Perinteisen brittimerkin viimeisen mallin, Morris Marinan, tuotanto alkoi 1971. Morris oli 1970-luvulla BritishLeyland Motor Corporationin (BLMC) merkkejä.
Konserni oli jo 1968 päättänyt, että Austinit olisivat etupyörävetoisia ja Morrikset takapyörävetoisia. Niinpä uusi Marina ei tarjonnut käytännössä mitään uutta.
Siinä käytettiin yhtymän olemassa olevaa tekniikkaa.
Korimalleja Marinan mallistossa oli viisi. Viistoperäinen, kaksiovinen coupé ja neliovinen saloon sekä farmari, avolava sekä umpipaku. Kolmea viimemainittua ei tuotu Suomeen.
Meillä alkuvuosina coupé oli suositumpi, mutta myöhemmin saloon nousi Marinan sisäisen myyntilistan kärkeen.
Katso tästä muut Päivän museoautot.
Marinan kakkosversiossa vuoden 1975 muutokset olivat vähäisiä. Viimeiset muutokset tehtiin 1978, mutta myynti oli kohennetusta ulkonäöstä ja tehokkaasta TC-versiosta sekä dieselistä huolimatta nihkeää. Marina oli silti vuoden myydyin brittiauto.

Kaikkiaan sitä myytiin 1970-luvun puitteissa yli 13 000 autoa.
Marinaan tilattiin 1980-luvulla muotojen ehostus ItalDesignilta. Ital-versiota ei tuotu Suomeen, ja kiinnostus jopa Britanniassa oli laimeaa. Marinan valmistus lopetettiin joulukuussa 1983, mihin päättyi myös vuonna 1912 alkanut Morriksen tarina.
Kuvan auto on Morris Marina Saloon 1,8 Special Automatic vuodelta 1977. Auton omistaa Juha Joutsensalo.
Auto on kuvattu Classic Motorshow -tapahtumassa 2017.
Tekstin lähde: Näyttelyteksti.
Pyynikin autovaruste tai s näitä tuulen nopeita diesel marinoita
Samoin Auto Rep, joka toi myös Rolls Roycea Suomeen.