Pienetkin tuulilasin kiveniskemät kannattaa korjauttaa

22.4.2018   13.57

Suomalaiset suhtautuvat pieniin tuulilasivaurioihin rennosti. Näin käy ilmi Autoklinikan alkuvuodesta teettämästä kyselystä, johon vastanneista autoilijoista 41 prosenttia tunnusti jättäneensä joskus tuulilasin kiveniskemän korjaamatta. 

Vauriokorjaamisen asiantuntija Ari Hostikka Autoklinikalta kertoo, minkälaiset kiveniskemät kannattaa korjata aina mahdollisimman pian, miten vaurio kannattaa suojata ja kuinka nopeasti korjaus tulisi tehdä.

Eihän se ole kuin pieni särö, tuskin sitä tarvitsee korjata. Näin ajattelee moni autoilija, jonka tuulilasiin on osunut pikkukivi. Muutaman viikon kuluttua kiveniskemästä on kuitenkin saattanut kasvaa ajonäkyvyyttä haittaava halkeama, joka edellyttää tuulilasin vaihtamista. Vaurion korjaamatta jättäminen saattaa tällöin harmittaa jälkikäteen.

Autoklinikan teettämän kyselyn mukaan 62 prosentille autoilijoista merkittävin syy kiveniskemän korjaamatta jättämiseen oli vaurion pieni koko. 

Katso tästä muita juttuja Autoklinikasta.

Sen sijaan 28 prosenttia koki korjaamisen turhaksi, jos tuulilasivaurio ei haitannut näkyvyyttä. Vain kahdeksan prosenttia vastaajista tunnusti pitkittäneensä lasin korjauttamista taloudellisista syistä.

– Kaikkein pienimpiä kiveniskemiä ei tarvitse korjata, mikäli niistä ei erotu ikkunan sisäpuolelta katsottuna halkeamaa. Korjausta vaativan halkeaman alku voi tosin olla vain millimetrin mittainen ja vaikea havaita. Siksi tuulilasiin tullut osuma kannattaa aina viedä ammattilaisen arvioitavaksi, sanoo Hostikka.

– Kiveniskemä laajenee yllättävän nopeasti lämpötilavaihtelujen vuoksi. Vaurion leviäminen voi alkaa jo muutamassa päivässä. Siksi korjauttamista ei kannata viivästyttää viikkoja. Pienen kiveniskemän täyttäminen hartsilla kustantaa muutamia kymppejä, mutta tuulilasin vaihdolle tulee hintaa ilman lasivakuutusta sadoista euroista jopa yli tuhanteen euroon.

Kiveniskemän teippaaminen nopeuttaa korjaamista

Tuulilasivaurion laajenemista ei voi pysäyttää kotikonstein, mutta lialta sen voi suojata. Tuulilasiin tullut jälki kannattaakin peittää teipillä mahdollisimman pian osuman jälkeen.

– Kiveniskemien suojaaminen onnistuu parhaiten kiveniskuteipillä, jota on saatavilla autotarvikkeita myyvissä liikkeissä. Myös Autoklinikoilla on jaossa veloituksetta tähän tarkoitukseen sopivia tarroja. Teipin tarkoitus on suojella vauriokohtaa lialta ja kosteudelta, ja näin helpottaa sen korjaamista ja ehkäistä sen leviämistä. Jos varsinaista kiveniskuteippiä ei ole vahingon sattuessa käden ulottuvilla, läpinäkyvä pakkausteippikin käy tilapäiseksi ratkaisuksi, Hostikka vinkkaa.

Kiveniskemän kokonaan peittävä teippaus riittää tuulilasivaurion ensiavuksi. Särön puhdistaminen ja kuivaaminen kannattaa tehdä vasta korjaamolla siihen tarkoitetuilla välineillä. Teippi ei suojele kiveniskemää tai halkeamaa kosteudelta kovin pitkään eikä estä vaurion laajenemista.

Pikaliimalla lasi ei korjaudu

Hostikka on ehtynyt nähdä uransa aikana monenlaisia viritelmiä, joilla on yritetty täyttää tai peittää tuulilasivaurio. Korjaaminen kannattaa jättää ammattilaisen hoidettavaksi, sillä oma paikkausyritys voi pahentaa vauriota entisestään ja aiheuttaa lisäkustannuksia.

– Kerran kiveniskemä oli yritetty paikata itse pikaliimalla. Se ei ole suositeltava keino, sillä liima vaikeuttaa lasin korjaamista merkittävästi tai tekee siitä jopa mahdotonta. Lisäksi jotkut käyttävät lasin vaurion suojaamisessa ilmastointiteippiä.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1064 mannersuomalaista ja otos kerättiin viikoilla 5-7 internet-pohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän