F1: Viime vuonna Bahrainissa ajettiin todella tapahtumarikas kisa

Viime vuonna Bahrainin F1-kisa ajettiin suunnitellusti jo maaliskuussa. Kisa oli tapahtumia täynnä lähdöstä maaliin.

Kisan voittoon ajoi loppujen lopuksi Mercedeksen Lewis Hamilton ennen tallikaveriaan Valtteri Bottasta.

Kolmanneksi ajoi Ferrarin Charles Leclerc.

Kisan lähtö onnistui hyvin ja Ferrarin Sebastian Vettel pystyi ohittamaan Leclercin.

Bottas onnistui Hamiltonin ohituksessa ja ohitti vielä Leclercin.

Toisella kierroksella Leclerc onnistui kuitenkin Bottaksen ohituksessa ja myös Hamilton pääsi Bottaksen ohi.

Muutaman kierroksen jälkeen Leclerc onnistui Vettelin ohituksessa.

Lähdössä Alfa Romeon Kimi Räikkönen onnistui pitämään kahdeksannen paikkansa.

Kierroksella 10 Räikkönen tuli renkaiden vaihtoon ja kierroksella 13 Bottas.

Samaan aikaan Hamilton oli ajanut Vettelin kantaan ja kierroksella 14 Leclerc ja Hamilton tulivat renkaiden vaihtoon.

Vettel tuli renkaiden vaihtoon kierroksella 14 ja Hamilton nousi Vettelin ohi.

Kierroksella 23 Vettel onnistui Hamiltonin ohituksessa.

Kierroksella 35 Hamilton tuli toistamiseen renkaiden vaihtoon. Seuraavalla kierroksella Vettel vaihtoi renkaita ja sitä seuraavalla Leclerc.

Bottas tuli renkaiden vaihtoon kierroksella 38.¨

Hamilton pääsi uusien renkaiden avulla kovaan vauhtiin ja onnistui kierroksella 39 Vettelin ohituksessa. Samalla Vettel pyörähti ja hetken päästä auton etusiipi hajosi.

Vettel tuli sisään hakemaan uuden siiven ja uudet renkaat ja putosi sijalle 9.

Kisan johdossa ajoi Leclerc ja toisena oli Hamilton ja kolmantena Bottas.

Kierroksella 48 Leclercille tuli moottoriongelmia ja Hamilton ohitti samalla kierroksella.

Kierroksella 54 Bottas pääsi Leclercin ohi ja nousi toiseksi.

Kierroksella 55 molemmat Renaultit sammuivat samaa mutkaan ja turva-auto tuli radalle.

Koska kisassa ajettiin 57 kierrosta turva-auto pysyi radalla maaliin asti ja maaliin tultiin järjestyksessä Hamilton, Bottas ja Leclerc.

Neljänneksi jäi Red Bullin Max Verstappen.

Räikkönen ajoi loppujen lopuksi seitsemänneksi.

Bottas johtaa nyt sarjaa yhden pisteen erolla Hamiltoniin.

Bahrainin F1-kisan lopputulos

1 Lewis Hamilton MERCEDES        1:34:21.295
2 Valtteri Bottas MERCEDES                 +2.980
3 Charles Leclerc FERRARI                  +6.131
4 Max Verstappen RED BULL               +6.408
5 Sebastian Vettel FERRARI               +36.068
6 Lando Norris MCLAREN                   +45.754
7 Kimi Räikkönen ALFA ROMEO          +47.470
8 Pierre Gasly RED BULL                   +58.094
9 Alexander Albon TORO ROSSO        +62.697
10 Sergio Perez RACING POINT          +63.696
11 Antonio Giovinazzi ALFA ROMEO    +64.599
12 Daniil Kvyat TORO ROSSO              +1 kier.
13 Kevin Magnussen HAAS                  +1 kier.
14 Lance Stroll RACING POINT             +1 kier.
15 George Russell WILLIAMS               +1 kier.
16 Robert Kubica WILLIAMS                 +2 kier.
17 Nico Hülkenberg RENAULT                Kesk.
18 Daniel Ricciardo RENAULT                 Kesk.
19 Carlos Sainz MCLAREN                      Kesk.
Romain Grosjean HAAS                         Kesk.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän