Espooseen tulossa kuorma- ja pakettiautoille Suomen ensimmäisiä nollapäästövyöhykkeitä

Espoon ilmastopäästöt ovat laskeneet merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana erityisesti energian tuotannossa. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kuitenkin lisätoimia liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Osana ilmastotiekartan päivitystä kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle esitetään kuorma- ja pakettiautojen nollapäästövyöhykkeiden asteittaista käyttöönottoa. Pääkaupunkiseudun nollapäästövyöhykkeet olisivat toteutuessaan Suomen ensimmäiset.

Espoo on jo puolittanut kasvihuonekaasupäästönsä vuoden 1990 tasosta erityisesti kaukolämmön vauhdikkaan puhdistumisen ansiosta, mutta hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttää lisätoimia etenkin liikenteessä.

Kuorma- ja pakettiautot aiheuttavat noin kolmanneksen liikenteen päästöistä Espoon alueella ja kuljetusten määrät kasvavat jatkuvasti. Uudellamaalla kestävillä käyttövoimilla kuten sähköllä tai biokaasulla kulkevien pakettiautojen osuus liikennekäytössä olevasta kalustosta on nyt 5,4 prosenttia ja kuorma-autojen 2,3 prosenttia.

Sähköisiä kuorma-autoja on Uudellamaalla liikennekäytössä vain alle prosentti. Kuorma- ja pakettiautojen sähköistymisen vauhdittaminen tarjoaakin selkeän mahdollisuuden liikenteen päästöjen vähentämiseen.

Pääkaupunkiseudulle Suomen ensimmäiset nollapäästövyöhykkeet

Espoo ja Helsinki esittävät päätöksentekoon kuorma- ja pakettiautojen nollapäästövyöhykkeiden käyttöönottoa ensimmäisinä kaupunkeina Suomessa. Nollapäästövyöhykkeellä tarkoitetaan aluetta, jolla liikennöinti on sallittua vain ajoneuvoille, jotka eivät tuota käytön aikana pakokaasupäästöjä. Monet eurooppalaiset kaupungit suunnittelevat nollapäästövyöhykkeen käyttöönottoa, ja esimerkiksi Alankomaissa niillä haetaan merkittäviä päästövähennyksiä ja muita hyötyjä kaupunkiympäristön viihtyisyyteen ja ilmanlaatuun. Espoo ja Helsinki haluavat hyödyntää tätä mallia pääkaupunkiseudun liikenteen kehittämiseen.

”Nollapäästövyöhykkeet kuljetusliikenteelle ovat selkein ja realistisin keino kirittää samanaikaisesti päästöjen ja melun vähentämistä liikenteessä, joka on noussut Espoon suurimmaksi päästölähteeksi. Vaikutus tuntuisi myös hengitysilmassa. Nollapäästöalueista päättäminen antaisi signaalin investoida puhtaaseen kalustoon nopeammin. Valmistelemme ratkaisuja yhteistyössä pääkaupunkiseudun kaupunkien sekä kuljetusalan toimijoiden kanssa. Hyödynnämme oppeja, joita Espoo on saanut onnistuneesta yhteistyöstä energia-alalla,” sanoo Espoon kaupunginjohtaja Kai Mykkänen.

Esitys nollapäästövyöhykkeistä on osa Hiilineutraali Espoo -tiekartan puolivälitarkastelua. Päivitetty Hiilineutraali Espoo -tiekartta ja esitys lisätoimenpiteistä päästöjen vähentämiseksi tuodaan kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle syksyn aikana.

Siirtymä nollapäästövyöhykkeisiin toteutettaisiin vaiheittain. Tarkemmat toteutustavat, päästövyöhykkeiden laajuus ja siirtymäajan kysymykset määritellään myöhemmin valmistelussa. Suunnittelussa huomioidaan sekä tavoiteltu vaikutus ilmastopäästöjen vähentämiseen että vaikutukset yritystoimintaan ja saavutettavuuteen.

Lue myös

Häiritseekö yöllinen rällääminen? Näin voit helposti vinkata asiasta poliisille!

Melkein jokainen kuski tekee tämän vaarallisen virheen!

Uusi nelivetoversio Kian mallistoon

Tämä auto on Euroopan myydyin keskikokoinen sähköpakettiauto

Poliisi takavarikoi kaksi skootteria

Mönkijän pieni tuunaus voikin olla laiton!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän