Poliisi: Kuljettaja selvisi kuin ihmeen kaupalla ilman suurempia vammoja

Tiistaina 6.8.2019 klo 03.40 poliisille ilmoitettiin, että Ykköstiellä Paimiossa, Turusta Helsinkiin päin mentäessä ennen Salon rajaa, on henkilöauto ajautunut keskikaistalle.

Poliisin tullessa paikalle selvisi, että keskikaistalta löytyi täysin romuttunut ajoneuvo ja kyseisen ajoneuvon kuljettaja.

Kuljettajalle, vuonna 1976 syntyneelle miehelle suoritettu puhalluskoe oli 0,62 mg/l.

Miehellä ei ollut ajo-oikeutta, koska hänet on jo aikaisemmin tänä vuonna määrätty väliaikaiseen ajokieltoon.

Tapahtumapaikan jäljistä poliisi päättelee, että ajoneuvo tuli Turun suunnasta ja ajautui keskikaistalle ja sitten osui kaiteeseen jonka jälkeen pyöri useita kertoja katon ja nokan kautta ympäri. Auto romuttui kauttaaltaan.

Kuljettaja selvisi kuin ihmeen kaupalla ilman suurempia vammoja ja poliisin tutkinta pystyi kuulustelemaan häntä jo tiistai päivän aikana rikoksesta epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän