Rallisprint: Juha Lusa Ruoveden SM-rallisprintin nopein

Rallisprintin Suomen mestaruudet niin nelivetoisissa kuin kaksivetoisissakin ratkeavat vasta kauden viimeisessä osakilpailussa, joka kilpaillaan sunnuntaina 6.10. Anjalankoskella.

Lauantaina SM-pisteistä ajettiin Ruovedellä Jäminkipohjassa reilun neljän kilometrin pituisella sorapintaisella radalla.

Ruoveden Helvetti SM-rallisprint yleiskilpailun ja samalla nelivetoisten nopein oli Juha Lusa.

Pohjankyrön Urheiluautoilijoita edustava, Mitsubishi Lancerilla kilpaileva Lusa oli avauskierroksen toinen kellokoskelaisen Tomi Hallian jälkeen, mutta huima ajo toisella ajokierroksella ratkaisi voiton. Avauskierroksella Lusan aika oli 2.24,55. Toisella kierroksella Lusa paransi aikaansa huimat 4,54 sekuntia.

Avauskierroksen jälkeen johtanut Halliakin paransi merkittävästi aikaansa toisella ajokierroksella, mutta aika 2.20,36 riitti yleiskilpailussa kolmanteen sijaan, sillä tiukassa taistelussa sekunnin kymmenyksistä toiseksi ajoi Jyväskylän Urheiluautoilijoiden Ville Pynnönen.

Hän kykeni parantamaan toisella ajokierroksella aikaansa peräti 5,56 sekuntia. Hallia kilpailee Mitsubishi Lancerilla ja Pynnönen R5-luokan Skoda Fabialla. Pynnönen voitti myös ralliautoluokan 1.

Lusa ja Hallia kilpailevat rallisprintin superautojen luokassa 7. Juha Lusalle Ruoveden kilpailu oli vasta neljäs nelivetoisella autolla.

Juha Mäkelä nopein kaksivetoisilla

Ruoveden Helvetti SM-rallisprintin kaksivetoisten nopein oli Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden Juha Mäkelä.

Toyota Starletilla ajava Mäkelä kykeni toisella ajokierroksella parantamaan aikaansa lähes seitsemällä sekunnilla, voittoaika oli 2.28,66.

Toiseksi kaksivetoisten yleiskilpailussa ja samalla luokassa 4 ajoi Mynämäen Urheiluautoilijoiden Marko Heikkilä. Hän jäi 0,99 sekuntia Mäkelästä ajallaan 2.29,65.

Saarijärven Urheiluautoilijoiden Harri Rutanen oli kaksivetoisten yleiskilpailun kolmas, hän myös voitti luokan 3. Rutasen aika oli 2.30,33.

Mäkelän voitto nosti hänet SM-pisteissä johtoon ennen Anjalankosken kilpailua. Mäkelä oli erittäin iloinen voiton jälkeen, sillä takana oli vaikea viikko kilpa-auton kanssa.

Tuukka Hallia junioreiden nopein

Ruovedellä junioreiden nopein oli kellokoskelainen toisen polven rallisprint-kilpailija Tuukka Hallia. Hallia myös toisti Ruovedellä Kauhavan osakilpailun temppunsa, sillä nuori mies oli kaikista kilpailijoista nopein.

Hallia kiersi Ruovedellä radan aikaan 2.17,23. Tuukka Hallia ajaa SM-sarjassa samalla nelivetoisella Mitsubishi Lancerilla isänsä Tomin kanssa.

Toiseksi junioreissa ajoi Keuruun UA:n Juuso Metsälä. R5-luokan Skoda Fabialla kilpaileva Metsälä jäi Halliasta 3,13 sekuntia. Kolmas junioreissa oli Vihdin Urheiluautoilijoiden Niko Riikonen Ford Fiestalla. Riikosen aika oli 2.23,02.

Sanna-Kaisa Tiilikka oli nopein nainen

Naisten nopein Ruovedellä oli Etelä-Pohjanmaan UA:n Sanna-Kaisa Tiilikka. Hän kiersi Honda Civicillä radan aikaan 2.38,99.

Toiseksi ajoi raahelainen Meiju Viitanen Ford Escortilla, hän jäi Tiilikasta vain 0,28 sekuntia.

Kolmas naisten luokassa oli Hämeenkyrön UA:n Marjo-Riitta Mansikkamäki. Hän kiersi radan Toyota Starletillaan 0,47 sekuntia Tiilikkaa hitaammin.

Naisten Suomi Cupin pistejohdossa ennen kauden viimeistä SM-osakilpailua on Marjo-Riitta Mansikkamäki.

Patrik Goman nopein nuori

Nuorten luokan Ruovedellä voitti Lakeuden Urheiluautoilijoiden Patrik Goman. Nuorten Suomi-Cupia johtava Goman kiersi Ruoveden radan Citroen C2:lla aikaan 2.43,52.

Toiseksi ajoi Renault Meganella Oriveden Seudun Urheiluautoilijoiden Konsta Saarinen, hän jäi Gomanista 1,41 sekuntia.

Espoolaisen ESRC:n Henri Kaasinen oli Citroen C2:lla nuorten luokan kolmas, hän jäi Gomanista 1,63 sekuntia.

Nuorten Suomi Cupia ennen Anjalankosken finaalia johtaa Patrik Goman.

V1600-luokan voittaja oli Tommi Mäkinen

Espoolainen Tommi Mäkinen voitti Renault Cliolla V1600 -luokan ajalla 2.40,94. Toiseksi ajoi Kajaanin UA:n Oskari Heikkinen, hän jäi Mäkisestä 3,16 sekuntia.

Kolmanneksi ajoi Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden Mika Korvola Honda Civicillä. Hän jäi Mäkisestä 4,42 sekuntia.

Oskari Heikkinen varmisti V1600-luokan Suomi Cupin voiton Ruovedellä.

Tarmo Ollilla oli nopein seniori

Nokialainen Tarmo Ollila Ford Escort Cosworthilla voitti seniorit Ruovedellä. Ollilan voittoaika oli 2.31,72. Vain 0,03 sekuntia hänelle hävisi Korpilahden Urheiluautoilijoiden/Moottorikerhon Veli Nisula.

Kolmanneksi senioreissa ajoi leppävirtalainen Timo Malava. Hän jäi Ollilasta 1,05 sekuntia.

Senioreiden pistejohdossa ennen Anjalankoskea on Leif Tuomela.

Nelivetoisten epävirallinen pistetilanne viiden osakilpailun jälkeen

1. Jukka Ketomäki 54,5 p
2. Pekka Keski-Korsu 45,5 p
3. Tomi Hallia 40 p
4. Juho Mäki-Tammela 32 p
5. Jari Lamminsivu 29,5 p.

Kaksivetoisten epävirallinen pistetilanne viiden osakilpailun jälkeen

1. Juha Mäkelä 54,5 p
2. Petri Jussila 53,5 p
3. Ari Salonen 52,5 p
4. Marko Heikkilä 51,5 p
5. Mirko Kykkänen 48 p
6. Pasi Jalonen 46,5 p
7. Harri Rutanen 45 p
8. Heikki Leinonen 43,5 p
9. Aki Mansikkamäki 41,5 p
10. Jussi Nordberg 40 p.

Junioreiden epävirallinen pistetilanne viiden osakilpailun jälkeen

1. Juuso Metsälä 62 p.
2. Jarno Virta 59 p.
3. Ville Keljo 58p.
4. Aki Horttanainen 56p.
5. Tuukka Hallia 54p.

Suomi-Cupin epävirallinen pistetilanne viiden osakilpailun jälkeen

Nuoret
1. Patrik Goman 49 p
2. Markus Heikkinen 49 p
3. Kasperi Heikkinen 41 p.

Naiset
1. Marjo-Riitta Mansikkamäki 60 p
2. Meiju Viitanen 52 p
3. Marja-Teresa Vuotari 45 p.

V1600
1. Oskari Heikkinen 67 p
2. Jere Pensas 46 p
3. Mika Korvola 42 p.

Seniorit
1. Leif Tuomela 48 p
2. Tarmo Ollila 44 p
3. Jukka Lifländer 39 p.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän