Olihan Opel Corsa melko edullinen auto 15 vuotta sitten, kun halvin malli maksoi 12 500 euroa. Nyt halvin Corsa-versio maksaa runsaat 24 000 euroa. Hinta on siis 15 vuodessa melkein kaksinkertaistunut!
Uusi Opel Corsa maksaa halvimmillaan 12 500 euroa
Opel uudisti kompaktin Corsan ominaisuudet entistä korkeammalle tasolle. Alustaan ja jousitukseen tehtyjen parannusten ansiosta Corsa on vakaampi ajaa ja helpompi hallita kaikissa olosuhteissa. Sen lisäksi moottorit on hiottu taloudellisemmiksi.
Opel toi uuden Corsan markkinoille reilut kolme vuotta sitten niin kolmi- kuin viisiovisena korimallina. Kompakti ja taloudellinen auto nousi heti eurooppalaisten suosikiksi ja mallin myynti kattaa noin kolmanneksen Opelin kokonaismyynnistä. Nyt Corsaan tehdyt uudistukset eivät näy ulospäin, mutta auton ajettavuudessa ja käyttökustannuksissa ne tuntuvat.
Käyttökustannuksia alentaa muun muassa mallin luotettavuus, josta on hyvänä esimerkkinä menestyminen saksalaisen DEKRAn (Deutscher Kraftfahrzeug-Überwachungs-Verein) vikaraportissa. Corsa oli koko raportin paras automalli peräti 97,6 prosentin tuloksellaan.
DEKRA arvioi autoja seitsemässä eri ajoneuvoluokassa ja kolmessa ajosuoritekategoriassa. DEKRA teki tuoreinta raporttia varten 15 miljoonaa tarkastusta.
Lisää voimaa ja taloudellisuutta
Corsan koko moottorivalikoimaan on tehty muutoksia, joilla auton kulutusta on saatu alennettu entisestään. Bensiinimoottoreihin on lisäksi tarjolla vaihteistoja kahdella eri välityksellä sekä eri tehoversioita, jotta maahantuojat voivat valita markkinoilleen parhaiten sopivat mallit.
Pidempien vaihteistonvälitysten ottaminen käyttöön muiden ominaisuuksien kärsimättä on ollut mahdollista uusien moottorien paremman alaväännön ansiosta.
Suomen mallisto alkaa 51 kilowatin (70 hv) tehoisella 1,2 litran bensiinimoottorilla, jonka yhdistetty polttoaineenkulutus on 5,3 l/100 km ja CO2-päästöt 124 g/km. Tämän moottorin yhteydessä on Suomessa aina viisivaihteinen käsivalintainen vaihteisto.</p><p>Uudesta 1,4-litraisesta moottorista tuodaan Suomeen kahta tehoversiota, joista 64 kilowatin (87 hv) tehoinen on varustettu käsivalintaisella ja 74 kilowatin (100 hv) tehon tuottava automaattivaihteistolla.
Aiemmin mallistossa olleeseen 66 kilowatin (90 hv) tehoiseen bensiinimoottoriin verrattuna Corsan CO2-päästöt ovat alentuneet käsivalintaisella vaihteistolla varustetulla voimanlähteellä kymmenellä ja automaattivaihteisella peräti 20 grammalla kilometriä kohden.
Huippumalli Corsa OPC:n 1,6-litraisen turbomoottorin teho on edelleen 141 kW (192 hv), mutta sen polttoaineenkulutus on laskenut 7,3 litraan sadalla kilometrillä. Corsa OPC:n hiilidioksidipäästöt ovat nyt 18 g/km aiempaa pienemmät.</p><p>Dieselmoottoriksi on tarjolla kaksi tehoversiota 1,3-litraisesta CDTI:stä. Opel-malliston pihein voimanlähde on 70 kilowatin (95 hv) tehoinen 1.3 CDTI ecoFLEX, jonka yhdistetty polttoaineenkulutus on ainoastaan 3,7 litraa sadalla kilometrillä. Sen tuottamat hiilidioksidipäästöt jäävät viisiovisessa korimallissa 99 grammaan kilometrillä.
Kolmiovisen päästöt ovat vielä gramman tätäkin pienemmät. Toinen dieselvaihtoehto tuottaa 66 kilowatin (90 hv) tehon ja on tarjolla Opelin kuusivaihteisen automatisoidun Easytronic-vaihteiston kanssa. Tämän mallin yhdistetty polttoaineenkulutus on 4,8 l/100 km.
Parannuksia alustaan ja ohjaukseen
Uusitun moottorivalikoiman lisäksi Opel Corsaan on tehty runsaasti ajettavuuteen vaikuttavia parannuksia. Iskunvaimentimia, jousitusta, kallistuksenvaimentimia, taka-akselistoa, ohjausvaihdetta ja ohjaustehostimen toimintaa on kehitetty siten, että uudistunut Corsa on entistä vakaampi ajaa maantiellä ja ketterämpi alhaisissa nopeuksissa.
Sekä etu- että takaiskunvaimentimet toimivat nyt tehokkaammin niin huonokuntoisilla kaduilla kuin maanteiden suurilla nopeuksilla. Dieselmoottorisessa ecoFLEX-mallissa on urheilujousitus, mutta pehmeämpi iskunvaimennus niin edessä kuin takana.
Kallistuksenvaimennin on aavistuksen jämäkämpää tekoa niin bensiini- kuin dieselmalleissa, mikä omalta osaltaan vakauttaa auton käytöstä muun muassa äkillisissä väistöliikkeissä.
Ohjauksen parantaminen on yksi eniten uudistuneen Opel Corsan ominaisuuksiin vaikuttavista tekijöistä. Tarkempi ohjaustunto erityisesti ohjauksen keskialueella vaikuttaa alustan säätöjen ohella positiivisesti Corsan suuntavakavuuteen.
Lisäksi ohjaustehostimen sähkömoottoria säätelevään ohjelmistoon on tehty muutoksia, jotka parantavat auton ajettavuutta niin pienillä kuin suuremmilla nopeuksilla.
Entistä edullisemmat hinnat
Corsasta tulee Suomen markkinoille uusi Enjoy 111-vuotisjuhlamalli, jolla Opel juhlistaa merkin pitkää historiaa. Erittäin hyvin varusteltu Enjoy 111 on saatavana kaikkien moottoreiden yhteydessä lukuun ottamatta vain OPC-versioon kuuluvaa 1.6 Turboa.
Corsan kaikkien Enjoy 111-versioiden vakiovarusteluun kuuluvat muun muassa ESP-ajonvakautus, kuusi turvatyynyä, vakionopeudensäädin, ajotietokone, ilmastointilaite sekä CD-radio -audiojärjestelmä ohjauspyöräsäätimin.
Uudistuneen Opel Corsan hinnat alkavat kolmiovisen Advantage-varustetason 1,2 Twinport-mallin 12 547 eurosta.
Samalla moottorilla varustettu kolmiovinen Enjoy 111 maksaa 14 463 ja viisiovinen 15 205 euroa.
Erittäin taloudellisen 1.3 CDTI ecoFLEXin hinta on kolmiovisena vajaat 17 400 euroa ja viisiovisena noin 750 euroa enemmän.
Uudistuneen Corsan hinnat ovat lähes kaikissa versioissa laskeneet. Viisiovinen 1.3 CDTI ecoFLEX maksaa 44 euroa aiempaa enemmän. Hinnannousun vastapainoksi moottori tuottaa 15 kilowattia (20 hv) enemmän tehoa ja mallin varustelu on aiempaa parempi.
Juttu oli Autotodayssa 23.2.2010.


