Ajoterveys: Tuulilasinpyyhkijät olivat päällä kuivalla kelillä ja kuljettaja oli menossa aivan väärään suuntaan

Auton ratissa viihdytään yhä pidempään, ja teillä tavataan jopa yli 90-vuotiaita kuljettajia. Monet varttuneimmista kuljettajista ovat edelleen skarppeja, mutta ikääntyminen tuo väistämättä mukanaan vaikutuksia ajamiseen. Ajokortista luopuminen ei kuitenkaan ole monelle läpihuutojuttu, todetaan poliisin tiedotteessa.

Ikääntymisen myötä reaktiokyky hidastuu ja näkökyky ja -kenttä sekä kuulo voivat heikentyä. Pääkään ei käänny enää entiseen malliin havaintojen tekemiseksi. Yhdessä nämä ja muut ikääntymisen merkit aiheuttavat riskin autolla liikkeellä olevalle vanhukselle ja kanssakulkijoille.

Poliisi valvoo liikenteessä myös ajoterveyttä. Komisario Ilkka Kantola on huolestunut vanhuksista, jotka heikentyneestä ajokyvystä huolimatta jatkavat auton ratissa hyvinkin pitkään.

− On ymmärrettävää, että ajokortista luopuminen on kova paikka, sillä autoilu mahdollistaa itsenäisen liikkumisen ja asioiden hoitamisen. Liikenneturvallisuuden näkökulmasta on kuitenkin vaarallista, jos reaktiot ovat hitaat, eikä ympäristön tarkkailu enää onnistu.

Kantolan kokemuksen mukaan osa miehistä kokee, että ajokortti on miehen mitta. Naisten kohdalla ajamisesta luopuminen tapahtuu useimmiten omasta tahdosta.

Tarinoita on moneksi, mutta onnellinen loppu ei ole takuuvarma

Poliisi on tavannut vanhuksia, joiden ajokyky on heikentynyt selvästi, eikä muisti toimi aiempaan malliin.

− Kerran partiomme pysäytti epäilyttävällä tavalla liikkuneen auton, jossa tuulilasin pyyhkijät olivat päällä kuivasta säästä huolimatta. Pitivät vielä melko narskuvaa ääntä. Kuljettaja oli vanhempi herra, joka kertoi olevansa matkalla Helsingistä Kotkaan. Pysäytys kuitenkin tapahtui Kirkkonummella keula länteen päin eli silmin nähden heikentyneen ajokyvyn lisäksi myös suunta oli aivan hukassa, Kantola muistelee.

Siinä, missä osalle ajokortista luopuminen on kova paikka, voi kortin ripustaminen naulaan olla myös helpotus.

− Yhdelle ”papalle” oli helpotus, kun poliisi pysäytti hänet liikenteessä ja otti kortin pois. Pappa kertoi puolisonsa vaatineen häntä edelleen ajamaan, vaikka omasta mielestään hän ei enää kokenut pystyvänsä ajamaan turvallisesti, Kantola kertoo.

Omaisten tulee seurata läheisen ajokuntoa ja puuttua tilanteeseen tarvittaessa

Oli ratin takana omasta tahdosta tai pakotettuna, moni vanhus ei ymmärrä, että heikentynyt ajokyky voi johtaa onnettomuuteen toisten autoilijoiden kanssa tai jopa yliajoon kevyen liikenteen väylällä. Oman ajokyvyn heikkenemistä ei ole yhtä helppo huomata kuin vieressä istuvan.

Lue tästä muita juttuja ajoterveydestä.

− Kannustan omaisia seuraamaan ikääntyvien läheistensä ajokuntoa ja puuttumaan tilanteeseen. On kamala paikka, jos läheiselle sattuu jotakin liikenteessä, ja ikävintä on, jos joku loukkaantuu tai jopa menehtyy, Kantola toteaa.

Selkeissä tapauksissa poliisi määrää kuljettajan tien päällä ajokieltoon ja toimittamaan esimerkiksi geriatrin todistuksen ja/tai todistuksen suoritetusta kuljettajantutkinnosta ennen ajokortin palauttamista. Vähemmän selkeissä tapauksissa voidaan velvoittaa määräajassa toimittamaan lääkärintodistus.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!