Koti Blogi Sivu 831

Päivän museoauto: Nämä kaksi coupét erottuvat Lahdessa massasta

Citroën SM saapui automarkkinoille vuonna 1971 suuren mediahuomion saattelemana. Kuva: Mobilistin arkisto.

Vapun jälkeisenä viikonloppuna järjestettävän Lahden Classic Motorshown teemana on Kupee on upee.

Kaikki coupét ovat omalla tavallaan omistajaansa ilmentäviä erikoisautoja, mutta Oldsmobile Toronado ja Citroën SM antoivat erikoisen määritelmälle aikoinaan kokonaan uusia sisältöjä.

Suunnittelijoiden päämääränä niin Michiganissa kuin Pariisissakin oli luoda ylellinen ja nopea GT-auto, joka tekisi vaikutuksen missä hyvänsä maailman kolkassa. Molemmat joukkueet onnistuivat tehtävässään yli odotusten.

Toronado esiteltiin yleisön valtavaksi hämmästykseksi mallivuodelle 1966 ja SM miltei tasan viisi vuotta myöhemmin, eikä lainkaan vähäisemmän mediahuomion kohteena.

Päältä katsoen autoille oli yhteistä lähinnä etuveto, dramaattinen ulkomuoto ja kyky lennättää neljää etuoikeutettua ihmistä halki maiseman suurella nopeudella ehdottoman ylellisissä puitteissa.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Niiden todellinen kohtalonyhteys kuitenkin syntyi 60-luvun eteenpäin katsovasta hengestä. Siitä samasta, joka vei ihmisen kuuhun.

Ennen vuonna 1966 esiteltyä Oldsmobile Toronadoa harva selväjärkinen olisi osannut kuvitella lähes 400-hevosvoimaista etuvetoautoa. Kuva: Mobilistin arkisto.

Vaikka amerikkalaiset tarvitsivat tavoitteensa saavuttamiseen enemmän terästä ja hevosvoimia, olivat Toronado ja SM mitattavien suoritusarvojen valossa hämmästyttävän lähellä toisiaan; huippunopeus oli molemmissa 220 km/h tietämissä ja sadan kilometrin tuntinopeus saavutettiin paikaltaan lähtien noin kahdeksassa sekunnissa.

Oldsmobilen runsaan parin tonnin omamassan runnominen 60-luvun mittapuilla mielipuolisiin suoritusarvoihin vaati seitsenlitraista V-kahdeksikkoa siinä, missä puoli tonnia kevyempi Citroën selvisi erinomaisen aerodynamiikkansa turvin tehtävästä vain 2.7-litraisella Maserati-peräisellä V6-moottorilla.

Erikoinen yhteensattuma oli sekin, että sekä Toronado että SM ylsivät esittelyvuonnaan kolmannelle sijalle Vuoden auto Euroopassa -äänestyksessä. Tässä arvostetussa mittelössä ovat yleensä menestyneet sellaiset merkittävät uutuudet, joille on odotettavissa menestystä perheautojen massamarkkinoilla.

Siihen Oldsmobilen ja Citroënin tinkimättömistä kilometrinnielijöistä ei ollut. Molemmat pettivät myyntiennusteet pahoin, vaikka jättivätkin autohistoriaan lähtemättömän jäljen.

Mahtava General Motors kesti Toronadon kaltaisen pienen seikkailun helposti, mutta Citroënin SM-projekti suisti selvitystilaan ja lopulta Peugeot’n syliin.

Puolen vuosisadan takaa katsoen markkinamenestyksellä ei enää ole mitään merkitystä. Tärkeintä on, että valmistajilla oli aikoinaan rohkeutta kurkottaa tähtiin ja toteuttaa nämä upeat GT-coupét.

Sekä Toronadoon että SM:ään voi tutustua lähemmin Lahden Messukeskuksessa 6.-7.5. järjestettävässä Classic Motorshowssa.

Päivän museoauto: Näyttelyautoksi kunnostettu Oldsmobile

Päivän museoauto: Volvon 50 vuotta täyttävä ylellinen malli

Päivän museoauto: Opelin jenkkihenkinen edustusauto

Ford palaa Formula 1 -sarjaan

Fordin moottoriurheiluohjelma. Kuva: Ford.

Ford on palaamassa yli kahden vuosikymmenen jälkeen Formula 1 -sarjaan, todetaan Fordin tiedotteessa.

Amerikkalainen autonvalmistaja ja Red Bull Powertrains käynnistävät pitkän aikavälin strategisen teknisen kumppanuuden ja alkavat kehittää seuraavan sukupolven hybridivoimayksikköä, jota käytetään Formula 1 -autoissa kaudesta 2026 alkaen.

Red Bull Ford Powertrains toimittaa voimayksiköt sekä Oracle Red Bull Racingille että Scuderia AlphaTaurille vuodesta 2026 lähtien vähintään vuoteen 2030 asti.

Ford ja Red Bull Powertrains alkavat vuodesta 2023 lähtien kehittää kaudelle 2026 voimaan tulevien uusien teknisten määräysten mukaista voimayksikköä, johon kuuluu 350 kW tehoinen sähkömoottori ja uusi polttomoottori, jossa pystyy käyttämään täysin uusiutuvia polttoaineita.

Ford on vuonna 2026 ainoa autonvalmistaja, joka kilpailee moottoriurheilussa ruohonjuuritasolta Formula 1 -sarjaan. Ford on mukana muun muassa WEC ja IMSA -sarjoissa, Le Mansin 24 tunnin ajossa Mustang GT3:lla, WRC-luokassa M-Sport Ford Puma Hybrid Rally1 -autolla, Baja 1000 -kilpailussa Rangerilla ja Broncolla sekä Nascar, NHRA ja Supercars -sarjoissa Mustangilla.

Ford hyödyntää moottoriurheilussa tekemäänsä työtä myös tuotantoautoihinsa, jotta kuluttajat hyötyvät nopeammin innovaatioista, uusimmista teknologioista ja ohjelmistoista. Tämä jatkuu myös uuden moottoriurheilun huipulla tapahtuvan kumppanuuden myötä Fordin tulevien sähköautojen kehittämisessä.

Toinen saksalainen premium-merkki mukaan F1-sarjaan!

Päivän levynkansi: F1-autolla vauhditettiin levykauppaa 1983

Päivän F1-auto: Lotus 49 R3 1967 – ensimmäinen auto jossa Ford Cosworth DFV -moottori

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja liikenneonnettomuudesta Turun keskustassa

Kuva: CvB.

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja viime viikon perjantaina 27. tammikuuta Turussa tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa henkilöauton kuljettaja törmäsi suojatietä ylittäneeseen naiseen.

Liikenneonnettomuus tapahtui Turussa Itäisen rantakadun ja Kaskenkadun risteyksessä perjantai-iltana 27. tammikuuta noin kello 22.30.–23.30 välisenä aikana. Henkilöauton kuljettaja törmäsi suojatietä ylittäneeseen naiseen. Nainen työnsi tapahtumahetkellä ostoskärryjä.

Poliisin tietojen perusteella paikalla on tapahtumahetkellä ollut useita henkilöitä.

Tapahtumien kulku on toistaiseksi osittain epäselvä, ja poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havainnoistaan tai muista asiaan liittyvistä tiedoista sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

Moottoripyörien kokonaisrekisteröinneissä viides perättäinen kasvun vuosi

Kuva: Clas von Bell.

Moottoripyörien kokonaisrekisteröinnit Suomessa kasvoivat viidentenä vuonna peräkkäin, kun ensirekisteröinnit nousivat 2,9 % vuonna 2022.

Lähes kaikki valmistajat kertovat kärsineensä edelleen saatavuushaasteita.

Vuosi 2022 oli moottoripyörille jälleen kasvun vuosi. Ensirekisteröinnit nousivat 2,9 % (+107 kpl). Pienempien 0-755-kuutioluokkien 12 %:n (+251 kpl) kasvu paikkasi isompien 756-kuutioisten ja sitä isompien moottoripyörien 9,1 %:n (-144 kpl) laskua.

– Tarjonta pienemmissä kuutioluokissa on laajentunut viime vuosina. Osa motoristeista on vaihtanut pienempiin pyöriin, jotka ovat edullisempia ja helpompia käsitellä. Tämä kehitys on nähty esimerkiksi ikääntyvien moottoripyöräilijöiden keskuudessa, mutta myös monet uudet ja nuoret motoristit hankkivat ensimmäiseksi pyöräksi uuden pienikuutioisen pyörän, jota on mahdollista ajaa A2-kortilla, kuvailee Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Jarkko Tuomisto.

Isojen 756-kuutioisten ja sitä suurempien moottoripyörien kysynnässä nähtiin vuonna 2020 peräti 28 prosentin harppaus, ja kahtena viime vuotena on Tuomiston mukaan palattu kohti normaalitasoa.

– Suuremmissa pyörissä painopiste on ollut monikäyttöisissä Adventure-pyörissä, tämä trendi on jatkunut jo useamman vuoden ajan, hän kertoo.

Huomattavaa on, etteivät toteutuneet rekisteröinnit kerro koko totuutta kysynnästä tai trendeistä, koska lähes kaikki valmistajat raportoivat kärsineensä edelleen saatavuushaasteita. Tälle vuodelle saatavuus näyttää paremmalta sekä uusien mallien tuotannon että jälleenmyyjien varastosta löytyvien pyörien osalta.

Moottoripyörien kokonaismarkkina on kasvanut 30 % vuodesta 2017.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

 

Rekisteröinti: Corolla jättää muut mallit kauas taakse!

Toyota Corolla. Kuva: CvB.

Toyota Corollalla oli aivan ylivoimainen tammikuu henkilöautojen rekisteröinneissä. Corollaa rekisteröitiin 824 autoa, joka toi Corollalle 11,6 prosentin markkinaosuuden.

Toiseksi suosituin malli tammikuussa oli Toyota Yaris, mutta mallia saatiin rekisteriin vain 285 autoa. Siis 539 autoa vähemmän kuin Corollaa!

Kolmanneksi tuli 207:llä autolla Volvo XC40 ja neljänneksi Škoda Enyaq, 189 autoa.

Seuraavina tulevat Volkswagen ID.4 (174 autoa), Toyota RAV4 (161), Volvo V60 (160), Mercedes-Benz C-sarja (141), Volvo XC60 (135) ja kymmenentenä Polestar 2 (118).

Oheisessa taulukossa on mukana kaikkiaan 39 automallia, koska muutaman kohdalla on tasapeli. Käytännössä siis BMW X3 on sijalla 39, eikä sijalla 30. Samoin Peugeot 2008, Škoda Kodiaq ja Suzuki Vitara ovat sijalla 36, eikä sijalla 28.

Katso tästä Suomen 30 suosituinta uutta automallia 2022

Rekisteröinti: Suomalaisten suosikkiauton asemaa ei uhkaa mikään muu malli!

Hyvin erikoinen liikenneonnettomuus moottoritiellä Kuopiossa — moottoritie tukossa toista tuntia

Poliisi9
Kuva: CvB.

Kuorma-auton lavettiperävaunun kyydissä ollut kaivurin puomi osui Kuopion Vehmasmäen kohdalla moottoritien pohjoiseen vievillä kaistoilla tien yli vievän sillan kanteen.

Osuma johti siihen, että lavettiperävaunu kääntyi poikittain vasemmalle tukkien moottoritien liikenteen pohjoisen suuntaan kokonaan yli tunnin ajaksi.

Yhdistelmän takana viereisellä kaistalla edennyt henkilöauto kiilautui kaivinkoneen puomin ja moottoritien keskikaiteen väliin.

Vakavia henkilövahinkoja ei aiheutunut.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Muut mahdolliset rikosnimikkeet selviävät tutkinnan aikana.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Auto törmäsi lenkkeilijään Kauhavalla — lenkkeilijä menehtyi

Kuva: CvB.

Kauhavalla Mäenpääntiellä tapahtui keskiviikkona kello 18-19 välillä yhden henkilön kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus.

Onnettomuudessa lenkkeilijä jäi auton alle ja menehtyi.

Poliisi on ottanut kiinni autoa kuljettaneen henkilön, jota epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Myös päihteiden osuutta tapahtumiin tutkitaan.

Kiinniotettu henkilö on pidätetty eilen. Poliisi jatkaa asian selvittämistä teknisellä tutkinnalla sekä kuulusteluilla.

Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä sähköpostitse vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Maailman suurimmassa sähköautotestissä laitettiin sähköautot järjestykseen toimintamatkan mukaan

Tesla Model S. Kuva: Tesla.

Moottori-lehti ja Autoliitto ovat yhdessä Norjan autoliiton (NAF) kanssa tehneet maailman suurimman sähköautotestin.

Testissä oli mukana 29 automallia ja niillä ajettiin talviolosuhteissa täydellä akulla niin pitkälle kuin päästiin. Testin parasta antia on todellisen toimintamatkan lisäksi se, kuinka paljon talvikeli vähentää luvattua WLTP-toimintamatkaa.

Pisimmälle testissä pääsi Tesla Model S Standard, joka kulki 530 kilometriä. Toiseksi pisimmälle päästiin Tesla Model X Plaid -mallilla, 437 km. Kolmannelle sijalle tuli kiinalaismerkki Nio ET7 ja BMW i4 eDrive40, molemmilla päästiin 434 kiloometriä.

Lyhyimmän matkan pääsi Hongqi E-HS9 -mallilla, 303 km. Toiseksi huonoin oli MG Marvel R (308 km) ja kolmanneksi huonoin oli Volkswagen ID.Buzz (310 km).

Toinen merkittävä mittaustulos on luvatun WLTP-toimintamatkan ja todellisen kilometrimäärän erotus prosenteissa.

Tässä osiossa parhaiten pärjäsi Maxus Euniq6. Sen luvattu toimintamatka lyheni vain 10,45 %. Toiseksi paras oli Tesla Model S Standard (-16,40 %) ja kolmanneksi paras MG Marvel R (-16,76 %).

Heikoin auto tässä osiossa oli Hongqi E-HS9, jonka toimintamatka lyheni peräti 34,84 %. Toiseksi huonoin oli Toyota bZ4X (-34,00 %), ja kolmanneksi huonoin oli Škoda Enyaq Coupé RS (-33,73 %).

Tarkemmat tulokset on Moottori-lehden sivuilla.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Kylmäkuljetusperävaunujen jäähdytyssähkö aurinkopaneeleista

Kuva: Valoe.

Valoe Oyj ja hollantilainen kuljetuskaluston vuokraukseen Euroopassa ja Kanadassa erikoistunut TIP Group ovat allekirjoittaneet sopimuksen Valoen aurinkosähköjärjestelmien integroimisesta TIPin kylmäkuljetusperävaunuihin.

Sopimuksen tarkoituksena on aurinkosähköistää satoja perävaunuja vuoden 2025 loppuun mennessä. Kolmivuotisen sopimuksen arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Toteutumisen ehtona on, että osapuolten yhdessä sopimat järjestelmän suorituskykytavoitteet saavutetaan.

Rekkojen kylmälaitteet pyörivät dieselmoottorilla, joka tuottaa hiilidioksidia (CO2), häkää (CO), hiilivety-yhdisteitä (HC), typen oksideja (NOx), hiukkaspäästöjä ja erityisesti asutuskeskuksissa myös meluhaittoja.

Kun diesel korvataan perävaunuissa sähköllä, josta merkittävän osan tuottavat perävaunun katolle asennetut aurinkopaneelit, päästöt ja muut haittavaikutukset minimoituvat.

TIP on ottanut strategiassaan aktiivisen roolin raskaan liikenteen siirtymisessä fossiilisesta energiasta uusiutuvaan sähköön. Aurinkoenergia on tärkeä osa TIPin sähköistymisstrategiaa. Valoen kanssa tehtävän yhteistyön tavoite on vähentää hiilidioksidipäästöjä kylmäkuljetuksissa.

TIP pyrkii strategiansa mukaan 12 miljoonan kilon vuotuiseen CO2-päästövähennykseen. Ihanteellisissa olosuhteissa aurinkosähköjärjestelmä voi säästää vuosittain 3 500 litraa dieseliä ja vastaavasti vähentää hiilidioksidipäästöjä 9 000 kiloa jokaista perävaunua kohden. Tuhannen kylmäkuljetusperävaunun sähköistäminen täyttäisi TIPin vuositavoitteesta 75 %.

Valoen aurinkopaneeli soveltuu rekkaliikenteeseen

Valoen aurinkopaneelissa sähkö kulkee paneelin kokoisessa, sähköä johtavassa taustalevyssä, ei ohuissa sähkönjohdinlangoissa. Siksi taustajohdinpaneeli on tärinänkestävä ja toimii, vaikka kennosto vioittuisi mekaanisesti törmäyksessä tai muulla tavoin.

Ihanteellinen rekkapaneeli on kestävä, kevyt, hyvin eristetty, helposti kiinnitettävä ja vaihdettava sekä ympäristöystävällisistä komponenteista valmistettu. Kaikissa kuljetuksissa pelkkä sähkö ei ole aina mahdollinen, vaan diesel tarvitaan silloin varavaihtoehtona.

Järjestelmän tulee osata vaihtaa automaattisesti sähköltä dieselille. Järjestelmän automaattinen optimointi käyttää ensin akussa olevan sähkön ja käynnistää sähkön loppuessa automaattisesti dieselmoottorin.

Valoen rekkapaneelia suojaa erittäin vahva ja kevyt kemiallisesti karkaistu lasi tai vaihtoehtoisesti polymeeri. Paneeli asennetaan alumiiniseen tuki- ja jäähdytyselementtiin. Kelluva rakenne jäähdyttää paneelia ja estää lämmön siirtymisen kuormaan.

Kiinnitysmekanismi mahdollistaa vioittuneiden paneelien nopean vaihtamisen. Valoen paneeli täyttää myös EU:n lyijyttömyyskriteerit RoHS- direktiivin mukaisesti.

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!

Tarkasta nyt! Löytyykö autostasi nämä turvavarusteet ja ensiaputarvikkeet?

Kuva: Continental.

Onnettomuustilanne voi sattua kohdalle myös lyhyillä ja tutuilla ajomatkoilla. Osa auton turvavarusteista on lakisääteisiä, mutta suurin osa niistä on autoilijan oman harkinnan varassa. Autoon on hyvä hankkia omat tarvikkeensa ja ensiapuvälineet, jotka kulkevat aina mukana. Ne voivat tiukassa paikassa pelastaa ihmishenkiä.

Vuonna 2022 Suomessa tapahtui Liikenneturvan ja Tilastokeskuksen tietojen mukaan yli 3 000 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta.

Liikenteessä kaikkea ei voi ennakoida, mutta oma huolellisuus ja oikeanlainen varustautuminen auttavat vähentämään vahinkoja ja jopa pelastamaan ihmishenkiä. Vaikka itse välttyisi vahingoilta, onnettomuuspaikalle ensimmäisenä ehtivällä on velvollisuus auttaa.

– Tietyt autojen turvavarusteet ja -toimet ovat Suomessa lakisääteisiä ja osa taas jokaisen autoilijan oman harkinnan varassa. Jos autolla liikkuu myös ulkomailla, eri maiden väliset erot lainsäädännössä kannattaa tarkistaa. Suomessa laki määrää esimerkiksi, että autossa on käytettävä turvavyötä ja sieltä on löydyttävä varoituskolmio. Jauhesammutin taas on Suomessa pakollinen vain matkailuajoneuvoissa, mutta sellaisen hankkiminen myös henkilöautoon on järkevä varotoimi, muistuttaa Kamux Suomen maajohtaja Jani Koivu.

Autosta tulisi onnettomuustilanteiden varalta löytyä myös välineitä, joiden avulla matkustajat pääsevät helpommin ulos vaurioituneesta autosta, kuten lasivasara ja turvavyöleikkuri. Lisäksi on tärkeää, että onnettomuuspaikka ja autosta ulos tulleet ihmiset saadaan näkymään muulle liikenteelle hyvin. Mukana olisikin hyvä olla aina enemmän kuin yhdet heijastinliivit.

Kaikki turvallisuusvarusteet tulee pakata autoon niin, että ne eivät pääse liikkumaan irrallisina, mutta ovat käden ulottuvilla, kun niitä tarvitaan.

Ensiapulaukkukin on vapaaehtoinen hankinta, jonka säilyttäminen autossa voi kuitenkin pelastaa monta tilannetta.

Ensiapupakkausta valitessa kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota tarvikkeisiin, joita todennäköisimmin tarvitaan liikenteessä sattuvissa haavereissa. Pakettiin olisi hyvä kuulua ainakin laastareita ja sidetarpeita, ihoteippiä, haavapyyhkeitä, kolmioliina sekä elvytyssuoja. Myös sakset, pinsetit, suojakäsineet sekä lämpöpeite voivat olla onnettomuustilanteessa tarpeen. Pakkausta voi täydentää esimerkiksi desinfiointiaineella ja kylmäpussilla.

Ensiapulaukun sisältö on hyvä päivittää riittävän usein, sillä esimerkiksi desinfiointiaine, teippi, tai mahdolliset mukaan pakatut lääkkeet voivat vaurioitua kosteuden ja lämpötilanmuutosten vuoksi.

Ensiapulaukkua tulisi säilyttää suojassa auringonvalolta. Tavaratilasta tai hanskalokerosta voi löytyä sopiva paikka, jossa välineet pysyvät suojassa ja paikoillaan, mutta ovat helposti saatavilla.

Tarkista, löytyykö autostasi

  • Varoituskolmio
  • Ensiapulaukku
  • Huomioliivit kaikille matkustajille
  • Taskulamppu
  • Lasivasara, jonka avulla pääset poistumaan autosta ikkunan kautta tarvittaessa
  • Turvavyöleikkuri, jolla saat onnettomuustilanteessa jumiutuneen vyön katkaistua
  • Jauhesammutin
  • Taitettava lumilapio
  • Lämpimiä vaatteita tai lämpöpeite
  • Terävä esine, jolla voit tarvittaessa puhkaista täyttyneen turvatyynyn

Kiinnostaako autot ja liikenne? Tilaa tästä Autotodayn uutiskirje!