Tässä on uudet polttainemerkinnät

13.10.2018 00.40

 

Huoltoasemilla tulee näkymään vanhojen polttoainemerkintöjen rinnalla uusia, yleiseurooppalaisia merkintöjä, kun uusi polttoainemerkintöjä koskeva asetus astui voimaan 12.10.2018.

Polttoainepistooleissa on jatkossakin tutut, kansalliset merkinnät polttoaineista, mutta lisäksi mukana näkyvät uudet symbolit, joten tankatessa kannattaa olla tarkkana. Vastaavat merkinnät edellytetään myös kaikkiin uusiin ajoneuvoihin.

Uusissa yleiseurooppalaisissa symboleissa bensan merkki on ympyrä, jonka sisällä kerrotaan polttoaineen suurin etanolipitoisuus.

Dieselin merkki on neliö, jonka sisällä kerrotaan polttoaineen suurin biokomponenttien osuus. XTL-merkintä dieselissä kertoo sen olevan parafiinista, ns. uuden sukupolven dieseliä.

Kaasumaisten polttoaineiden merkkinä on vinoneliö, jonka sisällä kerrotaan kaasun tyyppi.

– On hyvä huomata, että uusissa merkinnöissä dieseliä kuvaavan neliön keskellä on B-kirjain, joka osoittaa biokomponenttien osuutta samalla tavoin kuin E-kirjain osoittaa bensan etanolipitoisuutta. B-kirjaimen käyttö dieselin yhteydessä saattaa vaikuttaa suomalaisittain erikoiselta, mutta tämän ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa sekaannuksia Suomessa tankkaaville, sillä uusien symboleiden pitäisi tulla vain tuttujen, kansallisten merkintöjen rinnalle. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana huoltoasemilla ja varmistaa, että tankkaa ajoneuvoon sopivaa polttoainetta, painottaa Trafin erityisasiantuntija Keijo Kuikka.

– Ehdotonta hyötyä uusista merkinnöistä on muualla Euroopassa autolla liikuttaessa, sillä niiden avulla voi helposti varmistaa tankkaavansa sopivaa polttoainetta vieraammankin näköisiä merkintöjä omaavilla huoltoasemilla, sanoo Kuikka.

Uusissa autoissa merkinnät tulevat polttoaineen täyttöaukon luukkuun

Merkinnät löytyvät uusien ajoneuvojen polttoaineen täyttöaukon luukusta ja ajoneuvon käyttöohjekirjasta tai sähköisestä käsikirjasta. Merkintästandardi koskee kaikkia tieliikenteessä käytettäviä polttomoottori- ja hybridiautoja, jotka otetaan käyttöön 11.10.2018 jälkeen. 

Henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autojen lisäksi merkinnät tulevat myös muun muassa mopoihin ja moottoripyöriin. Osa valmistajista on alkanut käyttää merkintöjä uusissa autoissaan jo aiemmin tänä vuonna.

Merkinnät tehdään autoihin jo tehtaalla. Ajoneuvojen valmistajat eivät suosittele merkintöjen lisäämistä jälkikäteen vanhempiin jo käytössä oleviin autoihin. Kuluttaja voi vanhemmissa autoissa aina varmistaa polttoaineen soveltuvuuden ohjekirjasta tai auton maahantuojalta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän