Taksiasiakkaille 7000 heijastinta

Vuoden pimein aika on jälleen käsillä, ja se vaatii kaikilta lisävalppautta liikenteessä.

Lähitaksin markkinointipäällikkö Tuomo Antikainen kertoo, että toisin kuin usein ehkä ajatellaan, hyvin valaistut kaupunkikadut voivat syystalvella olla ammattiautoilijallekin haastava ympäristö jalankulkijoiden ja kevyen liikenteen havaitsemisessa.

– Etenkin sateella kaupunkien katu- ja mainosvalot sekä puiden ja pensaiden varjot hankaloittavat ympäristön havainnointia. Valot myös heijastuvat märästä tuulilasista ja asvaltista. Tummiin pukeutuneet, ilman heijastinta liikkuvat jalankulkijat tai pyöräilijät eivät välttämättä ymmärrä, että heitä voi olla auton ratista todella vaikea havaita, Antikainen summaa Lähitaksin kuljettajilta saatua palautetta.

Lähitaksi parantaa liikenneturvallisuutta jakamalla 7 000 heijastinta

Jalankulkijat varmistavat näkymisensä autoilijoille parhaiten käyttämällä heijastinta. Pyöräilijöillä valot ovat uuden tieliikennelain mukaan pakolliset pimeällä liikuttaessa.
Liikenneturvan mukaan lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä, kun taas heijastinta käyttävä voi näkyä jo 350 metrin päästä.

Lähitaksi jakaakin loppusyksyn aikana asiakkailleen yhteensä 7 000 CE-hyväksyttyä heijastinta.

Kampanja kestää niin pitkään kuin heijastimia riittää. Lähitaksin kirkkaankeltainen jousiheijastin on helppo ja nopea kiinnittää esimerkiksi käsivarteen, lahkeeseen, laukkuun, reppuun, tai vaikka lastenvaunuihin.

Auton näkeminen ja autoilijalle näkyminen ovat pimeällä kaksi eri asiaa. Siksi myös jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden on hyvä olla varovaisia esimerkiksi tietä ylittäessään.

– Autoilija näkee heijastimen jo kaukaa, ja vielä paremmin jos heijastin heiluu. Heijastimen käyttö antaa autoilijalle enemmän aikaa reagoida. Tämä on olennaista etenkin silloin, kun tiet muuttuvat liukkaiksi ja jarrutusmatkat pitenevät, Antikainen sanoo.

– Kuljettajiemme mukaan alakoululaiset osaavat jo hyvin käyttää heijastinta, samoin koiran ulkoiluttajat ja aktiiviliikkujat. Teini-ikäisillä olisi kuitenkin parantamisen varaa heijastimen käytössä etenkin siksi, että moni heistä näyttää suosivan tummasävyisiä vaatteita. Toivommekin, että jakamamme heijastimet tulisivat ihmisille päivittäiseen käyttöön.

www.lahitaksi.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän