Volvo Cars aloittaa sähkömoottoreiden kokoonpanon Ruotsissa

Volvo Cars aloittaa sähkömoottorien kokoonpanon moottoritehtaallaan Skövdessä, Ruotsissa, todetaan Volvon tiedotteessa.

Suunnitelmana on, että kuluvan vuosikymmenen puoliväliin mennessä Volvon kaikki sähkömoottorit valmistetaan itsenäisesti yrityksen sisällä. Autonvalmistaja sijoittaa hankkeeseen tulevina vuosina noin 70 miljoonaa euroa.

Volvo on sitoutunut sähköautojen valmistukseen. Tavoitteena on, että täyssähköautot käsittävät vuoteen 2025 mennessä 50 prosenttia yhtiön kokonaismyynnistä loppuosuuden koostuessa hybrideistä.

Skövde on ollut osa Volvon tarinaa vuodesta 1927 lähtien, jolloin yhtiö perustettiin. Sähkömoottorien tuotannon lisääminen tehtaan toimintoihin tarkoittaa, että Skövden historiallinen maaperä on osa myös autonvalmistajan tulevaisuutta.

Volvo ilmoitti aikaisemmin tänä vuonna, että se investoi merkittävästi seuraavan sukupolven Volvo-autojen sähkömoottorien sisäiseen suunnittelu- ja kehitystyöhön. Skövden suunnitellut investoinnit vievät yhtiötä lähemmäksi itsenäistä sähkömoottorien kokoonpanoa ja valmistusta.

Ensimmäisessä vaiheessa Skövden tehtaalla vastataan sähkömoottorien kokoonpanosta. Myöhemmin Volvon on tarkoitus siirtää sähkömoottorien koko valmistusprosessi Skövdeen.

Siirtämällä sähkömoottorien kehitystyön ja tuotannon yrityksen sisälle Volvo voi optimoida uusien autojen sähköisen voimansiirron ja saavuttaa lisäetuja energiatehokkuuden ja kokonaissuorituskyvyn suhteen.

Volvon sähkömoottorien suunnittelu- ja kehitystyötä tehdään Ruotsin Göteborgissa ja Kiinan Shanghaissa. Volvo avasi aikaisemmin tänä vuonna uuden sähkömoottorilaboratorion Shanghaihin, minkä lisäksi sähkömoottorien kehitystyö jatkuu Göteborgissa. Kiinassa ja Ruotsissa toimivat myös akkulaboratoriot.

Skövden moottoritehtaan polttomoottorien tuotantoon keskittyvät toiminnot siirretään Volvon erilliseen tytäryhtiöön Powertrain Engineering Sweden (PES). PES on tarkoitus yhdistää tulevaisuudessa Geelyn polttomoottoritoimintoihin aikaisemmin annetun ilmoituksen mukaisesti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here