Viikonloppu on hiihtolomaliikenteen vilkkain viikonloppu!

23.2.2018 12.45

Tänä viikonloppuna Etelä-Suomen hiihtolomalaiset palaavat lomaltaan ja keskisuomalaiset aloittavat lomansa, mikä lisää liikennettä tiestöllä.

Esimerkiksi Oulun poliisilaitoksen alueella kulkevilla valtateillä on odotettavissa merkittävää liikenteen vilkastumista.

Oulun poliisilaitoksen alueella sijaitsee useampia lomakeskuksia, joiden palveluita hiihtolomalaiset mielellään käyttävät.

Tuleva viikonloppu tullee olemaan hiihtolomaliikenteen osalta vilkkain viikonloppu.

Liikenteen odotetaan vilkastuvan erityisesti lauantaina valtatie 4:llä välillä Kemi – Jyväskylä. Liikennemäärä kasvaa pohjoisesta alkaen jo aamusta.

Sunnuntai tullee olemaan myös vilkas päivä liikennemäärien suhteen valtatie 4:llä etelään päin suuntautuvan liikenteen osalta.

Valtatie 5:llä tullaan näkemään myös liikenteen vilkastumista aamusta saakka, mutta liikennemäärä ei ehkä ole samaa luokkaa kuin valtatie 4:llä.

Näkyvää valvontaa

Oulun poliisilaitos suorittaa erityisesti näkyvää valvontaa hiihtolomaliikenteen osalta kaikella liikenteenvalvontakalustolla.

Liikkeellä on sekä automaattivalvonnan ajoneuvoja että muuta liikenteenvalvontakalustoa. Liikenteessä näkyy siis nopeusvalvontaan ja ajotapavalvontaan soveltuvia ajone

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here