Rattijuoppo pakeni poliisi nopeudella 197 km/h

Poliisin partiota vastaan ajoi henkilöauto huomattavalla ylinopeudella sunnuntain vastaisen yönä valtatiellä 12 Lahden Villähteen kohdilla.

Partio ajoi Lahdesta Nastolan suuntaan, kun sitä vastaan tuli henkilöauto 167 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.
Partio kääntyi ylinopeutta tulleen auto perään ja poliisiautoon laitettiin hälytys- ja pysäytysvalot päälle. Pysäytettävän auton nopeus kasvoi edelleen ja sen nopeudeksi mitattiin tutkalla kovimmillaan 187 km/h Kolavan kohdilla ennen leveäkaistatien päättymistä.

Pakeneva auto kääntyi Pekanmäen liittymästä valtatielle 4 Helsingin suuntaan. Moottoritiellä auton nopeudeksi mitattiin 197 km/h, sallitun nopeuden ollessa 120 km/h.

Pakeneva auto saatiin pysäytettyä ennen Renkomäen liittymää olevalla siltatyömaalla toisen poliisipartion kaventaessa ajokaistan.

Auto kuljetti nelikymppinen mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,67 mg/l.

Kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Auton kyydissä oli sen omistaja nelikymppinen mies, jonka epäillään syyllistyneen kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!