WRC: Argentiinan MM-ralli on yksi MM-sarjan peruspilareista

Thierry Neuville vuoden 2017 Argentiinan MM-rallissa.


25.4.2018   22.26

Argentiinan MM-rallissa palataan jälleen soralle Korsikan asfalttiteiden jälkeen. 

Argentiina on kaukaisesta sijainnistaan huolimatta yksi MM-sarjan peruspilareista, sillä kisalla on ollut MM-arvo vuodesta 1980 lähtien, ja paikalliset fanit ovat erittäin innokkaita rallin ystäviä.

Suomalaiskuljettajat ovat vuosien saatossa napanneet Argentiinan rallista yhdeksän voittoa.
Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen teki kisassa hattutempun 1996-1998, joten hän tuntee olosuhteet erittäin hyvin.

Nykykuljettajistamme Argentiinan voiton on saalistanut Jari-Matti Latvala, joka juhli ykköstilaa vuonna 2014 Volkswagenin puikoissa.

Kauden toinen soraralli on Meksikon osakilpailuun verrattuna nopeammilla teillä ajettava ralli, jossa maisemat vaihtelevat laakeista laaksoista kallioisille vuorille.

Kolmen kilpailupäivän aikana erikoiskokeet haastavat kuljettajat ja kaluston etenkin irtohiekan ja tien reunoilla vaanivien kivien myötä. Myös sää on perinteisesti ollut rallin aikaan vaihteleva.

Argentiinan MM-rallissa ajetaan 18 erikoiskoetta ja 358 erikoiskoekilometriä.

Ralli alkaa varhain torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa ajettavalla Ciudad de Cordoban 1,9 kilometrin yleisöerikoiskokeella.

Perjantaina kilpailussa ajetaan seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteismitta on 154 kilometriä.

Lauantaina vuorossa on niin ikään seitsemän erikoiskoetta ja 149 EK-kilometriä.

Kilpailun päätöspäivänä sunnuntaina on vuorossa kolme erikoiskoetta, ja ralli huipentuu lisäpisteitä tarjoavalla El Condorin erikoiskokeella, joka ajetaan kello 18:18 Suomen aikaa.

Erikoiskokeiden määrä: 18
Erikoiskoekilometrejä: 358,25 km
Kilpailun kokonaispituus: 1300,65 km

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän