Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on tehnyt päätöksen uudesta määräyksestä, jolla mahdollistetaan kaikkien bensiiniajoneuvojen muuntaminen bioetanolikäyttöisiksi. Määräys perustuu päivitettyyn ajoneuvolakiin, ja se tulee voimaan 19.6.
– Uusi määräys mahdollistaa viimeinkin kaikkien bensa-autojen muuntamisen etanolille ilman kalliita päästömittauksia tai raskaita hyväksyntämenettelyitä. Muuntaminen tulee nyt mahdolliseksi myös uusiin autoihin, kun vanha sääntely antoi tämän mahdollisuuden käytännössä vain yli 15 vuotta vanhoihin autoihin. Tämä on valtava muutos, joka tuo ympäristöystävällisen autoilun ihan jokaisen ulottuville, iloitsee Etanoliautoilijoiden toiminnanjohtaja Antti Grönlund.
Uudessa määräyksessä muutoskatsastukseen riittää konversiosarjan valmistajan todistus sarjan yhteensopivuudesta kyseiseen ajoneuvoon sekä siitä, että ajoneuvossa joko on tai siihen on vaihdettu pääosin etanolista koostuvan polttoaineen jatkuvaa käyttöä kestävät osat.
Nämä todistukset saa valmiina konversiosarjan valmistajalta tai asentajalta, ja sen jälkeen auton voi viedä muutoskatsastukseen, jossa tehdään määräaikaiskatsastusta vastaava päästömittaus.
– Tämä tekniikka on ollut olemassa jo 15 vuotta ja se on jo todettu hyvin toimivaksi ja toimintavarmaksi vaihtoehdoksi. Etanolin osuuden kasvua on käytännössä rajoittanut vain tarpeettoman jäykkä sääntely ja kalliit päästömittausvaatimukset, ja nyt nämä esteet vihdoin poistuvat. Etanolilla on valtava potentiaali, joka on jo nyt saatu käyttöön esimerkiksi Ranskassa ja Ruotsissa, joissa liikenteessä on satoja tuhansia etanolikäyttöisiä autoja, kertoo toiminnanjohtaja Grönlund.
Etanolikonversiot avaavat myös uuden mahdollisuuden tehdä kustannustehokkaita päästövähennyksiä liikenteessä. Tähän asti päästövähennykset liikenteessä ovat olleet tolkuttoman kalliita: päästövähennystonnin hinnaksi on sähköautojen verotuella tullut 700 ja jakeluvelvoitteen täyttämisellä 400 euroa.
Jos etanolikonversioita tuettaisiin 500 euron muuntotuella, päästövähennystonnin hinnaksi tulisi vain 26 euroa. Etanoli on myös halvin keino jakeluvelvoitteen täyttämiseen.
– Jos päästövähennystavoitteet oikeasti halutaan saavuttaa, pitää siirtyminen uusiutuviin ja vähäpäästöisiin polttoaineisiin tehdä jokaiselle autoilijalle kannattavaksi. Uusiutuvan polttoaineen käyttämisen täytyy olla aina halvempaa kuin fossiilisen vaihtoehdon. Tässä pallo siirtyy nyt Säätytalolla neuvotteleville puolueille: tehokkaat ja edulliset keinot löytyvät kyllä, jos vain poliittista tahtoa löytyy, vetoaa toiminnanjohtaja Grönlund.
Edellytyksenä etanolikonversion hyväksymiselle 1.9.2009 alkaen käyttöönotetulle autolle muutoskatsastuksessa on, että
ajoneuvoon muutoksen tekemiseksi asennettavat tuotteet soveltuvat kyseisessä
ajoneuvossa käytettäviksi ja siitä esitetään tuotteen valmistajan todistus.
ajoneuvossa on tai siihen on vaihdettu pääosin etanolista koostuvalle polttoaineelle soveltuvat osat ja komponentit, jotka kestävät etanolin jatkuvaa käyttöä. Tästä on esitettävä muutoksen suorittaneen tahon todistus.
ajoneuvo läpäisee muutoskatsastuksessa määräaikaiskatsastusta vastaavan ottomoottorilla varustetun ajoneuvon pakokaasupäästöjen tarkastuksen, yli 10 vuotta aiemmin käyttöönotetun ajoneuvon vaatimuksilla.
Etanolikonversioita on arvion mukaan tehty vuosittain yhteensä noin 1 000 henkilö- ja pakettiautolle. Korkeaseosetanolia, eli E85-bioetanolia, on saatavilla tällä hetkellä noin 180 asemalta.
Hedin Automotive tuo Suomeen rajoitetun erän MG-merkkisiä täyssähköautoja. MG-täyssähköautot ovat yksiä Ruotsin myydyimmistä täyssähköautoista, ja ne tulevat myyntiin Hedin Automotiven myyntipisteissä kautta maan kesäkuusta alkaen. Hedin Automotive vastaa jatkossa myös MG-autojen huollosta Suomessa.
MG4. Kuva: MG.
Sähköautojen laaja mallisto käsittää muun muassa MG4:n, joka on markkinoiden selvästi edullisin täyssähköauto, ja MG5:n, joka on markkinoiden ainoa täyssähköinen farmariauto.
Modernien sähköautojen mukaisesti MG:n sähköautojen toimintamatka on mallista riippuen jopa yli 400 kilometriä.
Pitkä takuu
Autoilla on seitsemän vuoden tai 150 000 kilometrin kattava takuu.
Hedin Automotive ottaa MG-täyssähköautojen täyden huolto- ja korjausvastuun koko verkostonsa laajuudella, ja henkilöstö kaikissa toimipisteissä koulutetaan myymään ja huoltamaan niitä.
MG5. Kuva: MG.
– Uskon, että MG kiinnostaa täyssähköautosta haaveilevia suomalaisia laajasti etenkin monipuolisen mallistonsa ja kilpailukykyisen hintansa ansiosta. Autot ovat saatavilla heti, mikä myös vaikuttaa monen ostopäätökseen. Tuomalla uusia sähköisiä vaihtoehtoja Suomen markkinalle tavoittelemme luonnollisesti myös autojen vilkkaampaa myyntiä, Hedin Automotive Oy:n toimitusjohtaja Mikko Mykrä sanoo.
MG-täyssähköautojen myynnin Suomessa mahdollistaa Hedin Mobility Group.
– Halusimme tarttua konsernin tarjoamaan mahdollisuuteen nimenomaan asiakkaidemme vuoksi. Rajattu MG-täyssähköauton erä on hankittu Hedin Mobility Groupiin kuuluvalta Hedin Bil AB:lta, joka on MG:n jälleenmyyjä Ruotsissa. Konserniin niin ikään kuuluva Hedin MG Sweden AB on merkin maahantuoja Ruotsissa. Uudet ja täysin ajamattomat autot on siksi ensirekisteröity Ruotsiin ennen Suomen markkinalle tuomista, Mykrä avaa taustoja.
MG ZS EV. Kuva: MG.
Suomessa myyntiin tulevat MG-täyssähkömallit ovat MG4, MG5, ZS ja Marvel R. Autot ovat esillä kaikissa Hedin Automotive Oy:n myyntipisteissä kautta maan kesäkuusta alkaen. Helsingissä Herttoniemen toimipisteeseen avataan myös MG-täyssähköautojen Showroom.
Perjantaina 2. kesäkuuta hieman puolen yön jälkeen tapahtui Sotkamossa Ristijärventiellä ulosajo. Ulosajossa kuoli henkilöautoa kuljettanut alle 30-vuotias mies. Hän oli autossa yksin.
Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja rattijuopumuksena.
Poliisi selvittää tapahtumaolosuhteita, kuten henkilöauton nopeutta onnettomuushetkellä sekä kuljettajan ajokuntoa.
Myöhään maanantai-iltana Hämeenlinnan Katumantiellä tapahtui liikenneonnettomuus, jonka seurauksena hieman yli 60-vuotias mies menehtyi tapahtumapaikalla saamiinsa vammoihin.
Hämeen poliisi on aloittanut esitutkinnan rikosnimikkeillä kuolemantuottamus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Yksi henkilö on otettu kiinni rikoksesta epäiltynä ja hänen kuulustelunsa on aloitettu.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin julkaiseman, Suomen ilmastopaneelin luomaan Autokalkulaattoriin pohjautuvan, henkilöautojen päästö- ja kustannuslaskurin taustatiedot on päivitetty.
– Päivitettyjen tietojen perusteella tehtyjen laskemien mukaan täyssähköiset henkilöautot aiheuttavat keskiarvokilometreillä ajettuna jo alle kolmessa vuodessa vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin vastaavat bensiinikäyttöiset henkilöautot. Syynä on akkujen valmistuksen päästöjen lähes puoliutuminen ja sähköntuotannon päästöjen odotettua nopeampi päästövähennyskehitys, kertoo Suomen ilmastopaneelin jäsen ja Suomen ympäristökeskuksen professori Jyri Seppälä.
– Henkilöautojen päästö- ja kustannuslaskurin laskelmat osoittavat, että esimerkiksi keskikokoiseen bensa-autoon verrattuna saman autotyypin sähköauton kasvihuonekaasupäästöt ovat jo tavanomaisella vuosiajolla lähes 60 prosenttia pienemmät 10 käyttövuoden jälkeen. Aikaisemmin sama päästöetu saavutettiin 15 käyttövuoden jälkeen, kertoo professori Heikki Liimatainen Liikenteen tutkimuskeskus Vernestä.
Akkujen valmistuksen aikana syntyvät päästöt laskussa – akkujen hinnat edelleen haasteena
Sähköautojen haasteena pidetään akkujen korkeaa hintaa sekä niiden valmistuksessa syntyviä päästöjä. Akkujen vuoksi sähköautojen valmistuksen päästöt ovatkin suuremmat kuin samankokoisen polttomoottoriauton päästöt.
Akkujen valmistuksen päästöt ovat vähentyneet viime vuosina nopeasti. Vielä 3 vuotta sitten tieteellisten julkaisujen perusteella akkujen valmistuksen arveltiin aiheuttavan noin 115 hiilidioksidikiloekvivalentin päästön jokaista valmistettua akun kilowattituntia kohti, kun sen nyt arvellaan olevan keskimäärin noin 70 kg CO2-ekv./kWh.
Myönteisen kehityksen taustalla on akkujen valmistuksessa käytetyn sähkön tuotannon päästöjen nopea väheneminen ja akkuteknologian kehittyminen. Noin puolet akkujen valmistuksen päästöistä johtuu käytetyn sähkön päästöistä. Akkujen valmistuksen päästöt tosin vaihtelevat suuresti valmistusmaasta riippuen, Euroopassa niiden ollessa alhaisimmat.
Kun sähköautot yleistyvät, akkujen kierrätystoiminta paranee. Tehostuvan kierrätyksen on arvioitu pienentävän akkujen elinkaaripäästöjä noin 7–17 prosenttia. Auton akuille on myös näköpiirissä toinen elämä autovaiheen jälkeen sähkövarastoina.
Myös akkuteknologian uskotaan kehittyvän jatkossakin hyvin. Akkujen energiatiheydellä kuvataan akun varastoimaa energiakapasiteettia. Tulevaisuudessa akkujen energiatiheys voi kasvaa 50 prosenttia alle kymmenessä vuodessa.
Myös akkujen käyttöikä kasvaa tulevaisuudessa. Lisäksi on nähtävissä uudenlaista autoihin soveltuvaa akkuteknologiaa (esimerkiksi suola-akut), joka ei ole enää riippuvainen kriittisistä mineraaleista.
Niiden avulla sähköautojen skaalautuvuus onnistuu globaalisti uudella tavalla ja akkuihin liittyviä ekologisia ja sosiaalisia vaikutuksia voidaan vähentää merkittävästi.
Esimerkkilaskelmien mukaan sähköautojen rooli päästövähennyksissä ja kustannusten minimoinnissa korostuu, kun ajokilometrit kasvavat selvästi yli tavanomaisen 14 000 kilometrin vuosiajon.
Kustannushyödyt kääntyvät saman bensa-sähkö-autotyypin vertailussa sähköauton eduksi selvästi alle kymmenessä vuodessa, jos akuston koko on sähköautossa maltillinen. Suurilla 30 000 kilometrin ajokilometreillä sähköauton taloudellinen etu saavutetaan jo alle viidessä vuodessa.
Uusien täyssähköautojen hankintahinnat eivät ole juurikaan muuttuneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Komponenttien paremman saatavuuden ja kiristyvän kilpailun seurauksena hintojen odotetaan laskevan selvästi viimeistään vuonna 2024. Hankintahinnan alentumisen seurauksena sähköautoilun edullisuus korostuu.
– Nykyisten hankintahintojen ja sähkön hintojen asettumisen seurauksena sähköautojen kustannushyödytkin tulevat hyvin näkyviin jo tavanomaisilla ajokilometreillä eli noin 14 000 km/vuosi, toteaa Tampereen yliopiston ja Vernen professori Heikki Liimatainen.
Kotimaan liikenne tuottaa reilun viidenneksen kaikista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Päästöistä noin 95 % muodostuu tieliikenteessä ja tieliikenteen päästöistä yli puolet syntyy henkilöautoilusta.
Suomen ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää vähintään henkilöautoliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittumista vuoteen 2030 mennessä.
Yksi keskeinen keino tieliikenteen päästöjen vähentämiseksi on henkilöautojen käyttövoimien vaihtaminen mahdollisimman vähäpäästöisiin käyttövoimiin ja ilmastokestävien biopolttoaineiden ohjaaminen raskaaseen liikenteeseen.
Päivitetty henkilöautojen päästö- ja kustannuslaskuri ja uusi paketti- ja kuorma-autojen päästö- ja kustannuslaskuri julkaistiin Vaihtoehtoiset käyttövoimat tieliikenteessä tilaisuudessa tiistaina 6.6.
Tampereella on avautunut Suomen ensimmäinen robottibussiliikenteen etävalvontakeskus.
Etävalvontakeskus lisää automaattiliikenteen turvallisuutta ja tehostaa liikenteen sujuvuutta. Täyden palvelun etäohjausta autonomisille ajoneuvoille tarjoava valvomo on yksi harvoista maailmassa.
Keskus valvoo aluksi kahta reittiä Tampereella; Lintuhytti – raitiotien päätepysäkki ja rengasreitti Hervannan keskustassa. Reitit tarjoavat monipuolisen testiympäristön etävalvontakeskuksen teknologialle, sillä niillä on muun muassa erilaisia liikenneolosuhteita. Myös koeliikennöintialueen asukkaat ovat olleet kiinnostuneita testaamaan uutta matkustustapaa.
Seuraavassa vaiheessa valvomon toiminta laajenee Lahdessa ajavan ajoneuvon valvontaan. Valvomoa operoi tamperelainen robottibussioperaattori Remoted Oy.
– Etävalvontakeskuksemme varmistaa, että autonomiset ajoneuvomme voivat toimia turvallisesti ja tehokkaasti joka tilanteessa. Tämä on tärkeä askel kohti täysin autonomista liikennettä, sanoo Remoted Oy:n toimitusjohtaja Tatu Nieminen.
– Suomen ensimmäisen robottibussiliikenteen etävalvontakeskuksen avautuminen on merkittävä virstanpylväs autonomisen ajamisen kehityksessä. Business Tampere on tehnyt jo vuosia työtä automaattiliikenteen edistämiseksi, toteaa Business Tampereen älykaupunkikehityksen ohjelmajohtaja Markku Niemi.
Etäoperointikeskuksen kehittynyt teknologia hyödyntää myös tekoälyä ja koneoppimista sujuvan ja turvallisen toiminnan takaamiseksi. Keskus tarjoaa reaaliaikaista liikenteen seurantaa ja mahdollistaa ongelmien nopean ratkaisemisen.
Autonomisen liikkumisen operoinnin hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian vuoksi toteuttamia toimia.
Uusien matkailuajoneuvojen kauppa on tällä hetkellä viime vuosia hiljaisempaa. Vuoden 2022 vastaavaan ajankohtaan verrattuna sekä matkailuautoissa että vaunuissa jäätiin jälkeen vajaat 24 %, mutta tehdasvalmisteisissa retkeilyautoissa oli miinusta vain 7,5 %.
Autoissa ja vaunuissa on merkkejä, jotka ovat pystyneet kasvattamaan myyntiään hyvinkin suuria määriä. Tähän on edelleen vaikuttanut myös ajoneuvojen saatavuus, erityisesti matkailuautoissa.
Kiinnostusta ja kysyntää on – tällaista viestiä kuuluu kauppiasverkostosta ympäri Suomen. Yleinen kustannusten ja korkojen nousu, sekä ihmisten heikentynyt luottamus talouteen vaikuttavat kuitenkin selvästi ostokäyttäytymiseen.
Uusien ajoneuvojen sijaan monet valitsevat nyt käytetyn ajoneuvon ja siirtävät isompia investointeja tulevaisuuteen. Tunnelma on odottava.
Suomessa ensirekisteröitiin toukokuussa 245 tehdasvalmisteista matkailuajoneuvoa. Muita matkailuautoja rekisteröitiin 25.
Tehdasvalmisteisia mökki- ja saunavaunuja rekisteröitiin 24.
Kaikkiaan em. ajoneuvoja ensirekisteröitiin 1–5/2023 aikana yhteensä 871 kpl.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Itä- Uudenmaan poliisilaitoksen yhteisessä kuljettajatutkintoon tulevien opetusajoneuvojen ja lupien kenttävalvonnassa havaittiin useita puutteita.
Traficom ja Itä-Uudenmaan poliisi valvoivat yhdessä kuljettajatutkintoon tulevien opetusajoneuvojen vaatimustenmukaisuutta Vantaan Kaivokselassa 30.5.2023.
Valvonnassa kiinnitettiin huomiota opetusajoneuvojen vaatimuksiin, joita ovat opettajan lisäjarrupoljin, valkoinen opetuskolmio sekä lisäpeili. Lisäksi valvonnassa tarkastettiin opetuksen liittyvät luvat.
Autokoululuvalla toimivilta liikenneopettajalupa ja opetusluvalla opettavilta opetusluvan asianmukaisuus sekä ajo-opettajien ajo-oikeudet.
Valvonnassa tarkastettiin yhteensä 23 opetusajoneuvoa.
Poliisi puuttui kahden ajoneuvon osalta puutteelliseen lisäjarrupolkimen asennukseen ja tutkintoon pääsy estyi
Yhden opetuslupaoppilaan tutkintoon pääsy estyi puuttuvan opetuksen vuoksi
Yhden opetuksessa käytetyn ajoneuvon ajoneuvovero oli erääntynyt, yksi ajoneuvo oli epäkuntoinen ja yhdellä liikenneopettajalla ei ollut esittää liikenneopettajalupaa
– Vastaavia valvontoja on järjestetty nyt viisi kertaa ja edelleen saman tyylisiä puutteita tulee ilmi. Puutteet osoittavat, että valvonnalle on edelleen tarvetta. Aiommekin jatkaa valvontayhteistyötä poliisin kanssa eri puolella Suomea, sanoo Traficomin päällikkö Max Fogdell.
Täysin uusi täyshybridimalli on Lexuksen kompaktein koskaan esitelty malli, mutta sen merkitys on suuri. Lexus LBX tulee Lexuksen tiedotteen mukaan muuttamaan Lexuksen aseman Euroopassa merkittävällä tavalla.
LBX-mallinimi tulee englanninkielisistä sanoista “Lexus Breakthrough Crossover”, joka kertoo jo itsessään mallin merkityksestä Lexuksen brändille ja sen kunnianhimoisista tavoitteista.
Lexuksen ydinajatus on nyt tiivistetty aiempaa kompaktiin pakettiin muokaten niitä odotuksia, mitä asiakkailta voi kompaktin premium-crossover-mallin suhteen olla.
Lexus LBX murtaa myös perinteisen varustetasoajattelun rajoja. Yksittäisten varustetasojen sijaan Lexus LBX -malli tulee saataville neljän toisistaan poikkeavan ympäristön tai tunnelman voimin.
Näin toteutetaan Lexuksen perusajatusta siitä, miten luksuksesta voidaan tehdä henkilökohtaista.
Niinpä varustetasojen sijaan LBX voi tarjota hienostuneen rauhallisen, dynaamisen tai jopa urheilullisen tunnelman.
Nämä tunnelmat tai atmosfäärit toteutetaan erilaisilla yksityiskohdilla, väreillä, muodoilla ja viimeistelyillä. Uusi Lexus Bespoke Build -rakennusohjelma tarjoaa vielä enemmän valinnanvaraa henkilökohtaisiin valintoihin.
LBX edustaa monessa suhteessa uutta Lexukselle. Se on nimittäin ensimmäinen Lexuksen malli, jonka suunnittelu on ollut Lexuksen Euroopan toimintojen vastuulla. Siksi malli osuu varmasti eurooppalaiseen makuun ja vaatimuksiin. Tämän myötä uskomme LBX:n nousevan yhdeksi Lexuksen suosituimmista malleista Suomessa.
Kuva: Lexus.
Lexuksen crossover-mallien seuraan liittyy siis uusi tekijä, joka houkuttelee varmasti asiakkaita useista eri kategorioista – myös sellaisia, jotka eivät ole aiemmin harkinneet Lexusta autovalintojensa yhteydessä.
Lexus LBX-mallin tuotanto alkaa loppuvuodesta 2023. Ensimmäiset autot saapuvat Eurooppaan vuoden 2024 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.
Uusi Lexus-identiteetti
Uuden ulkodesignin kenties eniten huomiota keräävä piirre on keulan ”Resolute Look” -muotoilu, jossa Lexuksen perinteinen etusäleikkömuoto on toteutettu toisin.
Lexuksen Next Chapter -designperiaatteita noudattaen auton identiteetti ja mittasuhteet syntyvät sen ajettavuudesta. A-pilareita on tuotu taaksepäin, jotta matkustamo vaikuttaa kompaktilta ja konepelti urheilullisen pitkältä.
Autossa on 18 tuuman vanne- ja rengaskoko.
Rekisterikilven paikka on tuotu alas, jotta Lexuksen nimi on voitu sijoittaa puhtaaseen ja meluttomaan tilaan takaluukussa. Samoin koko ajoneuvon levyinen takavalonauha Lexukselle tyypillisten L-muotoiltujen valokuvioiden kera kantaa Lexuksen muotoiluperinteitä.
LBX on 4 190 mm pitkä, 1 825 mm leveä ja 1 545 mm korkea. Auton akseliväli on 2 580 mm.
Lexuksen uusi alustarakenne
LBX on ensimmäinen Lexuksen malli, joka toteutetaan GA-B -kokoluokan alustarakenteelle.
Sitä on kehitetty isolla kädellä, jotta Lexuksen vaatimukset matalasta painopisteestä, suuresta raideleveydestä, pienistä etu- ja takaylityksistä sekä luonnollisesti erittäin jäykästä korista.
Useiden erilaisten liitostekniikoiden ja vahvikkeiden ansiosta kori on erittäin vääntöjäykkä, mutta kiitos harkittujen materiaalivalintojen myös kevyt.
Mm. alumiininen konepelti, prässättyjen muoviosien käyttö osassa koripaneeleita sekä esim. kuumaprässättyjen vahvikkeiden käyttö keskipilareiden ja puskurien rakenteissa pitävät auton painon kurissa.
Kuva: Lexus.
LBX-mallin jousitus: Edessä käytetään MacPherson-pyöräntuentaa ja takana yhdystukiakselistoa. Nelivetoisissa AWD-malleissa takapään jousitusratkaisuna käytetään monivarsituentaa.
Elektronisesti ohjattu jarrujärjestelmä sisältää uuden toiminnon, joka rajoittaa keulan niiaamista tai nousemista erilaisissa ajotilanteissa.
Lexuksen uuden sukupolven hybridi
Lexus LBX -mallin voimalinjana toimii täysin uusi, 1,5-litraiseen kolmisylinteriin perustuva itselataava hybridijärjestelmä.
Kompaktin ja kevyen polttomoottorin jatkeena oleva tehonsiirtoyksikkö on aiempaa tehokkaampi. Itselataaville hybrideillemme ominaiseen tyyliin maltillisen kokoinen korkeajänniteakku on toteutettu bipolaarisena nikkelimetallihydridiakkuna.
Tämä takaa mahdollisuuden sekä ottaa hetkellisesti suurempaa tehoa akusta ulos kuin toisaalta ladata sitä regeneratiivisen jarrutuksen aikana lisäten sähköajon suhdetta merkittävästi.
Järjestelmän suurin ulostuloteho on 136 hv / 100 kW ja suurin vääntö on 185 Nm. Polttomoottorin terminen hyötysuhde on maailmanhuippuluokkaa, kiitos konsernin jo aiemmin käyttämien ominaisuuksien kuten erittäin tarkkaan hallitun palotapahtuman sekä imukanavien muotoilun ansiosta.
Polttomoottorin jatkeena olevan tehonsiirtoyksikön tehokkaammat sisuskalut sekä sen päälle sijoitetun tehonhallintayksikön entistä kompaktimpi toteutus auttavat voimakkaasti laskevan keulan muodon toteuttamisessa parantaen kuljettajan näkyvyyttä.
Kiitos uuden hybridijärjestelmän on Lexus LBX -mallin sähköajon osuus niin matkasta kuin ajasta aiempia järjestelmiä suurempi parantaen näin polttoainetaloudellisuutta kaikissa tilanteissa.
Saatavilla on myös nelivetoinen AWD-malli, jossa takapyörien voimansiirto on toteutettu taka-akselille sijoitetulla erillisellä sähkömoottorilla.
Polttomoottoriin on lisätty tasapainotusakselit ja toisaalta ovien eristemateriaaleissa on keskitytty häiritsevien korkeiden äänitaajuuksien eristämiseen, kun taas matalataajuiset äänet, jotka tuottavat miellyttävän, etäisen äänimaailman päästetään läpi.
Sisusta yksinkertainen ja hienostunut
Sisätiloja suunniteltaessa tavoitteena oli luoda yksinkertainen mutta silti tunnusomainen hienostunut tila, joka antaa mielikuvan kokoluokkaa tai jopa kahta suuremmasta autosta.
Tähän tavoitteeseen on päästy kolmella ydintekijällä: hyvällä näkyvyydellä, yksinkertaisella kojelaudalla sekä matalalle sijoitetulla keskikonsolilla.
Autossa on tarjolla useat eri verhoiluvaihtoehdot, kuten semi-aniliininahka tai täysin eläinperäisistä materiaaleista vapaat vaihtoehdot.
Kuva: Lexus.
Lexuksen NX-mallissa ensimmäistä kertaa nähty Tazuna-periaatteen mukainen kuljettajan ympäristö on vahvasti läsnä myös LBX-mallissa.
Kaikki kuljettajan tarvitsema informaatio ja tarvittavat ohjaimet ovat lyhyesti sanottuna juuri siellä, missä niiden pitääkin olla eikä katsetta sen paremmin kuin käsiä tarvitse liikuttaa yhtään sen enempää kuin pitäisikään.
Näkyvyyttä auttaa myös yksinkertainen kojelauta, jonka muoto jatkuu etuoviin tarjoten syliinsä sulkevan tilan olematta lainkaan päällekäyvä.
Se, että kuljettaja näkee vaivatta ympärilleen, on osa Lexus Driving Signaturea.
Multimedia ja infotainment
Lexus LBX -mallissa käytetään uusinta Lexus Link Connect -järjestelmää, ja sen käyttöliittymänä toimii erittäin selkeä 9.8-tuumainen kosketusnäyttö.
Järjestelmän ominaisuuksiin kuuluu mm. pilvipohjainen navigointi, ajantasaiset liikennetiedot sekä ääniohjattu älyassistentti.
Älypuhelinintegraatio toimii sekä Apple Carplayn että Android Auton kautta, Applen tapauksessa myös langattomasti.
Saatavilla on myös digitaalinen avain, joka mahdollistaa ajoneuvon lukituksen ohjauksen sekä auton käynnistämisen pelkän älypuhelimen avulla.
Multimediajärjestelmä on luonnollisesti päivitettävissä OTA-päivityksillä, mikä lisää auton käyttökokemusta entisestää. Huippuluokan äänentoistoa haluaville on tarjolla Lexuksen ekslusiivisen audiopartnerin, Mark Levinsonin 13-kaiuttiminen audiojärjestelmä.
Neljä erilaista maailmaa
Mallisto koostuu perinteisen varustetasoajattelun sijaan neljästä erilaisesta ympäristöstä, tai tunnelmasta.
Perusmallin lisäksi on tarjolla neljä erilaista tunnelmaa: Elegant ja Relax tarjoavat hienostuneisuutta, kun taas Emotion sekä Cool keskittyvät urheilullisempaan ja dynaamisempaan suuntaan. Jokainen ympäristö tarjoaa tosiaan erilaisen tunnelman asiakkaan mieltymyksen mukaan.
Emotion- ja Cool-mallit erottuvat muista kaksivärisellä ulkovärillään sekä koneistetuilla ulkopinnoilla toteutetuilla 18-tuumaisilla kevytmetallivanteilla. Elegant- ja Relax-malleissa on yksivärinen ulkoväritoteutus ja kiiltopintaiset 18-tuumaiset kevytmetallivanteet.
Sisätilojen suhteen erot näissä tunnelmissa ovat merkittäviä. Emotion-mallien istuinverhoilu on rei’itettyä nahkaa punaisin yksityiskohdin ja tehostetikkauksien niin istuimissa, keskikonsolissa kuin oviverhoiluissa.
Cool-malleissa on Ultrasuede-/nahkaverhoilu kaksivärisenä ja kuparinvärisillä yksityiskohdilla sekä tikkauksilla. Värit eri tunnelmissa vaihtelevat syvän ruskeista sävyistä hyvin vaaleisiin ja avariin väreihin.
Neljän erilaisen tunnelman lisäksi tarjolla on nk. perusmalli, joka hinnat alkaen -statuksestaan huolimatta tulee tarjoamaan erittäin runsaan vakiovarustelun.
Lexuksen tyyliin esimerkiksi kattava turvavarustelu Lexus Safety System + -järjestelmän muodossa kuuluu perusmallinkin varusteisiin, sillä turvallisuus ei näkemyksemme mukaan saa olla lisävaruste.
Perusversion, samoin kuin Emotion- ja Elegant-mallien sisätilat ovat saatavilla täysin ilman eläinperäisiä materiaaleja. Varustelumahdollisuuksia löytyy lisäksi suuremman, 12,3-tuumaisen Tazuna-täysdigitaalimittariston, tuulilasinäytön, Panasonic nanoe-X -ilmanpuhdistusjärjestemän, Mark Levinson Premium -audiojärjestelmän sekä sähkötoimisen takaluukun muodossa.
Lexus Bespoke Build
Lexus esittelee valikoiduille markkinoille täysin uuden Lexus Bespoke Build -palvelun. Se mahdollistaa aivan omannäköisen, uniikin LBX-mallin luomisen yksilöllisten, räätälöityjen ominaisuuksien avulla.
Palvelu mahdollistaa esimerkiksi turvavöiden värin sekä istuimien ja ovipaneelien tehostetikkauksien värin ja tyylin valinnan lukuisista eri vaihtoehdoista.
Materiaalivalinnat kattavat myös L-aniliini-nahkaverhoilun, todellisen luksustuotteen, joka on tulevan LBX-mallin lisäksi saatavilla ainoastaan Lexus LS -edustusautossa.
Palvelu esitellään LBX-mallin myynnin aloituksen yhteydessä vuonna 2024.
Turvallisuus- ja avustinjärjestelmät
Lexus LBX -malliin on pakattu kaikki viimeisimmän sukupolven turvallisuus- ja avustintoiminnot Lexus Safety System + -nimeä kantavan paketin alle. Järjestelmä sisältää lukuisia eri ominaisuuksia, joiden tehtävä on havaita erilaisia riskejä, varoittaa kuljettajaa niistä ja tarvittaessa avustaa välttämään onnettomuus vaikuttamalla niin ohjaukseen, kiihdytyksen hallintaan kuin myös jarruttamiseen.
Ydinjärjestelmiä ovat Pre-Collision-, Dynamic Radar Cruise Control -adaptiivinen vakionopeussäädin-, Lane Tracing Assist/Lane Keep Assist -kaista-avustin- sekä Road Sign Assist -liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä.
Avustinjärjestelmiin kuuluu mm. sähköiseen Lexus’ e-latch -ovien avausjärjestelmään linkitetty Safe Exit Assist -järjestelmä, kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä, älykäs pysäköintiavustin sekä kuolleen kulman tunnistinjärjestelmä.
Lisävarusteina on vielä saatavilla avustinjärjestelmiä, kuten edestä risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä sekä 360-kamerajärjestelmä.
Saataville tulee myös pysäköinnin kauko-ohjaus, joka mahdollistaa ajoneuvon siirtämisen ahtaissa tiloissa kuljettajan ohjatessa autoa auton ulkopuolelta mobiilisovelluksen avulla.
LBX -mallin tärkeimmät tekniset tiedot
Ulkomitat: 4 190 mm x 1 825 mm x 1 545 mm (p x l x k)
Tänä vuonna on Goodyearin 125-vuotisjuhlavuosi. Goodyear on ollut suurimman osan olemassaoloajastaan vahvasti mukana moottoriurheilussa kaikkialla maailmassa ratakuorma-autoilusta Nascariin ja Formula 1:stä Le Mansiin.
Sen saavutuksiin kuuluvat muun muassa enemmän voittoja Formula 1 -kisoissa kuin millään muulla rengasvalmistajalla, vaikuttava sarja kokonaisvoittoja Le Mansissa ja ennätyksiä rikkova kumppanuus Nascarin kanssa.
Le Mansin 24 tunnin kisa on luonut useita kultaisia hetkiä Goodyear-tuotemerkkiperheelle. Goodyear, Dunlop ja Avon ovat saavuttaneet yhteensä ennätykselliset 49 voittoa.
Tämän klassikkokisan 100-vuotisjuhlavuosi osuu samaan vuoteen Goodyearin 125-vuotisjuhlavuoden kanssa.
Goodyearin hienoimmat hetket moottoriurheilussa
1901 Goodyearin ensimmäinen ryöstöretki kilpa-autoilun pariin ja ensimmäinen voitto tulivat, kun Henry Ford valitsi Goodyearin autoonsa, joka voitti Detroit Driving Clubin kisan vuonna 1901
1913 Charlie Stutz käytti Goodyearin kokeellisia renkaita vallatessaan palkintosijan Indianapolis 500 -kisassa
1919 Howdy Wilcox rikkoi 100 mph:n rajan Indianapolisin kisassa, kun hän ajoi Peugeotinsa voittoon Goodyearin renkailla
1954 Goodyear aloitti kilpailutoiminnan NASCARissa
1960 Ensimmäinen Daytona 500 -voitto Goodyear-renkailla
1960 Goodyear voitti ensimmäisen kansainvälisen urheiluautokisansa Stirling Mossin ja Maseratin kanssa Kuuban Grand Prix -kisassa.
1965 Goodyear lähti mukaan Formula 1 -sarjaan ja voitti Meksikon GP:n Richie Gintherin ja Hondan kanssa.
1965 Goodyearin ensimmäinen Le Mansin voitto Ferrarilla
1965 Craig Breedloven Goodyearin renkailla varustetusta rakettiautosta tuli ensimmäinen maata pitkin kulkeva ajoneuvo, joka ylitti 600 mph:n (965,4 km/h) rajan.
1966 Goodyear voitti ensimmäisen Formula 1 -maailmanmestaruutensa Jack Brabhamin kanssa
1966 Legendaarinen Ford GT40 voitti Le Mans ’66 -kisan Goodyearin renkailla
1970 Porsche saavutti ensimmäisen Le Mans -voittonsa legendaarisella 917-mallilla ja Goodyearin renkailla
1970 Goodyear voitti Nürburgring Nordschleifessa ensimmäisen kerran, kun Vic Elford ja Kurt Ahrens voittivat Porschella
1973 Jokainen Formula 1 Grand Prix voitettiin Goodyear-renkailla
1976 Goodyear ja NASCAR osallistuivat Le Mansiin
1987 Gerhard Berger nappasi Goodyearin 200. F1 Grand Prix -voiton voittaessaan Adelaidessa
1991 Ayrton Senna ja McLaren voittivat Interlagossa ja toivat Goodyearille 250. F1 Grand Prix -kisavoiton
1994 Damon Hill ja Williams toivat Goodyearille 300. F1 Grand Prix -voiton Barcelonassa
1997 Jacques Villeneuve toi Goodyearille 350. F1 Grand Prix -voiton Barcelonassa
2020 Goodyear palasi Le Mansiin
2020 Goodyear nimitettiin rengaskumppaniksi Ison-Britannian ja vakioautojen maailmanmestaruussarjoihin
2022 Ratakuorma-autoilun huipuksi nousi FIA Goodyear ratakuorma-autoilun Euroopan mestaruussarja
2023 NASCAR osallistuu Le Mansiin ensimmäisen kerran vuoden 1976 jälkeen, Goodyearin renkailla
2023 Goodyear valittiin LMGT3-luokan rengastoimittajaksi FIA:n kestävyysajon maailmanmestaruussarjaan ja Euroopan Le Mans -sarjaan vuodesta 2024 alkaen