Tekniikan Maailma on jo pitkään valinnut Vuoden Talviauton. Näin kävi vuonna 2009.
Tekniikan Maailman mielestä Škoda Superb on paras talviauto
Tekniikan Maailma keräsi perinteiseen tapaan kokoon vuoden 2008 uutuussadon ja testasi sen perusteellisesti. Testin päätteeksi parhaaksi talviautoksi valittiin Škoda Superb.
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //
Talvi on näyttänyt tänäkin vuonna voimansa. Etelä-Suomea myöten on ollut tarjolla niin tuimaa pakkasta kuin paksuja hankia. Tekniikan Maailma vietti pari viikkoa Lapissa testaamassa ja mittaamassa.
Olosuhteet olivat parhaat mahdolliset, sillä tuohon aikaan osuivat kaikki mahdolliset kelit lämpömittarin näytön vaihdellessa parista plusasteesta yli kolmenkymmenen asteen pakkaseen. Jo ennen varsinaista matkaa autot oli käyty tarkkaan läpi ja ne vierailivat VTT:n kylmälaboratoriossa pakokaasumittauksissa.
2,5 vuoden autoa
Talvivertailussa ovat mukana edellisen vuoden mielenkiintoisimmat uutuudet. Eri aikaan markkinoille tulleina joukkoon mahtuvat sekä Vuoden Auto 2008 (Fiat 500) että Vuoden Auto 2009 eli Opel Insignia ja siitä vain yhden äänen päähän jäänyt Ford Fiesta.
Toisaalta joukossa on suomalaisten suosikkeja myyntitilastojen kärjestä, kuten viime vuoden eniten myyty automalli Volkswagen Golf ja uusiutuneena oman luokkansa ykkössijaa tavoitteleva Toyota Avensis. Uutuuksia on yksi per valmistaja ja mukana olevien vertailtavien hintahaitari on laaja ulottuen Chevrolet Aveon 12 990 eurosta Jaguar XF:n 71 900 euroon.
Tekniikan Maailman uudella päätoimittajalla, Velimatti Honkasella on selkeä näkemys siitä, miten mukana voi olla näin erilaisia autoja.
– Kaikki autot joutuvat selviytymään samasta talvesta, ja olemme havainneet, että autojen talviominaisuudet eivät suinkaan riipu hinnasta tai koosta. Pieni auto voi olla paljon parempi etenemään liukkaalla, tunnokkaampi ajettava ja nopeampi lämpiämään kuin iso ja kallis edustusauto. Siksi näinkin erilaisten autojen asettaminen samalle viivalle on perusteltua ja kaiken lisäksi hyvin mielenkiintoista, toteaa Honkanen
Ajonvakautus saatava vakiovarusteeksi
Talvinen maantie asettaa erittäin tiukat vaatimukset auton ajo-ominaisuuksille ja mukavuudelle. Oman haasteensa asettaa kelin muuttuminen, jota on toisinaan mahdoton huomata kuljettajan paikalta.
– Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta lämpötilan nousu 15 pakkasasteesta lähelle nollakeliä heikentää jäisen tien kitkaa 95 prosentilla eli lähes olemattomaksi. Silti tien pinta näyttää aivan samalta. Jokainen voi päätellä, miten muutos vaikuttaa esimerkiksi jarrutusmatkaan. Hyvän talviauton pitääkin säilyttää ajokäytöksensä loogisena kelimuutoksista huolimatta ja antaa kuljettajalle tietoa vallitsevasta tilanteesta, toteaa Tekniikan Maailman toimituspäällikkö Tapio Koisaari.
Autourheilun kattojärjestö FIA ja Euro NCAP ovat asettaneet tavoitteekseen sen, että kaikissa autoissa olisi ajonvakautusjärjestelmä vakiovarusteena. Tutkimusten mukaan jopa 40 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista on seurausta siitä, että auto on joutunut hallitsemattomaan luistoon.
Ajonvakautusjärjestelmä on kehittynyt merkittävästi viime vuosina, ja toimii parhaimmillaan lähes huomaamattomasti. Vuosi sitten järjestelmä oli kaikissa vertailun autoissa, mutta tänä vuonna se ei kuulunut neljän auton vakiovarusteisiin.
Monipuolisia ominaisuuksia
Voitto testissä irtosi muutaman irtioton ja muuten tasaisen suorituksen ansiosta. Täysi kymppi kolmella osa-alueella eli hallittavuudessa, kylmäpäästöissä sekä valojen ja näkyvyyden osalta sekä se, että huonoinkin arvosana oli kahdeksan nostavat Škoda Superb 1,8 TSI Ambitionin komeaan loppuarvosanaan 9,1 ja täyteen viiteen lumihiutaleeseen.
TM:n talvivertailun loppuarvostelu kertoo Škodasta oleellisen:”Hereillä olevat etupyörät istuvat tiessä ja vievät autoa ketterästi. Iso auto ohjautuu kaarteissa hyvin, koska lievä yliohjautuvuus auttaa käännöksissä mutta ajonvakautuksen ei tarvitse juuri puuttua matkan tekoon. Millään talviautoilun osa-alueella ei tule hyvää arvosanaa heikompaa, mikä takaa testimenestyksen. Pienoiset yllätyskympit tulevat kylmäpäästöistä ja hallittavuudesta – ennakoidumpi täysosuma tulee valoista.”
Toiseksi sijoittui ryhmän ainoa nelivetoinen, Subaru Impreza 2,0 Sport 4Q (loppuarvosana 8,8 ja viisi lumihiutaletta). Hyvin etenevällä, pysähtyvällä ja lämpiävällä autolla olisi ollut mahdollisuus voittoon toisenlaisella moottorilla.
Mitalikolmikon täydentää Volkswagen Golf 1,4 TSI 90 kW Comfortline (loppuarvosana 8,5 ja neljä lumihiutaletta).
Tekniikan Maailman talvivertailuun 2009 osallistuneet autot
Chevrolet Aveo SE 1,2 5-ov.
Citroën C5 2,0i 16v Confort Sedan
Fiat 500 1,2 Lounge
Ford Fiesta 1,4 Ghia 5-ov.
Honda Accord 4D 2,0 Elegance
Jaguar XF 3,0 Luxury
Lancia Delta 1,4 TJet 150
Mazda6 2,0 Elegance
Opel Insignia 1,8 Ecotec 4-ov. Edition
Peugeot Partner Tepee Outdoor 110
Renault Megane 1,6 5-ov.
Seat Ibiza 1,4 Stylance
Škoda Superb 1,8 TSI Ambition
Subaru Impreza 2,0 Sport 4Q
Suzuki Splash 1,2 GLS
Toyota Avensis 1,8 Valvematic Luxury 4-ov.
Volkswagen Golf 1,4 TSI 90 kW Comfortline 5-ov.
Viime vuosien TM Talviautot
2008: Volvo V70 2.0D Momentum
2007: Cadillac BLS 2.0T Elegance A
2006: Hyundai Sonata 2.4 GLS
2005: Volkswagen Golf 1.6 FSI Comfortline
2003: Opel Vectra 2.2 GTS
2001: Audi A4 2.0
Juttu julkaistiin Autotodayssa 4.2.2009.