Koti Blogi Sivu 713

Varo näitä liikennevahinkoja juhannuksen aikana!

Kuva: If.

Torstaina juhannuksen menoliikenteessä sattuu yli kolmannes enemmän liikennevahinkoja kuin tavallisena kesäkuisena päivänä, paljastavat Ifin vuosien 2018–2022 vahinkotilastot.

Vielä suurempi kasvu, lähes 50 prosenttia, on pysäköintivahingoissa, eli monella pelti rytisee jo täydellä parkkipaikalla juhannusostoksilla tai levähdystauolla.

– Lähtöstressi, kiire päästä perille ja ruuhka muodostavat liikenteessä huonon yhdistelmän. Tärkein vinkki onkin lähteä liikkeelle lomafiiliksellä, mutta varautuneena siihen, että joukossa on aina myös kuskeja, joilla on hieman liian kiire ja kova tilannenopeus, muistuttaa autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius Ifistä.

Jos mahdollista, kannattaa aikaistaa tai siirtää lähtöaikaa, jotta ei ole pääteillä pahimpaan ruuhka-aikaan torstai-iltapäivänä ja -alkuiltana.

Illalla ja yöllä ajo nostaa riskiä eläinkolariin

Kun päästään perille juhannuksen juhlintaan, törmäysvahingot vähenevät koko viikonlopuksi selvästi alle keskiarvon, kertovat Ifin tilastot. Yllättäen edes sunnuntain paluuliikenteessä ei näy vahinkopiikkiä.

– Paluuliikenne jakautuu varmasti menoliikennettä pidemmälle aikavälille, minkä lisäksi torstainen kiire on ehkä jäänyt osalta kuskeista pois, arvioi Peter Roselius.

Sen sijaan eläinkolarit lisääntyvät juhannusaatosta alkaen. Sunnuntaina niitä sattuu peräti 60 prosenttia enemmän kuin kesäkuussa tavallisesti.

– Juhannusviikonloppuna ollaan tavallista useammin tien päällä samaan aikaan, jolloin eläimetkin liikkuvat. Ylipäätään autoilu alueilla, joilla eläimiä on enemmän, lisääntyy ihmisten siirtyessä mökeille. Paras varotoimi on ajonopeuden laskeminen etenkin ilta- ja yöaikaan, Roselius toteaa.

Autojen ilkivalta lisääntyy juhlatunnelmassa

Autovarkauksia sattuu juhannuksena vain vähän. Vahinkotilastoissa nousee kuitenkin ilkivalta, jota juhannuspäivänä tehdään autoille peräti 60 prosenttia normaalia enemmän.

– Alkoholilla on usein osuutta asiaan, sillä ilkivaltaa tapahtuu tyypillisesti baarien ja muiden illanviettopaikkojen läheisyydessä. Juhannuksena riskipaikkoja ovat esimerkiksi erilaiset festarit. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa harkita, minne autonsa pysäköi, kertoo Roselius.

Lähdetkö juhannusruuhkaan sähköautolla? Lue 5 vinkkiä

  • Lataa ennen matkaa valmiiksi useampi latausappi. Alkuvuoden aikana suurteholatausverkosto on Suomessa laajentunut paljon, joten tutullekin mökkimatkalle on voinut tulla uusia latureita.
  • Varaudu latauspisteiden ruuhkiin katsomalla etukäteen vaihtoehtoisia latauspaikkoja latauskartta.fi -palvelusta.
  • Älä lataa akkua kerralla ”liian täyteen” – usein kokonaismatkanteko on nopeampaa, kun pitää muutaman lyhyemmän lataustauon.
  • Viime tipassa lataamisen sijaan varaa tavallista enemmän puskuria akkuun siltä varalta, että juutut ruuhkaan.
  • Mikäli lataat perillä mökillä hidaslatauksella pistorasiasta, käytä vain tarkistettuja, hyväkuntoisia pistorasioita. Pistorasian ylikuumenemisriskiä vähentää lataustehon laskeminen applikaation kautta.

Nyt se on mahdollista: Minkä tahansa bensa-auton saa muuttaa bioetanoliautoksi!

Poliisikoira jäljesti nuorta miestä ulosajon jälkeen yli kymmenen kilometriä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Nuori mies kuoli auton törmättyä seinään Klaukkalassa — auton kyydissä neljä henkilöä

Kuva: CvB.

Hätäkeskus sai ilmoituksen henkilöauton kolarista torstainvastaisena yönä noin kello 1.30.

Poliisi epäilee, että henkilöauto oli ajautunut päin seinää Klaukkalantiellä, Nurmijärvellä. Alustavan tiedon mukaan auton kuljettaja on ajanut huomattavaa ylinopeutta.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle, autosta löytyi neljä matkustajaa, joista yksi, 19-vuotias mies oli menehtynyt. Muut matkustajat toimitettiin sairaalaan.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Klaukkalantien ja Kirkkotien risteyksen kohdilla.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua.

Kuljettajaa epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja vamman tuottamuksesta. Nimikkeet voivat täsmentyä esitutkinnassa.

Moottoripyöräilijä löydettiin menehtyneenä — oli luultavasti törmännyt puuhun

Helsingin Käpylän yliajon uhri menehtyi sairaalassa — poliisi kaipaa havaintoja yliajosta

Nuori moottoripyöräilijä menehtyi liikenneonnettomuudessa Mikkelissä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Moottoripyöräilijä löydettiin menehtyneenä — oli luultavasti törmännyt puuhun

Kuva: CvB.

Moottoripyöräonnettomuus tapahtui keskiviikkona iltapäivällä Karjalohjan Sammatintiellä. Onnettomuuden havaitsi paikalle saapunut sivullinen, joka ei kuitenkaan nähnyt tapahtumaa.

Noin 70-vuotias moottoripyörän kuljettaja menehtyi onnettomuuspaikalle.

Poliisi on aloittanut onnettomuuden syyn tutkimisen. Poliisi epäilee alustavasti, että moottoripyörä oli suistunut ulos tieltä ja osunut puuhun.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Lohjantaipaleen ja Haudanahon välillä.

Helsingin Käpylän yliajon uhri menehtyi sairaalassa — poliisi kaipaa havaintoja yliajosta

Autojen kiihdytyskisat yleisellä tiellä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

 

Autohuoltoketjulle Avainlippu-tunnus

Kuva: Atoy Autohuolto.

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Atoy Autohuollolle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle. Atoy Autohuoltoon kuuluu 18 toimipistettä eri puolella Suomea. Yhtiö huoltaa ja korjaa kaikki automerkit, myös uusimmat sähkö- ja hybridiautot.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia.

Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

Avainlippu-merkki tunnetaan Suomessa erittäin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti ja noin puolet suomalaisista yhdistää Avainlippu-merkkiin vastuullisuuden.

Lue myös: Uusi Atoy Autohuolto avataan Espooseen ennen joulua

Lue myös: Teslan voi nyt huollattaa Atoy Autohuollossa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Helsingin Käpylän yliajon uhri menehtyi sairaalassa — poliisi kaipaa havaintoja yliajosta

Kuva: CvB.

Helsingin poliisi tutkii epäiltyä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ja törkeää kuolemantuottamusta Käpylässä.

Poliisi epäilee, että iäkäs henkilö ajoi keski-ikäisen uhrin yli Koskelantiellä tiistaina 20. kesäkuuta. Epäilty rikos tapahtui noin kello 12.40. Tapahtumapaikka oli Koskelantie 27:n lähellä.

Uhri sai tilanteessa vakavia vammoja ja menehtyi myöhemmin sairaalassa.

– Selvitämme edelleen tapahtumien olosuhteita ja pyydämme kansalaisilta silminnäkijähavaintoja, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Åkerman.

Kaikki havainnot epäillystä yliajosta voi ilmoittaa analyysi.helsinki@poliisi.fi tai ympärivuorokautiseen vihjepuhelimeen 029 541 7931.

Poliisi kiittää kansalaisia avusta!

Erikoinen tilanne pysäytti rattijuopon!

Auto törmäsi villisikaan — villisika kuoli!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Uudella Mercedes-Benz E-sarjan farmarilla pääsee yli 100 km sähköllä

Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benzin uuden E-sarjan (W 214) Estate- eli farmarimalli tarjoaa entistä enemmän tilaa edessä ja takana sekä kasvaneen tavaratilan. E-sarjan farmarimallin mitat ovat (pituus/leveys/korkeus) 4949/1880/1469 milliä.

Akseliväli on 22 milliä pidempi kuin ennen ja nyt 2961 milliä. Pidentynyt akseliväli lisää merkittävästi takajalka- ja polvitiloja. Sisätilat ovat lähes S-sarjan mittaiset; esimerkiksi takaistuimen leveys on 1519 milliä eli 25 milliä enemmän kuin edeltäjässä.

Tavaratilan koko on 615 litraa, ja takaistuimet kaatamalla se laajenee jopa 1830 litran kokoiseksi. Lataushybridimallissa tavaratilan koko on 460–1675 litraa.

Kuva: Mercedes-Benz.

E-sarjan farmarilla voi vetää 2100 kilon jarrullista perävaunua. Suurin sallittu koukkupaino on 84 kiloa, mikä mahdollistaa esimerkiksi sähköpyörien kuljettamisen taakse kiinnitettävässä pyörätelineessä.

Ylellinen varustelutaso ja valmius automaattiseen taskupysäköintiin

Uutta E-sarjan farmarimallia luonnehtivat lyhyt etuylitys, pitkä konepelti, edeltävää mallia dynaamisemmin muotoiltu kattolinja ja loivasti kallistettu takaikkuna. Kookkaan etusäleikön (Progressive/Classic) korkeakiiltoinen musta väri viittaa Mercedes-EQ-sähköautoihin.

Vakiovarustukseen kuuluvat LED High Performance -ajovalot, ja Digital Light -valoratkaisu on saatavana valinnaisvarusteena. Takana suuntavilkut on integroitu takapuskuriin, mikä entisestään korostaa auton kasvanutta leveyttä. Sähköinen Easy-pack-takaluukku on vakiovaruste.

Sisällä matkustamossa valinnaisvarusteisiin kuuluvat esimerkiksi koko kojelaudan levyinen MBUX Superscreen-näyttö sekä 21 kaiuttimen Burmester-äänentoisto, joka tarjoaa Dolby Atmos -tason kuunteluelämyksen.

Kuva: Mercedes-Benz.

Mikäli näyttökokonaisuus ulottuu etumatkustajan puolelle, kuljettaja ei ajoturvallisuuden takaamiseksi enää voi nähdä tämän ruudun sisältöä ajaessaan.

Kuljettaja voi valikoida MBUX-valikoista käytössä olevan perävaunutyypin ja määritellä nopeusrajoituksen ja helpottaa näin perävaunun vetämistä sallituissa nopeusrajoissa. Valinnaisvarusteena saatavana on perävaunun käsittelyä helpottava peruutusavustin, joka säätelee ohjauskulmaa automaattisesti peruutuksen aikana.

Passiivisiin turvavarusteisiin kuuluvat muun muassa A-pilarista C-pilariin asti ulottuvat ikkunaturvatyynyt, kuljettajan polviturvatyyny sekä etuistuinten väliin asennettu turvatyyny. Autoon on saatavissa digitaalinen avain, jonka voi asentaa iPhone-puhelimeen tai Apple Watch -älykelloon. Sen voi jakaa jopa 16 ihmisen kanssa, mikä mahdollistaa vaivattoman auton käytön esimerkiksi perheenjäsenten kesken.

Kuva: Mercedes-Benz.

Farmarimallissa on vakiona Agility Control -iskunvaimennus ja yksikammioinen ilmajousitus taka-akselilla. Ratkaisu takaa erinomaisen ajomukavuuden ja aina tasaisen lattiapinta-alan myös auton ollessa lastattuna. Valinnaisvarusteisiin kuuluvat ilmajousitus, ADS+-iskunvaimennus ja älykäs pysäköintiavustin, jonka ansiosta E-farmarissa on valmius SAE Tason 4 -automaattiseen taskupysäköintiin. E-sarjan farmarimallin ilmanvastuskerroin on 0.26 ja etuosan tuulipinta-ala 2,38 neliömetriä.

Vakiona 11 kW:n AC-laturi, sähköllä jopa yli 100 kilometriä

Heti E-sarjan farmarimallin ensiesittelystä lähtien saatavana on neljännen sukupolven plug-in-lataushybridi E 300 e, ja muita hybridivaihtoehtoja esitellään jatkossa. Autossa on 25,4 kWh:n akku, ja toimintamatka sähköllä on nyt jopa yli 100 kilometriä latauksella.

Mercedes-Benz E 300 e

  • Iskutilavuus 1999 ksm
  • Polttomoottori 150/204/6100 kW/hv/rpm
  • Sähkömoottori 95/129/440 kW/hv/Nm
  • Järjestelmän yhteisteho 230/308/550 kW/hv/Nm
  • Akusto 25,4 kWh
  • Kulutus l/100km 0.6 – 0.9 (WLTP)
  • Sähkönkulutus 19,1 – 21,4 kWh/100km (WLTP)
  • Toimintamatka sähköllä 95 – 113 km (WLTP)
  • Vakiovarusteena autoissa on 11 kW:n sisäinen AC-laturi. Lisävarusteena on saatavana 55 kW:n DC-laturi, jonka avulla akku latautuu täyteen jopa 30 minuutissa.

Autotoday 15 vuotta sitten: Mercedes-Benzin DiesOtto ei ollutkaan polttomoottorin tulevaisuus

Autotoday testasi: Mercedes-Benz GLC 400 e 4Matic A Hybrid — sporttinen menijä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Erikoinen tilanne pysäytti rattijuopon!

Kuva: CvB.

50- vuotias nainen kuljetti henkilöautoa Lahden Ankkurissa ja kääntyessään kaupan pihaan hän törmäsi pysäköitynä olleeseen sähköpotkulautaan.

Sähköpotkulauta jäi jumiin auton alle ja keskeytti naisen autoilun.

Nainen puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Auto törmäsi villisikaan — villisika kuoli!

Autojen kiihdytyskisat yleisellä tiellä!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Auto törmäsi villisikaan — villisika kuoli!

Kuva: CvB.

Perjantaiaamuna 16.6. poliisi sai eläinonnettomuustehtävän Raaseporiin. Autonkuljettaja oli törmännyt tiellä 52 villisikaan sillä seurauksella, että auto oli mennyt lähestulkoon lunastuskuntoon. Kuljettajalle ei aiheutunut vammoja.

Villisika oli itse poistunut kolaripaikalta. Paikalle pyydettiin kokenut SRVA-yhdyshenkilö eli henkilö, joka vastaa suurriistavirka-avusta. Lopulta kauempaa maastosta löytyi menehtynyt villisika, jonka painoksi punnittiin 139 kilogrammaa.

Poliisi muistuttaa, että loukkaantuneiden villieläinten kanssa on syytä olla varovainen, sillä ne voivat käyttäytyä arvaamattomasti.

Henkilöauto törmäsi kahteen villisikaan Liperissä

Muista villisikakolarissa: Loukkaantunut villisika on hengenvaarallinen!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Autojen kiihdytyskisat yleisellä tiellä!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Piittaamattomuus liikenteessä jatkuu kesän edetessä. Viime viikonlopun aikana Itä-Uudenmaan poliisi tavoitti liikenteestä liikenneturvallisuudesta piittaamattomia sekä päihtyneitä kuljettajia.

– Viikonlopun aikana seitsemän kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan ja kolmen kuljettajan törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Lisäksi törkeitä liikenteen vaarantamisia oli kolme, kuten myös ajo-oikeudetta ajaneita. Rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia tavattiin viikonlopun liikenteestä kuusi, joista yhtä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kertoo ylikomisario Timo Leppälä.

Lauantaina Vantaan Katriinantiellä oli kiihdytyskisat, jossa oli paikalla yli sata autoa. Paikalla oli runsaasti ihmisiä, joista osa oli sulkenut autoilla liikenteen molemmista suunnista. Poliisi ei tavoittanut kyseisiä henkilöitä.

– Alue saatiin tyhjennettyä poliisin poistumiskäskyillä ja puhuttelulla. Alueelle oltiin kokoonnuttu myös perjantaina, Leppälä kertoo.

Mies riehui silmittömästi ja rikkoi autoja

Ylä-Savossa hurjasteltiin

Poliisi otti talteen Kemin hurjastelijoiden ajokortit

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //  

Nyt se on mahdollista: Minkä tahansa bensa-auton saa muuttaa bioetanoliautoksi!

Kuva: Etanoliautoilijat.

Maanantaina 19.6. astui voimaan Traficomin uusi määräys, joka mahdollistaa ensimmäistä kertaa nyt myös aivan uusien ja uudehkojen autojen muuntamisen bioetanolikäyttöisiksi. Aiemmin muutoskatsastus oli mahdollinen käytännössä mahdollinen vain yli 15-vuotiaille autoille. Todennäköisesti ensimmäinen uuden määräyksen mukainen muutoskatsastus tehtiin ongelmitta heti maanantaiaamuna.

– Muutoskatsastus tehtiin Lempäälässä Sääksjärven katsastusasemalla ja sen kohteena oli vuosimallin 2013 Volkswagen Caddy 1.2 litraisella TSI-moottorilla. Otimme mukaan eFlexFuel-muunnossarjan valmistajan antaman yhteensopivuustodistuksen, jossa todettiin muunnossarjan olevan yhteensopiva juuri kyseisen auton kanssa sekä että ajoneuvon muut osat kestävät pääosin etanolista koostuvan polttoaineen jatkuvaa käyttöä. Katsastuksessa ei tullut vastaan mitään ongelmia, kertoo Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Antti Grönlund.

– Se valtava muutos vanhan ja uuden määräyksen välillä oli se, että muutoskatsastukseen vaadittavan päästömittauksen hinta oli vanhan määräyksen aikana jopa 10 000 euroa ja eilen se oli enää 10 euroa, jatkaa toiminnanjohtaja Grönlund.

Itse muutoskatsastus maksoi 50 euroa, eli kokonaiskustannus oli 60 euroa. Päästömittauksen lisäksi muutoskatsastukseen tarvitaan muunnossarjan valmistajan antama yhteensopivuustodistus.

Etanolimuunnos antaa jokaiselle nyt myös edullisen vaihtoehdon laskea oman autoilunsa aiheuttamia päästöjä. Uuden sähköauton hankinta maksaa keskimäärin jopa 50 000 euroa, ja nyt omaan bensiiniautoon voi tehdä etanolimuunnoksen sarjalla, joka maksaa noin 500 euroa. E85-polttoaineella ajaminen laskee ajamisen päästöjä jopa 80 prosentilla.

– Etanolimuunnos tuo ensimmäistä kertaa ympäristöystävällisemmän autoilun ihan jokaisen saataville. Nykyiseen bensa-autoon sopiva sarja maksaa vain muutamia satasia, ja E85:lla ajaminen tulee myös halvemmaksi kuin bensiiniautolla. Ero ei tällä hetkellä ole suuri, mutta kuitenkin etanolin eduksi. Uusi hallitus on kirjannut ohjelmaansa käyttövoimamuutosten helpottamisen, biopolttoaineiden käytön edistämisen ja veron porrastamisen käyttövoiman mukaan, joten pian säästöä voisi kertyä enemmänkin, toivoo toiminnanjohtaja Grönlund.

Muunnossarjoja on ollut saatavilla jo lähes 15 vuoden ajan. Tekniikka on jo todettu toimivaksi ja toimintavarmaksi vaihtoehdoksi. Sarjat ovat myös kehittyneet valtavasti; nykyisin niissä on kylmäkäynnistystä parantavia ominaisuuksia ja muunnoksen voi tehdä myös suoraruiskumoottoreihin.

Kohta melkein mikä tahansa bensiiniauto voidaan muuttaa etanoliautoksi!

Hallitus purkaa sääntelyä — etanolimuunnokset mahdollisia uusiin autoihin jo ensi vuonna

Autotoday 10 vuotta sitten: Flexifuel-autot kiinnostavat

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //