Yksi mestaruus ratkesi jo Kouvolan SM-rallissa

Emil Lindholm. Kuva: Merita Mäkinen.

Kouvolassa ajetun seitsemän erikoiskokeen SM O.K. Auto-ralli saatettiin tänään turvallisesti maaliin. Ralli oli alusta loppuun Emil Lindholmin ja kartanlukija Mikael Korhosen näytöstä. (Katso tästä lisätietoa.)

SM2-luokan voittoon ajoi Jaro Kinnunen ja SM3-luokassa Lauri Joona varmisti suomenmestaruuden.

SM2-luokan toiseksi ajoi 17,9 sekunnin erolla luokan konkarin maineessa oleva Ville Hautamäki, ennen Minillä kiitävää Riku Tahkoa.

Luokan pisteissä Hautamäki saa pitää vielä kärkisijansa, mutta Kinnunen on hänestä vain kahden pisteen päässä. Ainoastaan pisteen perässä Kinnusesta puolestaan hiostaa Jussi Lindberg.

Röyhkiön kauan odotettu osakilpailuvoitto lipesi viime hetkillä – Joona sinetöi mestaruutensa

Aleksi Röyhkiö ja Lauri Joona kävivät SM3-luokassa sekuntikamppailua aina rallin alkumetreistä lähtien. Röyhkiö oli jo napata luokkavoiton, mutta viimeinen erikoiskoe koitui kohtaloksi ja lähellä ollut täysi pistepotti jäi ojan pohjalle, kilpailun päättyessä samalla keskeytykseen.

Joona kuittasi näin ollen täydet pisteet taskuun ja varmisti samalla itselleen suomenmestaruuden.

Toiseksi ajoi Henri Hokkala, joka nousi nyt luokkapisteissä toiselle sijalle. Pronssille ylsi Kalle Markkanen reilun minuutin päässä Joonasta. Luokan pisteissä kolmantena on Sami Pajari.

Niklas Heino vei SM4-luokan voiton vahvalla kestävyydellään. Vaikka periaatteessa muuten luokan jopa viisi nopeinta olivat ajallisesti jatkuvasti hyvin lähellä toisiaan, Viuhkolan 27,31 kilometrisellä erikoiskokeella Heino repi reilun 10 sekunnin eron seuraavaan molemmilla kierroksilla. Toiseksi luokassa tuli lopulta Toni Herranen ja kolmanneksi Oskari Heikkinen.

Ralli SM -sarja jatkuu syyskuun lopussa 25.-26.9. Seinäjoella, kun vuorossa on Pohjanmaa SM-Ralli.

Yleiskilpailu
1. Emil Lindholm 48:13.8
2. Teemu Asunmaa +5.2
3. Mikko Heikkilä +5.2
4. Juha Salo +13.4
5. Juuso Metsälä +2:47.7

SM1-luokka
1. Emil Lindholm 48:13.8
2. Teemu Asunmaa +5.2
3. Mikko Heikkilä +5.2

SM2-luokka
1. Jaro Kinnunen 51:25.7
2. Ville Hautamäki +17.9
3. Riku Tahko +1:04.6

SM3-luokka
1. Lauri Joona 52:03.4
2. Henri Hokkala +26.9
3. Kalle Markkanen +1:03.1

SM4-luokka
1. Niklas Heino 57:47.6
2. Toni Herranen +6.4
3. Oskari Heikkinen +22.7

Alustava pistetilanne Kouvolan rallin jälkeen

SM1-luokka
1. Emil Lindholm 95p
2. Teemu Asunmaa 88p
3. Mikko Heikkilä 37p

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 67p
2. Jaro Kinnunen 65p
3. Jussi Lindberg 64p

SM3-luokka
1. Lauri Joona 102p
2. Henri Hokkala 59p
3. Sami Pajari 57p

SM4-luokka
1. Sami Korvola 74p
2. Toni Herranen 53p
3. Miko Kiminki 48p

Tiimit
1. TGS Skoda Team 183p
2. Porvoon Autopalvelu 149p
3. Ford Motorcraft 142p

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here