K-ryhmään lisää ylipitkiä HCT-rekkoja

8.3.2018 10.35

K-ryhmä ottaa käyttöönsä kaksi uutta HCT-rekkaa, joilla tehostetaan päivittäistavarakaupan elintarvikekuljetuksia pitkien etäisyyksien Suomessa ja pienennetään kuljetuksista syntyviä päästöjä, todetaan K-ryhmän tiedotteessa. 

HCT-rekka (High Capacity Transport) on kansainvälisesti vakiintunut termi normaalia pidemmille tai raskaammille yhdistelmille tieliikenteessä, joita ei kuitenkaan pidetä erikoiskuljetuksina.

K-ryhmä aloitti HCT-rekka-pilotointinsa vuonna 2015, jolloin se otti käyttöönsä 34-metrisen HCT-rekan toimittamaan elintarvikekuljetuksia Kempele–Vantaa -välille.

Pilotoinnin tavoitteena oli hakea uusia ratkaisuja, joilla pienennetään logistiikan päästöjä, vähennetään ajoneuvoja liikenteessä ja tehostetaan tavarakuljetuksia.

Onnistuneen pilotoinnin jatkona uusi 31-metrinen HCT-rekkaa aloittaa maaliskuussa liikennöintinsä Turun ja Vantaan välillä ja toinen samanlainen hieman myöhemmin Pohjanmaalla.

Uudet HCT-rekat ovat 31 metriä pitkiä ja niihin mahtuu kerralla lähes 30 prosenttia enemmän tavarakuormaa tavalliseen rekkaan verrattuna.

Uudet HCT-rekat on mitoitettu siten, että ne pystyvät terminaalin ja keskusvaraston välisen liikennöintinsä lisäksi toimittamaan elintarvikekuljetuksia myös suoraan K-Citymarketeihin.

Rekkojen veturivalmistaja on MAN. Vetureiksi valitut MAN TGX:t ovat konfiguroitu mitoitukseltaan, voimalinjaltaan ja varustukseltaan tarkasti HCT-yhdistelmän vaatimuksia silmälläpitäen. Niiden 580 hevosvoimaisissa D38-tyypin moottoreissa on erittäin laajat vääntöominaisuudet.

Suomen maanteillä liikennöi tällä hetkellä 43 HCT-rekkaa, joista kolme on K-ryhmän.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän