SKAL:n Kuljetuskuutio-palkinto jaettiin kuljetusrikollisuuden torjujalle

26.1.2017 07.59

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry luovuttaa vuoden 2016 Kuljetuskuutio-palkinnon Tullille.

Palkinnolla SKAL nostaa esiin Tullin arvokkaan roolin kuljetusrikollisuuden ja kuljetusalan harmaan talouden torjunnassa ja paljastamisessa viime vuosina. 

Tullille annettiin vastuu kuljetuspalveluiden ja kabotaasiliikenteen laillisuuden valvonnasta poliisin rinnalla vuoden 2013 tavaraliikennelain uudistuksessa. Se on sittemmin ottanut merkittävän roolin kuljetusrikollisuuden ja harmaan talouden torjunnassa.

Vuonna 2016 Tulli paljasti osana harmaan talouden torjuntaohjelmaansa yhteensä 10 tapausta, joissa epäiltiin laitonta kabotaasia ja kuljetuksen tilausrikkomusta, sekä selvitti noin 700 ulkomaisen ajoneuvon epäiltyä liikennerikkomusta.

Valvomalla tavaroita koskevia kieltoja ja rajoituksia Tulli on pystynyt edistämään merkittävästi maamme sisäistä turvallisuutta.

Tulli on panostanut vuosien ajan henkilökuntansa koulutukseen raskaan liikenteen valvonnassa ja tarkastuksessa.

Tulli torjuu laitonta kuljetusliikennettä, joka aiheuttaa vahinkoa valtiontaloudelle ja vääristää kuljetusyritysten välistä kilpailua.

Kuljetuskuutio-palkinnolla SKAL arvostaa Tullin saavuttamia konkreettia tuloksia sekä tullilaisten korkeaa motivaatiota ja erinomaista yhteistyötä tehtäviensä hoitamisessa:

– Me kuljetusyrittäjät olemme voineet luottaa siihen, että kun Tulli pysäyttää kuljetuksen, se tapahtuu harmaan talouden torjumiseksi, ja tarkastus hoituu ripeästi ja ammattimaisesti, kiittelee puheenjohtaja Teppo Mikkola

SKAL odottaa, että valtio turvaa Tullin ja poliisin valvontatehtävän edellytykset myös liikennekaari-lakimuutoksen yhteydessä.

Kuljetuskuutio-palkinto

Kuljetuskuutio on tunnustuspalkinto, jonka Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry myöntää vuosittain määrätietoisesta työstä suomalaisen kuljetuselinkeinon hyväksi. Vuoden 2015 Kuljetuskuutio myönnettiin Paula Risikolle tämän ministeriaikaisesta panoksesta kuljetuselinkeinon hyväksi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän