Rallicross: Niclas Grönholm lähellä finaalipaikkaa Latviassa

17.9.2017 22.05

Niclas Grönholm kaasutteli kauden parhaan suorituksensa rallicrossin MM-osakilpailussa Latviassa sunnuntaina.

Grönholm sijoittui omassa semifinaalissaan neljänneksi, kun finaaliin pääsivät kolme parasta.

– Tänään taisteltiin kaikki irti mitä miehestä ja autosta lähti. Oli hieno onnistua, kun välillä on ollut epäonnea ja pieniä tekniikkamurheita. Finaaliin ei ole enää pitkä matka, Grönholm arvioi vauhdikasta ajoaan.
 
Semifinaalissa Grönholm joutui lähtemään takarivin uloimmalta lähtöpaikalta, mutta ensimmäisen shikaanin jälkeen Fiesta-kuljettaja kolkutteli jo paikkaa kärkinelikkoon.

Reinis Nitiss yritti toisessa mutkassa peittää meikäläistä ja hän ajautui Timmy Hansenin kylkeen. Siinä tuli paikka ja täräytin molemmista samalla kertaa ohi. Vauhti ei sitten vaan ihan vielä riittänyt saavuttamaan kolmantena ajanutta Andreas Bakkerudia, Grönholm selvitti huikeaa ensimmäistä kierrostaan.

Grönholmin tie semifinaaliin kulki tasaisten esitysten kautta karsintaerissä. Lauantain auringossa ja sateessa ajettujen erien jälkeen hänen sijoituksensa oli 13:s, kun semifinaaleihin selviää 12 parasta.

Sunnuntain kahdessa karsintaerässä Fordin vauhti parani edelleen ja niin Grönholm nousi kaksi sijaa ja mukaan semifinaaleihin.

Johan Kristoffersson varmisti Latviassa maailmanmestaruuden. Hänellä on nyt kasassa 271 pistettä, kun toisena olevalla Petter Solbergilla on 209 pistettä. Kolmantena on Mattias Ekström (204) ja neljäntenä Sébastien Loeb (194).

Rallicrossin MM-sarjan kauden viimeistä edellinen osakilpailu ajetaan Saksassa kahden viikon kuluttua.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän