Koti Blogi Sivu 854

Pohjoismaiden suurimmalla sähköbussivarikolla voi ladata toista sataa bussia samaan aikaan

Kuva: Kempower.

Teollisuushistoriastaan tunnettu Aalborg on kehittynyt erittäin innovatiiviseksi kaupungiksi, joka panostaa kestävään kehitykseen. Kaupunki pyrkii vähentämään merkittävästi hiilidioksidipäästöjään ja tarjoamaan asukkailleen puhtaamman elinympäristön.

Osana tätä tavoitetta kaupunki on sähköistänyt koko bussiliikenteen ensimmäisenä suurena tanskalaisena kaupunkina.

GodEnergi A/S on asentanut varikolle 124 Kempower Satellite -laturia, jotka on liitetty 18 Kempower Power Unit -tehoyksikköön. Lisäksi alueelle on asennettu kuusi muuntajaa ja yli 20 kilometriä kaapelia.

Varikolla on käytössä myös pilvipohjainen latauksenhallintajärjestelmä Kempower ChargEye.

Kempower ChargEyen avulla voidaan hallita latauslaitteiden ja sähköbussien päivittäistä toimintaa ja optimoida lataustehoa. Kempower ChargEyen avulla varmistetaan myös, että bussit ovat valmiina ajoon aikataulun mukaisesti.

Suomalainen pikalatausteknologia Pohjoismaiden suurimmalle sähköbussivarikolle

Kempowerin teknologialla varustettu suuri sähkörekkojen latausasema aloittaa toimintansa Ruotsissa

Kempower toimittaa latausteknologiaa maailman ensimmäiselle rekkojen ja työkoneiden pikalatausasemalle

 

Mika Häkkinen mukaan suomalaisen sähkömoottoripyörän rahoittajaksi

Maailmanlaajuisesti paljon huomiota saaneen sähkömoottoripyörävalmistaja Verge Motorcyclesin keräämä rahoitus mahdollistaa tuotantokapasiteetin kasvattamisen ja toiminnan laajentamisen uusille markkinoille.

Verge Motorcycles on kerännyt uuden viiden miljoonan euron rahoituksen. Rahoituskierrokseen osallistui joukko teknologia-alan yksityishenkilöitä ja enkelisijoittajia, kuten muun muassa eurooppalaisen pääomasijoitusyhtiö Atomicon enkelisijoittaja Ville Vesterinen.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Vergeä lähtivät rahoittamaan tällä kierroksella myös moottoriurheilun ammattilaiset F1-legenda Mika Häkkinen ja stunt-moottoripyöräilijä Arttu Stenberg, jotka tuovat mukanaan arvokasta alan asiantuntemusta.

– Kuhina Vergen pyörien ympärillä käy kuumana, ja nyt kerätyn viiden miljoonan euron rahoituksen avulla pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään entistä paremmin. Tavoitteenamme on nostaa tuotantokapasiteetti tämän vuoden aikana uudelle tasolle ja jatkaa toimintamme laajentamista yhä uusille markkinoille. On upeaa saada mukaan Mikan ja Artun kaltaisia huippuammattilaisia, joiden ainutlaatuinen ymmärrys alasta tuo merkittävää lisäarvoa Vergelle nyt ja tulevaisuudessa, kertoo Verge Motorcyclesin toimitusjohtaja Tuomo Lehtimäki.

Kerätty siemenrahoitus on jatkoa viime vuonna aloitetulle strategiselle rahoituskokonaisuudelle. Yhtiö suunnittelee kokonaisrahoituksen kasvattamista erilaisten rahoitusinstrumenttien avulla tämän vuoden aikana maksimissaan 50 miljoonaan euroon.

Verge Motorcycles esittelee Las Vegasin CES-messuilla uuden aikaisempaa tehokkaamman sähkömoottoripyörän

Suomalaislähtöisen sähkömoottoripyörän sarjatuotanto alkaa

Suomen MP-kauppiaat käärmeissään: Miksi moottoripyöriä sorsitaan verotuksessa edelleen?

Jumbotrailerin kyytiin peräti 90 kuutiota!

Fredrik Blomqvist ja Matti Virtanen (VAK Oy). Kuva: Powder-Trans.

Powder-Trans on hankkinut uuden jumbotrailerin, jonka kapasiteetti on 90 kuutiota.

Yritys on jo yli 20 vuoden ajan kuljettanut bulk-tavaraa Pohjoismaissa erityissuurilla bulkkiyhdistelmillä. Tämänkaltaiset ympäristöystävälliset ajoneuvoyhdistelmät lisäävät tehokkuutta ja vähentävät päästöjä.

Powder-Trans kasvattaa uudella Kässbohrer K.SSK 90 -kippisäiliöperävaunulla kapasiteettiaan kuljettaa erityisen suuria määriä kevyitä materiaaleja.

Powder-Trans on tänään Pohjoismaiden markkinoilla yksi harvoista bulk-logistiikkayrityksistä, jolla on tämänkaltaista tarjontaa. Uudishankinta vahvistaa yrityksen jumbotrailerkantaa.

Kässbohrer on valmistanut kippisäiliöperävaunuja vuodesta 1953 alkaen ja on tänään yksi alansa johtavista yrityksistä Euroopassa.

Powder-Transin toimitusjohtaja Fredrik Blomqvist kertoo, että Kässbohrerin perävaunut ovat korkealaatuisia.

– Euroopan ainoana näin suurivolyymisia perävaunuja perustuotevalikoimassaan pitävänä yrityksenä Kässbohrer lisäksi pystyy tarjoamaan myös monella tavalla kilpailukykyisiä jumbotrailereita, hän lisää.

– Perävaunu mahdollistaa erittäin tehokkaan tavan lastata ja purkaa kuormia sekä huolehtia puhtaanapidosta, huollosta ja kunnossapidosta. Tämän säiliöperävaunun monet tekniset ratkaisut alentavat käyttökustannuksia ja yksinkertaistavat huoltoa ja kunnossapitoa, kertoo Blomqvist.

Jumbotrailerilla voidaan kuljettaa 90 kuutiometriä kevyttä materiaalia tavanomaisen EU-perävaunun kapasiteetin ollessa 60 kuutiometriä.

Powder-Trans liikennöi uudella jumbotrailerilla samoin kuin entisillä vastaavilla yhdistelmillään Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

WRC: Tiukka taistelu Ruotsin MM-rallin kärkipaikasta

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Aamupäivän kolmen erikoiskokeen jälkeen Hyundain Craig Breen johtaa edelleen Ruotsin MM-rallia. Ero on nyt 3,0 sekuntia Hyundain Ott Tänakiin, kun se aamulla oli 2,6 sekuntia.

Kolmantena on Hyundain Esapekka Lappi, kärjestä 17,0 sekuntia.

Neljäntenä on Toyotan Kalle Rovanperä. Hän on tehnyt hyvää nousua aamupäivän aikana ja on Lapista enää 10,3 sekuntia. Aamulla ero oli 19,9 sekuntia.

Kiinnostaako moottoriurheilu? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

WRC2-luokassa Škodalla ajava Jari Huttunen on kolmantena ja samalla merkillä ajava Sami Pajari neljäntenä.

WRC2-luokan kärjessä on Oliver Solberg ja kakkosena Ole Christian Veiby.

Ruotsin MM-rallin tilanne erikoiskoe 11 jälkeen

1 C. BREEN Hyundai                 1:22:49.9         Ero kärk.
2 O. TÄNAK Ford                              +3.0         +3.0
3 E. LAPPI Hyundai                         +14.0       +17.0
4 K. ROVANPERÄ Toyota                  +10.3       +27.3
5 E. EVANS Toyota                            +5.3       +32.6
6 T. NEUVILLE Hyundai                      +1.0       +33.6
7 P. LOUBET Ford                          +1:26.3    +1:59.9
8 O. SOLBERG Skoda WRC2           +2:29.5    +4:29.4
9 O. VEIBY VW WRC2                       +31.4    +5:00.8
10 J. HUTTUNEN Skoda WRC2           +19.3    +5:20.1
11 S. PAJARI Skoda WRC2                  +6.2    +5:26.3

 

WRC: Roope Korhonen WRC3-luokan voittotaistelussa Ruotsissa

WRC: Vauhdikas kosketus lumipenkkaan pudotti Lindholmin WRC2-luokan kärjestä

WRC: Tästä tilanteesta lähdetään Ruotsin MM-rallin lauantaipäivään

Kamux kasvaa Saksassa ja avaa ensimmäisen liikkeen Hampurin suuralueen ulkopuolella

Kuva: Kamux, Arto Marttinen.

Käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut Kamux jatkaa kansainvälistä kasvuaan ja avaa uuden myymälän Saksan Düreniin huhtikuussa 2023.

Kölnistä lounaaseen sijaitsevaan Dürenin kaupunkiin avattava noin 200 auton myymälä on Kamuxin ensimmäinen Hampurin suuralueen ulkopuolelle avattava myymälä Saksassa.

Myymälöiden kokonaislukumäärä Saksassa nousee uuden myymälän avaamisen jälkeen takaisin kahdeksaan, sillä Kamux yhdisti kesän 2022 aikana vuonna 2018 avatun Wentorfin myymälän toiminnot muihin Hampurin suuralueen myymälöihin.

Strategiansa mukaisesti Kamux keskittyy jatkossa isompiin myymälöihin, mikä tukee ostotoimintaa ja autojen tarkastukseen ja käsittelyyn liittyviä prosesseja.

Kamux järjestelee uudelleen Tampereen henkilöautomyynnin

Kamuxin Espoon Olarin ja Niittykummun myymälät yhteen

Kamux laajenee Ruotsissa — syksyllä avautuu Ruotsin 24. myymälä

 

WRC: Roope Korhonen WRC3-luokan voittotaistelussa Ruotsissa

Kuva: Timo Anis.

Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja Anssi Viinikka aloittivat Ruotsin MM-rallin ennakko-odotusten mukaisesti. Kaksikko ajaa perjantain jälkeen luokassaan toisena 2,3 sekuntia Irlannin William Creightonista.

Lähes 40 autoa kärjen takana ajava Korhonen joutui ajamaan muutamia kilometrejä lukuun ottamatta koko päivän syvissä ajourissa.

Uumajan seudun metsäautoteillä pakkautuneesta lumesta tamppautunut tiepohja ei odotetusti kestänyt, joten kärjen takana ajaville useimmat EK-kilometrit olivat selviytymistä.

Maltillisesti ajanut Korhonen ylsi rallin kahdeksalla pätkällä kolmasti luokan pohja-aikaan.

Ruotsin MM-ralli, WRC3 erikoiskoe 8 jälkeen

1. William Creighton (IRL) – Liam Regan (IRL) Ford Fiesta Rally3 1:04:06,7
2. Roope Korhonen – Anssi Viinikka Ford Fiesta Rally3 + 2,3
3. Laurent Pellier (F) – Marine Pelamourgues (F) Ford Fiesta Rally3 + 34,5

WRC: Tästä tilanteesta lähdetään Ruotsin MM-rallin lauantaipäivään

WRC: Suomeen myös WRC3-luokan maailmanmestaruus

WRC: Vauhdikas kosketus lumipenkkaan pudotti Lindholmin WRC2-luokan kärjestä

Kuva: Hannu Rainamo.

Toksport WRT:n uudella Škoda Fabia RS Rally2:lla kilpaileva Emil Lindholm aloitti Ruotsin MM-rallin räväkästi. Perjantaiaamun ensimmäisellä EK:lla ajettu pohja-aika nosti Lindholmin WRC2-luokan kärkeen, mutta iloa kesti ainoastaan seuraavalle EK:lle, jossa yksi vauhdikas lumipenkkaan nojaaminen täytti auton keulassa ilmanpuhdistajan, ja kaksikon oli pysähdyttävä EK:lle puhdistamaan irtolumet pois.

Tilanteessa kului ylimääräistä aikaa yli puolitoista minuuttia ja kärkipaikka vaihtui nopeasti sijaan 16. Iltapäivän ja illan aikana Lindholm teki hyvää nousua kohti MM-pisteitä. Perjantain päätteeksi suomalaiskuljettaja ajaa jo sijalla 11.

– Näköjään Ruotsin MM-ralli on toistamiseen meille vaikea. Eihän tässä voi pitää mielessä kuin sen, että vieläkin huonommin olisi voinut käydä, ja ralli olisi päättynyt keskeytykseen. Pisteitä on vielä saatavissa ja niiden eteen ajetaan. Pitkä ralli edessä, ja äärimmäisen tasaista kärkitaistelu luokassamme on ollut, Lindholm muistuttaa.

– Huomenna lähtöjärjestys muuttuu, joten saas nähdä, miten se muuttaa tilannetta. Me jatkamme omaa ajamistamme ja keskitymme pätkä kerrallaan eteenpäin. Totta kai paras hohto tästä viikonlopusta on mennyt, mutta jokainen piste täältä on tärkeä, ja keskitymme kilpailemaan niistä.

– Tämä on kyllä vaikea kisa. Kun ajourat syvenevät, irtolunta on paljon ja lumipenkat ovat kovia niin ajo spoorissa on välillä kuin kiskoilla ajaisi. Pidon vaihtelu näissä olosuhteissa on myös suurta. Mutta periksi ei anneta, Lindholm lupaa.

Huomenna lauantaina edessä on rallin pisin kilpailupäivä. Ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta ja 126,22 EK-km.

Ralli päättyy sunnuntaina, jolloin edessä on vielä kolme erikoiskoetta (63,04 km). Kilpailun päättävä Power Stage -erikoiskoe (10,08 km) käynnistyy klo 13.18 Suomen aikaa.

Ruotsin MM-ralli WRC2-luokka erikoiskoe 8 jälkeen

1. Oliver Solberg (S) – Elliot Edmondson (GB) Škoda Fabia RS Rally2 1.00.2,3
2. Sami Pajari – Enni Mälkönen Škoda Fabia RS Rally2 + 13,0
3. Jari Huttunen – Antti Linnaketo Škoda Fabia R5 + 35,1

11. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia RS Rally2 + 2:03,5

WRC: Tästä tilanteesta lähdetään Ruotsin MM-rallin lauantaipäivään

WRC: Emil Lindholmin mestaruuden puolustaminen alkaa Ruotsista

 

WRC: Tästä tilanteesta lähdetään Ruotsin MM-rallin lauantaipäivään

Craig Breen. Kuva: Hyundai Motorsport.

Hyundain Craig Breen on Ruotsin MM-rallin kärjessä perjantain jälkeen. Toisena oleva Fordin Ott Tänak on vain 2,6 sekunnin päässä ja kolmantena oleva Hyundain Esapekka Lappi Breenistä 11,2 sekuntia.

Neljäntenä ajaa Toyotan Elfyn Evans, 26,5 sekuntia kärjestä ja viidentenä Toyotan Kalle Rovanperä, 31,1 sekuntia kärjestä.

WRC2-luokan kärjessä ajaa Skodan Oliver Solberg. Toisena tulee Sami Pajari 13,0 sekunnin päässä.

Kolmantena on Skodan Jari Huttunen. Hän on Solbergista 35,1 sekuntia.

Lauantaina ajetaan 7 erikoiskoetta.

Ruotsin MM-ralli erikoiskoe 8 jälkeen

1 C. BREEN Hyundai           57:05.5     Ero kärk.
2 O. TÄNAK Ford                     +2.6         +2.6
3 E. LAPPI Hyundai                  +8.6       +11.2
4 E. EVANS Toyota                 +15.3       +26.5
5 K. ROVANPERÄ Toyota           +4.6      +31.1
6 T. NEUVILLE Hyundai             +5.7      +36.8
7 P. LOUBET Ford                   +39.4   +1:16.2
8 O. SOLBERG Skoda WRC2 +1:40.6  +2:56.8
9 S. PAJARI Skoda WRC2         +13.0 +3:09.8
10 J. HUTTUNEN Skoda WRC2 +22.1   +3:31.9

WRC: Lappi ja Rovanperä kärjen tuntumassa Ruotsin rallin aamupäivän jälkeen

WRC: Rovanperä nopein Ruotsin MM-rallin avauksessa

SKAL palkittiin vuoden 2022 toimialajärjestönä

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Kuljetusyritysten edunvalvontajärjestö Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry palkittiin 3.2. Suomen Yrittäjien vuoden 2022 toimialajärjestönä.

Perusteluiden mukaan SKAL on tehnyt vaikuttavaa ja tuloksekasta edunvalvontaa vaikeassa tilanteessa, kun polttoainekustannukset nousivat rajusti muun muassa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi.

Palkitsemisen kriteereinä olivat vaikuttavuuden ohella muun muassa viestintä ja oman toiminnan kehittäminen.

Vuoden toimialajärjestön palkitsemisen kriteereinä olivat:

  • Toimialajärjestön edustavuus toimialalla ja järjestäytymisaste
  • Toimialajärjestön edunvalvonnan vaikuttavuus
  • Toimialajärjestön viestintä
  • Yhteistyö keskusjärjestön kanssa
  • Toimialajärjestön oman toiminnan kehittäminen

Vuosi 2022 oli haastava monille toimialoille. Suomen Yrittäjien 61 toimialajärjestöstä SKAL kuuluu niihin, joiden jäsenistöön energian hintakriisi on vaikuttanut eniten.

Korkea polttoaineen hinta heijastui rajusti kuljetusyritysten kannattavuuteen, jonka myötä SKAL toimi voimakkaasti jäsenyritysten puolesta. Järjestön viestintä on aktiivista ja näkyvää niin medialle kuin jäsenkuntaan.

SKAL panosti vuonna 2022 myös jäsenille tarjottavaan palvelutarjontaan.
Jäsenille on tarjolla asiakaslähtöisiä tapoja saada tietoa ja kohdata SKALin asiantuntijoita. SKAL käynnisti myös uusia toimintamuotoja, kuten esimerkiksi nuorten verkoston ja omien paikallisyhdistyksien kouluttamisen.

Suomen Yrittäjät on ollut SKALille arvokas yhteistyökumppani kriisivuoden vaikuttamishankkeissa. Myös yhteistyö muiden järjestöjen kanssa on ollut tiivistä ja tuloksekasta.

– Tämä toimialajärjestö toimii alalla, joka on ollut ajankohtainen, suurten haasteiden edessä ja joutunut elämään keskellä epävarmuutta. Se on tehnyt vahvaa vaikuttamistyötä ja myös vahvasti yhteistyössä Suomen Yrittäjien kanssa näkyvästi, vaikuttavasti ja pitkäjänteisesti, kuvasi tunnustusta myöntäessään Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen.

– Tämä on hieno tunnustus kaikille SKALilaisille ja koko kuljetus- ja logistiikkatoimialalle. Arvostamme, että työmme näin nähdään ja tunnustetaan. Jäsenyritystemme ja toimihenkilöidemme puolesta haluan kiittää Suomen Yrittäjiä yhteistyöstä ja tuesta, sanoo SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Rallin F-Cupin kausi starttaa Tuurista

Joonas Lindroos. Kuva: Marko Kyöstilä.

Kotimainen F-Cup-Rallisarja 2023 käynnistyy lauantaina 11. helmikuuta Alavuden Urheiluautoilijoiden järjestämässä Tuuri Rallissa.

Kilpailussa ajetaan neljä erikoiskoetta joille mittaa on kerrytetty 57 kilometriä. Huoltoalue sijaitsee Kyläkauppa Keskisen kupeessa ja samalla alueella on myös rallin kilpailukeskus. Nuottiluokkien kuljettajilla reitin nuotitus on varattu perjantaille.

Ensimmäinen kilpailijapari starttaa reitille Kyläkaupan Ruokapuodin edustalta kello 13.01. Huollossa käydään kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen ja maaliin saavutaan noin klo 17 aikaan.

Muutamaa päivää ennen kilpailua on ilmoittautuneiden listalla 82 kilpailijaparia, joista 62 paria kuuluu F-Cup Rallisarjaan ilmoittautuneisiin.

Mestaruuspisteistä kamppaillaan viidessä eri kategoriassa, Nuotti sekä Neliveto ovat ennalta nuotitettavia, puolestaan Yleinen, Seniorit, sekä Juniorit ajavat ilman ennakkotutustumista.

Nelivedoissa ajetaan vain yhdessä luokassa, muissa on kolme luokkaa kuutiotilavuuden mukaan. Viime vuodesta poiketen F- ja Pro F-autot ajavat nyt samoissa luokissa.

Valtaosa kuljettajien pisteistä kertyy luokkapisteistä, mutta muutamia lisäpisteitä on tarjolla yleiskilpailujen viidelle nopeimmalle.

Kaudella on kilpailuja kaikkiaan viisi ja jokaisesta huomioidaan pisteet, joten jokainen kilpailu on yhtä tärkeä.

F-Cupin kalenteri kaudella 2023

11.2. Tuuri Ralli (Alavuden UA)
11.3. Ilomantsi Ralli (Keski-Karjalan UA)
27.5. Mäntsälä Ralli (Mäntsälän Moottorikerho)
16.9. Rantaralli, Naantali (Naantalin Seudun UA)
7.10. Orimattila Ralli, Orimattila (Orimattilan UA)

Tuuri Ralli -info, reitti & aikataulu
Tuuri Rallissa ajetaan lauantaina 11.2. yhteensä 4 erikoiskoetta ja kaikkiaan 57 erikoiskoekilometriä. Kilpailukeskus sijaitsee legendaarisella Keskisen Kyläkaupalla, Tuurissa.

Kilpailun aikataulu lauantai 11.2.

13.01 Lähtö, Tuurin kyläkauppa
13.25 EK 1 – 14,99 km
13.48 EK 2 – 14,66 km
Huolto, Tuurin kyläkauppa
15.47 EK 3 – 14,85 km
16.17 EK4 – 12,80 km
16.59 Maali, Tuurin kyläkauppa

Reittikarttojen myyntipisteet (LA 11.2.):

  • Kyläkaupan liikenneasema klo 7 alkaen
  • Kilpailutoimisto Ruokapuodin aulassa klo 9 alkaen
  • Ähtärin Neste klo 8 alkaen
  • Neste Kuortane klo 8 alkaen

Kartta maksaa 15€, jonka kanssa erikoiskokeille pääsee kaksi aikuista. Yksittäisiä lippuja (10€ / aikuinen) myydään myös erikoiskokeilla (käteinen)Rallin F-Cupin avaukseen

Kangasniemelle lähes 140 kilpailijaparia

Rallin F-Cupin talvikausi päätökseen Korpilahdella