65
4. Niko Mäkinen 63
5. Jussi Lindberg 56
SM4-luokka:
1. Erno Kinnunen 108
2. Jussi Teppo 94
3. Tomi Vilenius 51
4. Mikko Heikkilä 50
5. Harri Korkiakoski 34
Tiimipisteet:
1. TGS Worldwide 185
2. Printsport 1 124
3. Hannu’s Rally Team 109
4. Ford Motorcraft 93
5. Printsport 2 63