F1: Viime vuonna Monzan aika-ajot päättyivät jättiyllätykseen

Williamsin Lance Stroll ajoi viime vuonna neljänneksi, mutta lähti kisaan eturivistä.

1.9.2018 15.13

Viime vuonna Monzan GP:n aika-ajoja päästiin sateen takia ajamaan vasta yli kaksi tuntia suunniteltua myöhemmin.

Aika-ajot aloitettiin aikataulun mukaan, mutta ne keskeytettiin viiden minuutin kuluttua Romain Grosjeanin ajettua ulos.

Kun aika-ajot vihdoinkin käynnistyivät sade oli lakannut, mutta sade alkoi taas toisen jakson aikana ja kolmannen jakson aikana satoi enemmän.

Paalulle ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton ja toiseksi Red Bullin Max Verstappen. Kolmanneksi jätettiin hänen tallikaverinsa Daniel Ricciardo.

Varsinaiset yllättäjät olivat sijoilla neljä ja viisi.

Williamsin Lance Stroll ajoi hyvin koko ajan ja loppujen lopuksi hän oli neljänneksi nopein. Viidenneksi ajoi Force Indian Esteban Ocon.

Stroll nousee kisassa kuitenkin eturiviin, koska molemmat Red Bull -kuljettajat saivat lähtöruuturangaistukset.

Ricciardolle annettiin 25 ruudun lähtöruuturangaistus muun muassa vaihdelaatikon vaihdosta. Verstappen sai 20 ruudun rangaistuksen muun muassa turbon vaihdosta.

Mercedeksen Valtteri Bottas oli kuudes ja Ferrarin Kimi Räikkönen seitsemäs. Tallikaveri Sebastian Vettel jäi kahdeksanneksi.

Monzan GP:n aika-ajot 2017

                                                          Q1          Q2          Q3
1 Lewis Hamilton Mercedes    1:36.009 1:34.660 1:35.554
2 Max Verstappen Red Bull     1:37.344 1:36.113 1:36.702
3 Daniel Ricciardo Red Bull     1:38.304 1:37.313 1:36.841
4 Lance Stroll Williams            1:37.653 1:37.002 1:37.032
5 Esteban Ocon Force India   1:38.775 1:37.580 1:37.719
6 Valtteri Bottas Mercedes     1:35.716 1:35.396 1:37.833
7 Kimi Räikkönen Ferrari         1:38.235 1:37.031 1:37.987
8 Sebastian Vettel Ferrari        1:37.198 1:36.223 1:38.064
9 Felipe Massa Williams           1:38.338 1:37.456 1:38.251
10 Stoffel Vandoorne McLaren 1:38.767 1:37.471 1:39.157
11 Sergio Perez Force India      1:38.511 1:37.582
12 Nico Hulkenberg Renault     1:39.242 1:38.059
13 Fernando Alonso McLaren   1:39.134 1:38.202
14 Daniil Kvyat Toro Rosso        1:39.183 1:38.245
15 Carlos Sainz Toro Rosso       1:39.788 1:38.526
16 Kevin Magnussen Haas        1:40.489
17 Jolyon Palmer Renault          1:40.646
18 Marcus Ericsson Sauber       1:41.732
19 Pascal Wehrlein Sauber        1:41.875
    Romain Grosjean Haas           1:43.355

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän