Teksti: Seppo Pänkäläinen
Tapaamistani vanhojen autojen harrastajista jyväskyläläinen Juha Pykälinen, 58, eroaa kahdella tapaa. Yleensä vanhojen autojen harrastaminen alkaa vanhemmalla (mies)ikää, kun varallisuutta on karttunut sen verran, että pystyy autoja ostamaan. Toisekseen monet harrastajat ovat sellaisia, että he kylllä ostavat – jos tallissa on tilaa – mutta myyminen ottaa luonnon päälle. Autoista kun tulee rakkaita.
Entinen yrittäjä, nykyisin palkkajohtajana toimiva Pykälinen osti ensimmäisen jenkkiautonsa 18-vuotiaana. Se oli Plymouth Fury (1965). Sen jälkeen hän hankki autoja lisää, kunnes harrastukseen tuli yli kymmenen vuoden tauko. Harrastus alkoi uudelleen 2007 E-tyypin Jaguar Roadsterin hankinnalla. Nyt hänen Muuramen tallissaan on 10 autoa. Autoja tallissa tosin on enemmänkin, mutta kaikki eivät ole Pykälisen. Autoja on myös toisaalla.
Kun Pykälinen lähtee ostoksille, tärkeintä hänelle on auton harvinaisuus. Auton pitää olla myös muutoin mielenkiintoinen, haluttu ja mahdollisimman alkuperäinen. Useimmat Pykälisen hankinnoista ovat olleet Mopareita eli Chrysler-yhtymän valmistamia autoja.
Arvokkaimmaksi omistamistaan autoista Pykälinen nostaa Plymouth Roadrunner Superbirdin (1970), menestyneen kilpa-ajajan Richard Pettyn nimikirjoituksella varustettuna.
– Chryslerin silloinen pääjohtaja halusi tällaisen auton, joka voittaa ja houkuttelee Richard Pettyn takaisin Fordilta. Auto oli pääjohtajan mielestä rumin, mitä hän oli koskaan nähnyt. Monen muunkin mielestä malli on ruma, kun siinä on pitkä nokka ja huomiota herättävä spoileri, Pykälinen kertoo.
Suomessa Roadrunner tunnetaan nimellä Maantiekiitäjä, minkä vuoksi auton äänitorvi huutaa ”beep, beep”, sarjakuvasankarin tapaan.
Vuoden 1969 Plymouth Roadrunner Hemiä valmistettiin aikoinaan vajaat 200. Sellainenkin Pykälisen tallista löytyy. Tosin nyt se on osina ja entisöitävänä muualla. Arvokas oli myös Dodge Charger RT SE (1969), jonka Pykälinen myi.
– Kaikki nämä ovat myynnissä, jos vain hinnasta sovitaan, Pykälinen sanoo.
Jenkkiautojen kanssa on käynyt niin, että kun niitä aikoinaan haettiin Yhdysvalloista Eurooppaan, muun muassa Ruotsiin, Saksaan ja Hollantiin, virta on kääntynyt toiseen suuntaan. Nyt amerikkalaiset ostavat ”omiaan” pois Euroopasta ja hinnat ovat sen mukaiset.
Vuonna 2020 amerikkalainen hevosfarmari Sean Kiernan osti vuoden 1968 Bullitt-elokuvasta tutun Ford Mustang GT Fastbackin peräti 3,74 miljoonalla dollarilla (noin 3,4 miljoonaa euroa).
Niin sanottujen muskeliautojen suosio kääntyi laskuun 1970-luvun alussa, kun maailma kohtasi uuden ilmiön, öljykriisiin.
– Yhdysvalloissa hemiautosta voidaan maksaa jopa viisi miljoonaa dollaria. Suomessa niiden hinnat ovat käytännössä 150 000-300 000 euroa. Vanhojen autojen arvo on noussut 35 vuoden aikana 10–20-kertaiseksi alkuperäisestä hinnasta. Eli kyllä näistä yleensä omansa pois saa, myhäilevä Pykälinen vastaa kysymykseen, kannattaako autoihin laittaa satoja tuhansia euroja, jos niillä pääsee Suomessa ajamaan vain kesäisin.
– Vaikka pientähän tämä on. Salemissa, Yhdysvaltain Oregonissa on sellainen Brother Collection, johon pääsin viime vuonna tutustumaan. Siellä oli esillä 350 vanhaa autoa, kuten hemi Dodge Challengereja sekä Pymouth Cudia sekä 250 autoa varastossa. Joku on arvioinut, että sen kokoelman arvo on ehkä miljardi dollaria.
Kaikki Pykälisen autot ovat museorekisterissä, katsastettu ja ajokuntoisia, kahta projektiautoa luukunottamatta. Haastatteluhetkellä hän teki lähtöä Tampereelle autonäyttelyyn uuden silmäteränsä Plymouth Cuda 383:n kanssa (palkittiin parhaana suomalaisena). Koska kelit olivat vielä tuolloin epävakaat, matka päätettiin tehdä kuorma-auton kyydissä.
– Kyllä näillä tulee kesällä ajeltua. Kun museorekisterissä olevilla autoilla saa ajaa vuodessa 30 päivää ja autoja on 10, niin en välttämättä edes ehdi kaikilla ajella.
Pisimpään Pykälisellä on ollut vuoden 1970 Chevrolet Corvette avoauto. Sen hän hankki 2012 Kouvolasta.
Mikä tässä harrastuksessa kiehtoo?
– Kyllä se oli aikoinaan näiden autojen vauhti, äänet ja se fiilis, mikä niihin liittyy mikä vei. Enäähän nämä autot eivät ole mitään tykkejä nykyautoihin verrattuna. Ja on siinä sekin, että kun nämä ovat täysin mekaanisia, niille pystyy itsekin tekemään huoltoa, Juha Pykälinen sanoo ja alkaa asentaa yhteen silmäteristään uutta, tuunattua akkua.
– Akun pitää näyttää mahdollisimman alkuperäiseltä.
Lue myös
Tähän automuseoon pääsee vain tilauksella, mutta se kyllä kannattaa!
Keuruulla muutetaan dieselkuorma-autoja sähkökäyttöisiksi
Liv Annika Sebbas erikoistunut kuvaamaan moottoriurheilua
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //
