Havaintovirheet ja näkemäesteet korostuvat kuorma-auto-onnettomuuksissa

Kato video klikkaamalla kuvaa.

21.1.2018 15.50

Suomessa Trafi julkaisi vuonna 2011 tutkimuksen Ammattiliikenteen kuolonkolarit ja niiden riskitekijät. 

Tarkastelujaksolla vuosina 2000–2009 sattui noin 650 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa ainakin yksi osallisista oli kuorma-auto tai raskas ajoneuvoyhdistelmä.

Ammattiliikenteen onnettomuuksissa korostuivat ajoneuvoon liittyvät riskitekijät ja havaintovirheet. Niille altistavat erityisesti kuorma-autojen peilien ja pilareiden muodostamat katvealueet risteys- ja kääntymistilanteissa.

Lähes 39 prosenttia kuorma-autojen vakavimmista onnettomuuksista oli törmäyksiä jalankulkijoihin, erityisesti suojatien ulkopuolella. Myös yhdistelmien onnettomuudet tapahtuivat useimmiten jalankulkijoiden kanssa (61 %).

Liikenneympäristön haasteista merkittävimpiä olivat risteystilanteet, erityisesti kääntyminen, jolloin kuljettaja ei välttämättä havaitse lähestyvää jalankulkijaa tai pyöräilijää ajoissa.

Pitkällä aikavälillä raskaiden ajoneuvojen kolareissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä on vähentynyt. Molemmat luvut ovat pudonneet noin kolmanneksella vuosina 2007–2016.

Joka 7. raskaan liikenteen kuolonkolari ja joka 3. loukkaantuminen tapahtuu taajamissa. Kuolemista joka kolmas on jalankulkuonnettomuus. Vuonna 2016 raskaan liikenteen onnettomuuksissa kuoli 77 ja loukkaantui 515 henkeä.

Raskaan liikenteen kuljettajien avuksi uutta turvallisuusteknologiaa

Suomessa tieliikenteen tavarakuljetuksissa työskentelee noin 70 000 ammattikuljettajaa. Vastuullinen työ raskaan ajoneuvon ratissa vaatii vankkaa ammattitaitoa ja jatkuvaa tarkkaavaisuutta muun liikenteen keskellä.

Tarkkaavaisuus- tai havaintovirhe voi johtua esimerkiksi puhelimen tai auton viihde-elektroniikan käytöstä, väsymyksestä tai keskittymisestä hetkellisesti muuhun kuin ajamiseen.

Ammattikuljettajan työtä voidaan tukea tehokkaasti kuorma-autojen uusimmalla turvallisuusteknologialla.

Yksi niistä on Mercedes-Benzin Active Brake Assist 4 -järjestelmä (ABA 4). Se on jalankulkijat tunnistava aktiivinen hätäjarruavustin, joka varoittaa kuljettajaa ääni- ja valomerkeillä jalankulkijoista ja pyöräilijöistä sekä tarvittaessa jarruttaa ajoneuvoa itsenäisesti.

ABA 4 -avustin on saatavana Mercedes-Benz Actrosin ja Arocsin 2- ja 3-akselisiin maantiemalleihin.

Suomalainen FSN Logistics varusti kaikki kaukoliikenneautot ABA 4 -hätäjarruavustimella

Yksi ABA4 -järjestelmän ensimmäisistä kotimaisista käyttäjistä on Seinäjoella pääkonttoria pitävä kuljetusliike FSN Logistics, joka operoi noin 80 Mercedes-Benz-ajoneuvon kalustolla Suomessa, Pohjoismaissa ja Pohjois-Euroopassa.

Perheyrityksen kalustosta noin puolet on Actros-kuorma-autoja, loput kevyempiä Ategoja, Vitoja ja Sprintereitä.

Toiminnan erityisteemana vuonna 2017 on ollut liikenneturvallisuus, ja kaikki yrityksen kaukoliikenneautot on varustettu ABA 4 -avustimella. Teemaa on lisäksi toteutettu järjestämällä kuljettajille ennakoivan ajon jatkokoulutusta sekä erilaista ajotapavalmennusta.

Active Brake Assist 4 -avustin varoittaa kuljettajaa välittömästä törmäysvaarasta jalankulkijaan ja samaan aikaan käynnistää itsenäisesti auton osittaisen jarrutuksen.

Järjestelmä toimii Mercedeksen mukaan 50 km/h nopeuksiin saakka lähes kaikissa liikennetilanteissa, myös hämärässä, sateessa, sumussa tai yöaikaan.

Mercedes-Benzin henkilöautoista tuttu ratkaisu perustuu tutkateknologiaan, joka on suurelta osin riippumaton säästä tai valaistuksesta.

Järjestelmä havaitsee kiinteät esteet noin 250 metrin, pyöräilijät 150 metrin ja jalankulkijat noin 80 metrin etäisyydeltä. 

Hätäjarrutusjärjestelmät ovat olleet pakollisia ensirekisteröitävissä kuorma- ja linja-autoissa marraskuusta 2015 lähtien.

FSN Logistics laskee tähän mennessä estäneensä ainakin kaksi törmäystä ABA 4 -avustimen avulla. Norjan reitillä liikennöineet Actrosit olivat kummassakin tapauksessa törmäyskurssilla karhun kanssa, mutta ABA 4 varoitti kuljettajaa eläinkolarin riskistä ja hidasti auton nopeutta ajois

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here