Joukkokolari eMotorsportsin SM-sarjan ovaalikisassa

Tuomas Pöntinen ajoi voittoon.

17.8.2017 11.35

Virtuaaliautourheilun SM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajettiin maanantaina 14. elokuuta Kyoto Ring Oval –radalla. Nimensä mukaisesti rata oli profiililtaan ovaalin muotoinen ja sikäli poikkesi kauden muista kilpailuista.

Ovaalikisat tunnetaan varsinkin kovista nopeuksistaan ja tälläkin kertaa noin 300 kilometrin tuntivauhdit olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.

Kyoto Ring Ovalin kilpailussa oli vuorossa kaksi erillistä lähtöä. Ensimmäisen lähdön nopein oli Mika Vähämäki, toiseksi tuli Toni Lähteenmäki ja kolmanneksi SM-sarjaa johtava Arttu Ylöstalo.

Toisessa lähdössä oli valtavaa dramatiikkaa heti alussa suuren joukkokolarin sävyttämänä. Lähdön jälkeen kilpailun toisessa mutkassa kilpailijajoukolla tuli ahdasta ovaaliradalla ja rytinä oli melkoista. Kolarin seurauksena keskeyttämään joutui muun muassa pistekärki Arttu Ylöstalo.

Lähdön nopein oli Joni Katila, toiseksi Pekka Koivunen ja kolmanneksi Tuomas Pöntinen.

Kun kahden lähdön yhteistulokset summataan yhteen, nousee Kyoto Ring Oval -osakilpailun voittajaksi Tuomas Pöntinen. Voitto on viime kauden rata-autoilun V1600-luokan suomenmestarille tämän vuoden ensimmäinen virtuaaliautourheilun SM-sarjassa.

– Siinä toisen lähdön alussa oli heti alkuun hirveä rytäkkä, mutta onneksi pääsin itse hyvin läpi. Aika lailla toisten imussa ajamistahan molemmat kilpailut olivat, mutta se ei sinänsä tällaisella kovavauhtisella ovaalilla varmasti ketään yllätä. Kyllähän tämä makealle maistuu, Pöntinen kommentoi kisan jälkeen.

Tällä kaudella myös niin sanotusti oikeilla autoilla Endurance-kestävyysajoa ajava Pöntinen lähtee selkein tavoittein parin viikon päästä ajettavaan seuraavaan eMotorsports-osakilpailuun.

– Viiden sakkiin yritetään, mutta olisihan se hienoa laittaa tästä vaikka kunnon voittoputki alulle.

Virtuaaliautourheilun eMotorsports SM -sarjan seuraava kilpailu ajetaan 28. elokuuta Kyoto Ring National Reverse -radalla. Kauden kahdeksas osakilpailu on samalla runkosarjan viimeinen ennen 18. syyskuuta alkavaa jatkosarjaa.

1. Lähtö, Kyoto Ring Oval, 14.8.2017


1. Mika Vähämäki 19.43,90
2. Toni Lähteenmäki + 0,01
3. Arttu Ylöstalo + 7,63
4. Jesse Nieminen + 7,63
5. Tuomas Pöntinen + 7,89

2. Lähtö, Kyoto Ring Oval, 14.8.2017

1. Joni Katila 19.45,44
2. Pekka Koivunen + 0,02
3. Tuomas Pöntinen + 13,22
4. Joe Leitola + 13,26
5. Jesse Nieminen + 13,28

Lopputulokset, Kyoto Ring Oval, 14.8.2017

1. Tuomas Pöntinen
2. Toni Lähteenmäki
3. Jesse Nieminen
4. Mika Vähämäki
5. Pekka Koivunen
6. Joni Katila
7. Joe Leitola
8. Jari Katila
9. Arttu Ylöstalo
10. Vesa Rasi
11. Tero Voutilainen DNF

SM-pisteet 14.8.2017

1. Arttu Ylöstalo 550
2. Joni Katila 450
3. Toni Lähteenmäki 450
4. Jesse Nieminen 396
5. Mika Vähämäki 310
6. Jari Katila 265
7. Pekka Koivunen 251
8. Tuomas Pöntinen 240
9. Tero Voutilainen 221
10. Joe Leitola 147
11. Vesa Rasi 106
12. Aron Zavilla 85
13. Otto Koliseva 40
14. Nico Valkonen 35
15. Vili Laine 25
16. Nathayos Sirigaya 24
17. Aarni Salminen 16
18. Jari Haavikko 0
19. M

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän