Kartingin SM-sarja jatkuu helteisissä olosuhteissa, kun kisakaravaani matkaa Keski-Suomeen, Laukaan Lievestuoreeseen.
Ruuhimäki Circuit on valmis vastaanottamaan tulevan viikonlopun kisaluokat, OK:n, OK Juniorin, KZ2:n ja Mini 60:n vauhdikkaalle kisanäyttämölleen. Runsas osallistujalista tarjoaa jälleen kerran tapahtumarikkaat kisapäivät kaikissa luokissa.
Kilpailunjohtaja Satu Väisänen kertoo kaiken olevan valmista tulevaa viikonloppua varten. Myös Suomea hellivään, tai kurittavaan, helleaaltoon ollaan varauduttu.
– Veden riittävyys on varmistettu, ja ratavirkailijoille ja muille talkoolaisille on hankittu varjostimia lippupisteisiin. Kuumahan niissä siitä huolimatta tulee, mutta ainakaan paljaassa auringonvalossa ei tarvitse olla, Väisänen kertoo.
1240 metriä pitkä rata on kerännyt takavuosina kuljettajilta kehuja, sillä se tarjoaa profiilinsa osalta mukavan jouhevan ajohaasteen. Myös katsojien kannalta Ruuhimäki Circuit on viihdyttävä, sillä ohituspaikkoja löytyy ovelille kuljettajille.
OK- ja KZ2-luokissa pistetaulukot näyttävät jännittävän tasaisilta. OK Junioreissa Tuukka Taposen hurja vire on vienyt nuorukaisen jo tukevaan pistejohtoon, mutta kautta ollessa vielä jäljellä neljä kilpailua, ja heikoimmat tulokset pois ruksittaesa jännitettävää riittää myös tässä luokassa.
Ruuhimäki Circuit
Mikroradantie 142 41400 Lievestuore
Pituus 1240m
Leveys 8m
Katsojille vapaa pääsy
Pistetilanteet: 6/10 kilpailun jälkeen
OK Junior
- Tuukka Taponen 145
2. Samuli Mertsalmi 83
3. Hugo Heinonen 77
OK
- Juho Valtanen 117
2. Nikolas Pirttilahti 96
3. Axel Saarniala 94
KZ2 4/8 kilpailua
- Arto Ojaranta 91
2. Oskari Kurki-Suonio 80
3. Kaisa Eiristö 66