Pikkujouluaikaan kannattaa olla tarkkana taksin valinnassa

Kuva: Lähitaksi.

Pikkujoulukausi alkaa näkyä taksiliikenteessä marraskuun puolenvälin jälkeen ja se jatkuu vilkkaana seuraavan kuukauden ajan.

Ruuhkaisimmat viikonloput ovat todennäköisesti 22.–23.11., 29.–30.11. sekä itsenäisyyspäivän pitkän viikonlopun vuoksi 5.–7.12.

Lähitaksin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen muistuttaa, että muilla kuin isojen välityskeskusten autoilla taksimatkasta pikkujoulukautena pyydetyt hinnat voivat vaihdella rajustikin palveluntarjoajittain. Asiakkaan on hyvä olla valppaana ja selvittää kyydin hinta etukäteen, jotta välttyy ikävältä yllätykseltä matkaa maksaessaan.

Pahimmat ruuhka-ajat taksin saannissa ovat pikkujoulukautena perinteisesti viikonloppuisin kello 23–02 ja aamuyöllä kello 04–05, jolloin kysyntä on vilkkaimmillaan.

Pikkujoulujen jälkeen juhlija usein haluaa kyydin kotiin mahdollisimman nopeasti, sillä väsymys voi olla kova ja ilma viileä. Epämukavasta tilanteesta huolimatta kannattaa huolehtia, ettei tee virhearviota taksin valinnassa.

– Luotettavan taksin saa pikkujouluöinä parhaiten tilaamalla sen johonkin osoitteeseen – ei siis taksitolpalle tai sen viereen – sovelluksella tai puhelimitse haluamastaan taksikeskuksesta. Esimerkiksi Lähitaksilla on tilauskeskuksessaan normaalia suurempi miehitys ruuhka-aikoina. Tilauskeskuksen puhelinlinja voi kuitenkin olla ruuhkainen kaikkein kiireisimpinä tunteina ja myös vapaan auton saaminen voi kestää tavallista pidempään. Tilataksit kannattaa tilata hyvissä ajoin etukäteen taksikeskuksesta, ja myös henkilöautoja voi tietyin rajoituksin tilata ennakkoon, Pentikäinen vinkkaa.

– Sovelluksen kautta tilaamalla voi ohittaa puhelujonot, mutta ei kuitenkaan nopeuttaa auton saantia, jos niitä ei ole vapaana. Esimerkiksi Lähitaksin Taksini-tilaussovelluksella välttää jonottamisen taksikeskukseen. Sovelluksella tilaaminen on maksutonta ja se kertoo tilaajalle myös auton arvioidun saapumisajan, mikä säästää hänet ulkona värjöttelemiseltä, Pentikäinen jatkaa.

Luotettavan taksin tunnistaa muutamasta asiasta

Jos taksin haluaa kuitenkin ottaa taksitolpalta, kannattaa autoa valitessaan olla tarkkana. Esimerkiksi Helsingin ja muiden suurimpien kaupunkien ydinkeskustoissa takseja liikkuu paljon ja tarjonta voi olla kirjavaa.

Pentikäisen mukaan luotettavan auton tunnistaa muutamasta keskeisestä seikasta: asiakkaalle on selkeästi näkyvillä välityskeskuksen ennalta määrittämä yksityiskohtainen hinnasto. Kuljettajalla on kuljettajakortti ja autosta näkee minkä taksiyrityksen väreissä auto ajaa. Myös auton ja kuljettajan siisti olemus ovat omiaan antamaan hyvän ensivaikutelman luotettavasta ja ammattimaisesta kyydistä.

– Luotettavalla taksilla ajettaessa käytetään mittaria, ellei kiinteästä hinnasta ole sovittu etukäteen. Matkasta saa aina taksamittarista tulostetun kuitin, josta käyvät ilmi myös taksiyrittäjän nimi ja yhteystiedot. Nämä avittavat esimerkiksi tapauksissa, joissa asiakas yrittää jäljittää autoon unohtamaansa omaisuutta. Näissä takseissa maksuksi käyvät yleisimmät pankki- ja luottokortit sekä taksikortit, ei pelkkä käteinen, Pentikäinen toteaa.

Taksilain muutos toi asiakkaalle mahdollisuuden vertailla kyydin hintoja taksitolpallakin.

– Asiakkaan on hyvä muistaa, että hän saa valita jonosta minkä tahansa taksin, eikä aina siis tarvitse ottaa ensimmäistä autoa. Kyydistä keskusteltaessa saa nopeasti vaikutelman, onko kuljettajalla riittävästi paikallistuntemusta ja tietääkö tämä, missä asiakkaan antama osoite sijaitsee ja miten sinne ajetaan parasta reittiä. Halutessaan asiakas voi nousta ulos ja valita toisen auton, Pentikäinen neuvoo.

Loppuillan taksimatkaa kotiin kannattaa hieman suunnitella jo ennen juhliin lähtöä.

– Pikkujouluvieraan kannattaa ladata puhelimeensa taksintilaussovellus valmiiksi. Esimerkiksi Lähitaksin Taksini-sovelluksella tilatun kyydin voi maksaa joko ennakkoon tai autossa. Hyvä vinkki on myös selvittää jo etukäteen arvio kotimatkan hinnasta taksiyrityksen nettisivuilta löytyvän laskurin avulla, jotta osaa verrata sitä pyydettävään hintaan.

Pikkujouluviikonloppuina on paljon väkeä liikkeellä – miksi siis takseja ei ole tarpeeksi, vaikka kyytejä autoille olisi tarjolla?

Vuoden vilkkaimpien juhlapäivien kiireisimpinä tunteina kyytejä yksinkertaisesti kysytään niin paljon, että vapaata taksia voi valitettavasti joutua odottamaan.

Jos takseja ei tunnu olevan riittävästi ajossa, voi siihen olla myös syynä esimerkiksi kuljettajien päivystysvelvollisuuden loppuminen uuden taksilain myötä 1.7.2018 alkaen.

Nyt kuljettajat voivat vapaasti määritellä muun muassa omat työvuoronsa ja alueet, joilla taksia ajavat. Mitään aluekohtaista tai tiettyihin aikoihin sidottua päivystyspakkoa ei enää ole.

Suurten taksinvälitysyritysten tilauskeskukset välittävät autoihin tietoa siitä, missä on ruuhkaa ja tarvetta takseille, mutta kuljettajat tekevät aina päätöksen jokaisen yksittäisen kyydin hyväksymisestä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here