15.8.2018 09.10
Loppukesä tuo tieliikenteeseen traktorit ja muut muuta liikennettä hitaammin kulkevat maataloustyökoneet. Niiden ohittaminen aiheuttaa usein turhia riskinottoja.
Liikenneturva muistuttaa, että ohituksen turvallisuudesta on varmistuttava ennen kaistanvaihtoa.
Muuta liikennettä hitaammin liikkuvat traktorit ja maataloustyökoneet saattavat turhauttaa perässä ajajaa. Niillä kuljetaan tien päällä kuitenkin usein vain lyhyen matkaa, esimerkiksi työkohteesta toiseen.
Katso myös: Traktori kääntyi yllättäen ohittavan matkailuauton kylkeen
Jos esimerkiksi traktorin ohi on tarve päästä, tulee ohituksen turvallisuudesta varmistua jo ennen kaistan vaihtoa.
Vaaratilanteita voi syntyä erityisesti tilanteissa, joissa työkone on kääntymässä yllättäen vasemmalle – esimerkiksi pellolle tai metsään paikoissa, joissa ei ole selkeää risteystä.
Työkoneiden kääntymistila saattaa yllättää
Traktori voi siihen kiinnitettyine työkoneineen olla hyvin leveä, sillä tienpidossa tai maataloudessa käytettäviin työkoneisiin ja työvälineisiin ei sovelleta muutoin liikenteessä yleisesti sovellettavia mittasäännöksiä.
Esimerkiksi kääntöauroja kuljettavien traktorien peränylitys voi yllättää kääntymistilanteessa liian läheltä ajavan.
– Ne vievät oikeallekin kääntyessään yllättävän paljon tilaa myös vastaantulevan kaistalta. Jos perässä tullut on lähtenyt samanaikaisesti ohittamaan, hupenee ajotila kaistalla hyvinkin nopeasti, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Lattu varoittaa.
Katso myös: Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti törmäyksessä traktorin työkoneeseen
Perässä ajavan on syytä muistaa myös se, että ison työkoneen ohjaamosta katsottuna kuolleita kulmia jää paljon. Etenkin, jos traktorin perässä on vaikkapa suuri viljakärry tai muu maatalouslaite.
– Perässä ajavan kuskin kannattaakin valita ajolinjansa siten, että työkoneen kuljettajalla on mahdollisuus havaita hänet peileistään. Liian lähelle työkonetta ei siis kannata ajaa. Siitä on hyötyä myös itselle, sillä omakin näkyvyys eteenpäin on parempi, kun odottaa ohituspaikkaa sopivalla etäisyydellä, Lattu sanoo.
Tärpit traktorin turvalliseen ohittamiseen
- Alenna omaa ajonopeuttasi ennen ohitusta, jottei nopeusero ohitettavan hitaamman ajoneuvon kanssa ole liian suuri. Näin on enemmän aikaa reagoida.
- Jätä kunnon turvaväli edellä ajavaan traktoriin, jotta voit paremmin nähdä traktorin eteen ja arvioida sopivan ohitusnäkyvyyden.
- Ennakoi traktorin kuljettajan aikeita seuraamalla traktorin vilkkuja, ajolinjan muutoksia sekä edessä olevaa liikenneympäristöä. Risteyksiä lähestyttäessä ei saa eikä kannata ohittaa.
- Siirry vastaantulevan kaistalle riittävän kaukana ohitettavasta traktorista. Näin ehdit tarvittaessa palata omalle kaistalle, jos osoittautuukin, ettei vapaata ohitustilaa olekaan tarpeeksi.
Lue myös: Traktorit ja työkoneet liikenteessä