Drifting: Juha Pöytälaakso ajoi Turun kisan voittoon

Juha Pöytälaakso.

13.5.2018  10.20

Kausi 2018 startattiin Drifting SM –sarjan osalta lauantaina Turun Artukaisissa. Kovatasoisessa Radalle.com:in järjestämässä sarja-avauksessa ei kuitenkaan voittajasta jäänyt epäselvyyttä.

Drifting-väelle tarjoiltiin launtaina todellista herkkua, kun katsojien odotus palkittiin ja huippuunsa viritetyt drifting-autot päästettiin radalle pitkän talven jälkeen.

Helteisessä säässä hiki virtasi, asfaltti poltti ja kumi kärysi. Hallitsevalle Suomen mestari Juha Pöytälaaksolle (FPDA) olosuhteet olivat mieluisat ja herra jatkoi voittojen tiellä, siitä mihin viime kaudella jäätiin.

– SM-avauksesta saatiin se mitä lähdettiin hakemaan. Kuuman sään johdosta renkaiden pito oli hyvä ja ajolinjat kohdillaan. Vaikka kyseessä oli kauden ensimmäinen kilpailu, jokainen ajoi tosissaan voitosta, Pöytälaakso toteaa.

Voittoon ajanut Pöytälaakso vie kaudella 2018 näyttäviä ajosuorituksiaan myös kansainvälisen yleisön nähtäville. Mies nimittäin aikoo kamppailla voitosta myös Driftingin EM-sarjassa. Ammattimainen toiminta näkyi myös Artukaisissa, kun Pöytälaakson varikkopilttuusta löytyi peräti kaksi näyttävää drifting-autoa.

– Kisaviikonloppuun lähdettäessä päätimme ottaa uuden auton lisäksi mukaan viime kaudella hyvin palvelleen menopelin. Ajoin lajittelut uudella autolla, mutta bensapaineet laskivat ja varikolla piti tehdä päätöksiä. Päädyimme vaihtamaan kaavioajoon vanhan viime kauden mestaruusauton ja päätös oli varmasti oikea.

 Drifting SM -sarjan sijoitukset Artukaisissa

  1. Juha Pöytälaakso (FPDA)
  2. Harri Kosunen (Leppävirta RT)
  3. Lauri Heinonen (RADALLE UA)
  4. Henri Haanpää (LapUA)
  5. Niko Määttälä (KokUA)
  6. Kristiina Aalto (LapUA)
  7. Niklas Wik (PEDE MK)
  8. Jukka Hautanen (LapUA)
  9. Petri Uusi-Pohjola (KuortUA)
  10. Juha Koskiniemi (FPDA)
  11. Antti Manninen (KorUA/MK)
  12. Ville Kaukonen (LapUA)
  13. Mikael Mäkinen (KorUA/MK)
  14. Johannes Falck (RiiUA)
  15. Niko Pesonen (FPDA)
  16. Jonathan Hast (FPDA)

Seuraava Drifting SM -sarjan osakilpailu ajetaan Kuopiossa 16.6.

Kilpailukalenteri 2018

16.6. Kuopio

5.-8.7. Vantaa (SM-viikko)

4.8. Seinäjoki

15-16.9. Kemora

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän