Tämä historiallinen Saab 95 täyttää sunnuntaina 50 vuotta

Team Ahma on vuosina 1998–2007 valmistunut suomalainen komediasarja. Vuonna 1997 aloittanut televisiokanava Nelonen tilasi Team Ahma -sarjan ja se oli kanavan ensimmäinen kotimainen draama/komediasarja-tuotanto.

Sarjan tuotti Pirkka-Pekka Peteliuksen silloinen yhtiö Pee Pee Visio. Sarjassa tiepalvelumiehet Jarmo Ahma (Pirkka-Pekka Petelius) ja AlpoKurkinen (Taneli Mäkelä), yhdessä Team-Ahma, kävivät auttamaan epäonnisia autoilijoita ajoneuvolla VGV-500 (Saab 95).

Tiepalvelumiesten ajoneuvona sarjassa esiintynyt Saab 95- mallinen auto täyttää 50 vuotta sunnuntaina 2.10.2022. Auton nykyinen sijoituspaikka on Varkaus ja auton käytöstä vastaa tällä hetkellä Autoliiton Varkauden osasto.

Auton historiaan liittyy auton omistuksen siirtyminen Pirkka-Pekka Peteliuksen yrityksestä Jope Ruonansuun omistukseen ja edelleen Jope Ruonansuun omistuksesta vuonna 2009 Jyväskyläläisen Pro-Car Servicen omistukseen.

Pro-Car Serviceltä saatujen tietojen mukaan Team-Ahma Saab oli heidän omistukseen siirtymisen aikana normaalissa ajokunnossa, mutta auton kori oli alkanut jo hieman ruostumaan ja myös auton maalipinta oli väsynyt.

Auto siirtyi vuonna 2015 Autoliiton Varkauden osaston käyttöön ja auton osalla tehtiin samalla kunnostussuunnitelma, mikä toteutettiin Varkauden Automaalaamon kustantamana.

Team-Ahman kori korjattiin ja auto maalattiin alkuperäiseen Team-Ahma väriin. Auton alusta ja kori ruostesuojattiin ja auto korjattiin täydelliseen ja turvalliseen ajokuntoon. Auto säilytetään talvella lämpimässä autotallissa, jotta arvokas autovanhus voi mahdollisimman hyvin.

Team-Ahma Saabin käyttötarkoitus on ollut vuosien varrella olla mukana Autoliiton Varkauden osaston liikenneturvallisuustapahtumissa ja myös muissa yleisötapahtumissa.

Auton käyttämisestä liikenteessä vastaa aina Autoliiton Varkauden osaston tehtävään kouluttama kuljettaja, jotta Team-Ahma Saab liikkuu aina vain tehtävään koulutetun ja turvallisen kuljettajan kuljettamana liikenteessä.

Team-Ahma on edelleen Team-Ahma televisiosarjan fanien suosiossa ja parhaimmillaan autoa tullaan kuvaamaan jopa satojen kilometrien päästä.

Myös lapsiperheet ovat aina kiinnostuneita istumaan Team-Ahman kyytiin ja arvioiden mukaan Team-Ahma Saabista on otettu jopa tuhansia valokuvia eri tapahtumissa ja tilaisuuksissa.

Edellä mainitulla perusteella Varkauden Automaalaamo ja Pro-Car Service ovat päättäneet huolehtia auton kunnosta myös tulevaisuudessa, sillä kyseinen auto on vahva osa maamme television viihde- ja komediasarjojen historiaa ja auton avulla myös Autoliiton Tiepalvelun historia on ihmisten aistittavissa.

Team-Ahma Saabin 50 vuotinen ajohistoria jatkuu edelleen ja auto nähdään myös tulevaisuudessa erityisesti erilaisissa liikenteen turvallisuuteen liittyvissä tapahtumissa. Jossain vaiheessa auton paikka on varmasti Automuseossa, sillä auton historia edellyttää sen säilyttämistä myös tuleville sukupolville.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän