Teinipojat seikkailivat Vieremällä kunnan ruohonleikkureilla ja pakettiautolla

23.8.2018 09.39

Keskiviikkona kello 11.25 aikaan varastettiin Vieremän Malilantieltä Vieremän kunnan omistama pakettiauto, joka ajettiin tieltä ulos Vieremällä Kauppilanmäentiellä noin 15 minuuttia myöhemmin. 

Tapahtumapaikalle mennyt poliisipartio tapasi ojaan ajetun pakettiauton läheisyydestä 14-vuotiaan kiuruvetisen ja 15-vuotiaan vieremäläisen pojan.

Poliisin puhuttelussa 14-vuotias kertoi olleensa pakettiauton kuljettajana.

Poliisin tutkinnassa selvisi, että pakettiauto oli tullut Vieremän keskustan suunnasta ja ajautunut vastakkaisen ajokaistan yli ojaan kääntyen loppujen lopuksi katon kautta ympäri.

Ajoneuvo vaurioitui ulosajossa kauttaaltaan ja kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat lievästi ja heidät toimitettiin tarkastukseen Iisalmen sairaalaan, todetaan poliisin tiedotteessa.

Poliisin tutkimuksissa selvisi, että ennen pakettiauton varastamista se oli ollut Vieremän kunnan työntekijöillä ajossa ja pysäköitynä hetkellisesti Malilantielle. Ajoneuvo oli ollut lukitsematon ja ajoneuvon virta-avaimet olivat olleet paikoillaan.

Poliisille selvisi myös, että samat pojat olivat aikaisemmin päivällä ottaneet luvatta käyttöönsä Vieremän hautausmaalta Vieremän Kiinteistöhuollon omistamat päältä ajettavat ruohonleikkurit ja ajaneet niillä jonkin matkaa hautausmaan lähettyvillä.

Toinen ruohonleikkuri oli ajettu loppujen lopuksi ojaan ja se oli kärsinyt ojaan ajossa vaurioita.

Poliisi tutkii tapahtunutta 14-vuotiaan osalta moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä 15-vuotiaan osalta moottorikulkuneuvon käyttövarkautena. 

Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän