Suurin osa itäsuomalaisista on valmiita tekemään ilmaston hyväksi muutoksia omaan liikkumiseensa

Kuva: Matti Sulanto.

Itäsuomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja pitävät henkilöautoliikenteen ja lentoliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä tärkeänä.

Omaan liikkumiseen liittyviä merkittäviä muutoksia oli valmis tekemään noin puolet kyselytutkimukseen vastanneista. Pienempiä muutoksia oli valmis tekemään suurin osa vastaajista.

Tämä käy ilmi Pohjois-Savon ELY-keskus yhdessä Etelä-Savon maakuntaliiton, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Pohjois-Savon liiton kanssa toteutetusta kyselytutkimuksesta itäsuomalaisille loppukeväällä 2019 liittyen liikkumisen kasvihuonekaasupäästöihin ja valmiuteen vähentää oman liikkumisensa ilmastokuormaa.

Kyselyyn vastasi yli 1400 itäsuomalaista tasaisesti ympäri kolmea maakuntaa.

Kyselytutkimus on ensimmäinen Suomessa tehty näin laaja ja vain liikkumista ja ilmastonmuutosta käsittelevä tutkimus.

Tutkimuksen tulokset tarjoavat hyvän tietopohjan esimerkiksi käynnissä olevan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisen taustalle. Tämän lisäksi tuloksia hyödynnetään Itä-Suomen alueen liikennejärjestelmätyössä.

Henkilöautoliikenteen ja lentoliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä pidetään tärkeänä

Kansallisesti asetettu tavoite vähentää kotimaan liikenteen päästöjä 50 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasosta on äärimmäisen tiukka ja tavoitteen saavuttaminen edellyttää merkittävää muutosta nykyiseen liikennejärjestelmään.

Kyselyn toteuttanut liikennejärjestelmäasiantuntija Katja Kaartinen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta kertoo, että nyt julkaistussa raportissa on esitetty keinoja saavuttaa päästövähenemä sekä keväällä 2019 Itä-Suomen alueella toteutetun kyselytutkimuksen tuloksia.

-Suurin osa kyselyyn vastaajista oli valmiita tekemään muutoksia omaan liikkumiseensa. Suosituimpia muutoksia olivat oman henkilöautoilun vähentäminen jonkin verran sekä pienempipäästöisen bensa- tai dieselauton hankinta. Merkittävämpiä muutoksia oli valmis tekemään noin puolet vastaajista. Merkittävistä muutoksista biopolttoaineisiin siirtymiseen sekä sähkö- ja kaasuautojen hankintaan vastaajat olivat huomattavasti valmiimpia kuin henkilöautoilun merkittävään vähentämiseen, Kaartinen kertoo tuloksista.

Lentoliikenteen päästövähennyksiä pidettiin tärkeämpänä kuin henkilöautoilun. Vastaajista noin puolet oli valmiita vähentämään omaa lentämistään ilmastonmuutoksen takia.

Raportti: Liikkumisen ilmastotavoitteiden saavuttaminen Itä-Suomessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here