Ennakkotiedotuksesta huolimatta: Noin 5 500 kuljettajaa jäi kiinni ylinopeudesta poliisin valvontamaratonin aikana!

23.8.2018 14.35

Poliisin toteuttamassa 24 tunnin nopeusvalvontamaratonissa 22.8.–23.8. mitattiin ylinopeuksia enemmän kuin vastaavissa valvonnoissa edellisinä vuosina.

– Ylinopeustapaukset nousivat viime vuoden hieman yli 4 000 tapauksesta noin 5 500 tapaukseen vuorokauden aikana, Liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja ylikomisario Dennis Pasterstein sanoo.

Poliisin liikenneturvallisuuskeskus asetti päälle kaikki käytössä olevat 120 automaattivalvontakameraa ja myös poliisiyksiköiden 22 siirrettävää valvonta-autoa olivat liikkeellä. Poliisi käytti tämän vuoden nopeusvalvontamaratoniin enemmän työaikaa ja valvontatunteja kuin edellisinä vuosina.

Valvontaa kohdennettiin erityisesti alueille, missä on sattunut onnettomuuksia ja käytetään runsaasti ylinopeuksia. Valvontaa suunnattiin myös kansalaisten poliisille antaman palautteen ja valvontapyyntöjen perusteella.

Valvontamaraton oli näkyvästi esillä tiedotusvälineissä. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onninen kertoo, ettei laaja tiedottaminen tai useiden valvontakameroiden sijaintitietojen kertominenkaan hillinneet kaikkien autoilijoiden kaasujalkaa.

– Jatkossakin merkittävä osa poliisin teemavalvonnasta tullaan tiedottamaan näkyvästi ennakkoon. Samalla kuitenkin tehdään valvonnan vaikuttavuuden tehostamiseksi ilman ennakkotiedotteita suoritettua valvontaa niin sanotun piilorikollisuuden paljastamiseksi, Onninen sanoo.

Pasterstein ja Onninen toivovatkin, että rauhallinen ja turvallinen ajotapa pidettäisiin mielessä syksyn sateissa ja tulevilla liukkailla keleillä.

Top 20 peltipoliisit ylinopeuksien määrissä

Kehä I Malmi L                      798
Kehä I Vallikallio I                 246
Vt 12 Linnainmaa L              233
Kehä III Lommila L              219
Kt 65 x Elovainiontie E           61
Kehä III Käärmeportti L        55
Vt 5 Ristiina th P                     52
Kehä III Mikkelä I                   50
Vt 25 Vt 4:n liittymä I             49
Kainuuntie x Maikkulantie L  48
Konala 2 L                                42
Mannerheimintie x 

               Postikadun risteys E 38
Vt 5 Huruslahti P                      34
Vt 9 Toivala th L                        34
Vt 24 Kalliola E                          32
Vt 16 Kirkko 16 Vaasaan          31
Hatanpään vt Hatanpäänkatu E 30
Vt 3 Osara E                                  30
Kt 45 Kolistimentien liittymä E   29
Vt 12 Kausala itä I                        29

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän