Rauhanturvaajasta menestyväksi autokauppiaaksi

Teksti: Seppo Pänkäläinen.

Mika Petteri Sissosen, 33, aikuiselämä rauhanturvaajasta menestyväksi autokauppiaaksi on aito self made man- tai ryysyistä rikkauteen -tarina.

Sissonen aloitti autokauppiaana 13 vuotta sitten palattuaan Kosovosta rauhanturvatehtävistä koti-Suomeen. Hänellä ei ollut perheessä yrittäjätaustaa, itsellään ei minkäänlaista kokemusta liike-elämästä eikä juuri autokaupoistakaan. Autot sentään olivat miehelle tuttuja esimerkiksi tuunaamisen kautta, ja Kosovon komennuksesta oli jäänyt jonkin verran säästöjä.

Sissonen haki Finnveralta lainaa 2011, sai 70 000 euroa ja osti ensimmäisen käytetyn auton Euroopasta ja myi sen Suomessa pienellä voitolla. Näin opiskeluvaihtoehto muuttui kokopäiväiseksi yrittämiseksi.

– Ensimmäisenä vuonna firman liikevaihto oli 7 000 euroa. Siitä ei itselle pystynyt palkkaa maksamaan, Sissonen kertoo nyt hienoutta hohkaavan MPS-Motors Oy:n Jyväskylän liikkeen toimistossaan.

– Ensimmäisen työntekijän pystyin palkkaamaan 2017. Vasta sitä seuraava kuudes vuosi oli kannattava. Nyt firmassa on 10 työntekijää. Ja itsekin olen alkanut ymmärtää jotain alasta, Sissonen sanoo ja hymyilee.

Se toinen MPS-Motors Oy:n kivijalkaliike on Tuusulassa. Siellä on tilaa ollut myytäville autoille 45-50, kun Jyväskylässä määrä on kaksinkertainen. Tuusulan liike aloitti vasta viime marraskuussa, mutta nyt siellä on jouduttu muuttamaan jo isompiin tiloihin kysynnän vuoksi ja automäärä jatkossa on lähes sama kuin Jyväskylässä. Autojen hintahaarukka on pääsääntöisesti 30 000-60 000 euroa.

Yrityksen liikevaihto viime vuonna oli yli 20 miljoonaa euroa.

– Aika hyvin autot liikkuvat, oli ne sitten myynnissä täällä tai Tuusulassa. Meillä on töissä yksi kaveri, joka ajaa autoja paikkakuntien välillä, jos ostaja sattuu esimerkiksi asumaan etelässä mutta haluaa auton Jyväskylästä.

Ennen vanhaan laadukkaat vaihtoautot, kuten Bemarit, Volvot, Mersut, Porschet ja Teslat haettiin Saksasta. Alkuun Sissonen oli mukana hakureissuilla, koeajoi ja toi autoja itsekin Suomeen. Nyt asiakassuhde Saksaan on niin vakiintunut, että Sissonen tietää, mitä ostaessaan saa ja autot tulevat rekalla. Osa vaihdokkaista tulee kotimaisilta asiakkailta, joukossa myös moottoripyöriä. Kauppojen pohjatyön asiakkaat tekevät useimmiten verkossa.

Mielenkiintoista on, että autoja myös viedään nykyisin Suomesta Saksaan.

Ja sitten se tuhannen euron kysymys autokauppiaalle, joka muiden mukana on ennustanut alalle suuria muutoksia: tulevaisuuden auto- ja autokaupan malli?

– Moni pieni liike on joutunut lopettamaan kun taas isot ketjut ovat vain kasvaneet. Tässä oli välissä parin vuoden buumi, jolloin bensa- ja dieselautot eivät menneet niin hyvin enää kaupaksi. Nyt tilanne on muuttunut. Hybridien ja täyssähköautojen kysyntä varmasti kasvaa, mutta myös diesel- ja polttomoottoriautoille on kysyntää, Sissonen sanoo.

Ja loppuun tarina, joka kertoo, että Keski-Suomen nuorena yrittäjänä äskettäin palkittu Mika Sissonen on aito liikemies: Hänen oma Bentley Flying Spurinsa (hybridi, vuosimallia 2022) on myynnissä. Se lähtee Sissosen alta hintaan 235 000 euroa.

Lue myös

Autoharrastaja Juha Pykälinen: ”Tärkeintä on auton harvinaisuus!”

Yhä useampi pohjoiskorealainen haluaa auton. Siihen vain on lukuisia esteitä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän