F1-kausi käynnistyy viikonlopun talvitesteillä

Bahrainin osakilpailu ja sitä edeltävät talvitestit käynnistävät ennätykselliset 23 osakilpailua sisältävän F1-kauden. Luvassa on muun muassa kaksi uutta rataa ja kolme tulokaskuljettajaa.

Valtteri Bottas lähtee viidenteen kauteensa Mercedeksellä tähtäimessään taatusti pelkkä mestaruus. Voitettavana on erityisesti hallitseva mestari ja Bottaksen tallikaveri Lewis Hamilton, joka puolestaan hakee historiallista kahdeksatta mestaruuttaan.

Fanien iloksi sarjassa jatkaa kaksi suomalaiskuljettajaa, sillä myös konkari Kimi Räikkönen solmi tämän kauden kattavan jatkosopimuksen Alfa Romeon kanssa.

Vastapainona päästään seuraamaan, millaisen lähdön nuoret tulokaskuljettajat Yuki Tsunoda, Nikita Mazepin sekä F1-legenda Michael Schumacherin poika Mick Schumacher ottavat kuninkuusluokassa.

F1-kausi 2021 käynnistyy Bahrainissa 28.3. ja päättyy Abu Dhabiin joulukuun puolivälissä. Kalenteriin on tälle kaudelle tuotu mukaan myös kaksi uutta rataa, Hollannin Zandvoort sekä Saudi Arabian Jaeddahin katurata.

F1-katsojien kannattaa muistaa, että osakilpailun valot sammuvat lähdön merkiksi jatkossa kymmenen minuuttia totuttua aiemmin, eli jo tasatunnilla.

C More lähettää suorana kaikki F1-ajotapahtumat

Suomessa C More lähettää suorana kaikki ajotpahtumat vapaista harjoituksista itse kilpailuun. Lauantaina ja sunnuntaina on lisäksi ennakkolähetykset. Päivän tapahtumat paketoidaan asiantuntijoiden johdolla jälkihöyryissä.

C More lähettää suorana myös F2- ja F3 -luokkien startit, jotka vuorottelevat GP-viikonlopuissa. Yhteensä lisäluokat kilpailevat 15 viikonloppuna kauden aikana.

C More -suoratoistopalvelussa katsojat voivat hypätä myös suoraan suomalaiskuskien sekä kisakohtaisesti valitun kolmannen kuljettajan autoon ohjaamokameroiden kautta.

Kisatapahtumia sanoittaa ja taustoittaa C Moren tuttu F1-tiimi. Studiota hallinnoivat Ville Lepistö ja Mervi Kallio. Selostajana toimii Niki Juusela, ja asiantuntijoina jatkavat Ossi Oikarinen, Toni Vilander, Mika Salo sekä Aaro Vainio.

Myös MTV3 on tiukasti kiinni F1-kauden tapahtumissa. Kisaviikonlopun käynnistää torstai-iltojen Formulasirkus, minkä lisäksi F1 Extrat, F1 Ennakkotunnelmat, F1 Paalupaikka ja F1-kisakooste täydentävät MTV3-kanavan tarjontaa.

Talvitesteissä esimakua kauden voimasuhteista

Tällä kaudella poikkeuksellisen lähellä kauden avauskilpailua järjestettäviä talvitestejä seurataan C Moressa tiukasti. Kolmipäiväinen testijakso järjestetään Bahrainissa Sakhirin radalla 12.-14.3., jossa myös kauden avaus kisataan kahta viikkoa myöhemmin.

C Moren F1-tiimi summaa perjantaista sunnuntaihin jokaisen testipäivän tapahtumat suorassa puolituntisessa lähetyksessä klo 22.35 alkaen C More Maxilla ja cmore.fi-suoratoistopalvelussa.

Lisäksi kauden ennakointia voi jatkaa 22.3. julkaistavan Formulasirkus-vodcastin avausjakson parissa. Viime kaudelta tuttua podcastia formuloiden polttavimmista aiheista, ihmisistä ja ilmiöistä seurataan jatkossa kuvan kanssa C Moressa ja mtv-palvelussa.

Kauden aikana luvassa on kymmenkunta vodcast-jaksoa, joita vetävät Niki Juusela ja moottoriurheilun suurkuluttaja, näyttelijä Ville Myllyrinne. Lisäksi jaksoissa vierailee C Moren asiantuntijoita; avausjaksossa kauden asetelmia on summaamassa Toni Vilander.

C More on maksullinen palvelu ja F1-kisat pääsee katsomaan Sport-paketilla, joka maksaa 24,95 euroa kuukaudessa.

F1-kausi 2021

12.-14.3. Talvitestit
26.-28.3. Bahrainin GP (myös F2)
16.-18.4. Emilia Romagnan GP
30.4.-2.5. Portugalin GP
7.-9.5. Espanjan GP (myös F3)
20.-23.5. Monacon GP (myös F2)
4.-6.6. Azerbaidzhanin GP (myös F2)
11.-13.6. Kanadan GP
25.-27.6. Ranskan GP (myös F3)
2.-4.7. Itävallan GP (myös F3)
16.-18.7. Britannian GP (myös F2)
30.7.-1.8. Unkarin GP (myös F3)
27.-29.8. Belgian GP (myös F3)
3.-5.9. Hollannin GP (myös F3)
10.-12.9. Italian GP (myös F2)
24.-26.9. Venäjän GP (myös F2)
1.-3.10. Singaporen GP
8.-10.10. Japanin GP
22.-24.10. Yhdysvaltojen GP (myös F3)
29.-31.10. Meksikon GP
5.-7.11. Brasilian GP
19.-21.11. Australian GP
3.-5.12. Saudi-Arabian GP (myös F2)
10.-12.12. Abu Dhabin GP (myös F2)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän