Koti Blogi Sivu 658

Suomesta haetaan EU-rahoitusta 43,16 miljoonaa euroa sotilaallisen liikkuvuuden hankkeille!

Kuva: Matti Sulanto

Suomalaiset toimijat hakevat rahoitusta yhteensä 43,16 miljoonaa euroa yhdeksälle sotilaallisen liikkuvuuden hankkeelle Verkkojen Eurooppa -ohjelmasta (CEF, Connecting Europe Facility). Valtioneuvoston raha-asianvaliokunta puolsi hakemuksia 7.9.2023.

EU-rahoitusta on tarjolla tällä hakukierroksella 790 miljoonaa euroa. Tavoitteena on parantaa sotilaallista liikkuvuutta kaikkialla EU:ssa mukauttamalla osia yleiseurooppalaisesta TEN-T-liikenneverkosta kaksoiskäyttöä varten sekä siviili- että sotilasliikenteen parantamiseksi.

Tämän hetkisen tiedon mukaan kyseessä on viimeinen sotilaallisen liikkuvuuden hakukierros rahoituskaudella 2021–2027.

Valtio hakee rahoitusta liikenneväylien parantamiseen siviili- ja sotilaskäyttöön

Pääministeri Orpon hallitusohjelman mukaan hallitus hyödyntää täysimääräisesti Euroopan unionin CEF-rahoitusta erityisesti sotilaallisen liikkuvuuden hankkeiden osalta.
Hallitusohjelman mukaan hankkeita esitetään lisätalousarviomenettelyssä jo vuonna 2023, jotta voidaan turvata perusteltujen hankkeiden mahdollisimman hyvä menestys EU-rahoituksen hakemisessa.

– Näillä tarkkaan valikoiduilla hankkeilla rakennetaan osaltaan huoltovarmaa ja turvallista Suomea. On tärkeää koko Euroopan kannalta, että Suomi on aktiivinen sotilaallisen liikkuvuuden parantamisessa ja hakee rahoitusta hyvissä ajoin. Hankehakemuksissa korostuu Pohjois-Suomen merkitys sotilaallisen liikkuvuuden vahvistamisessa, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne sanoo.

Valtio hakee CEF-tukea yhteensä 34,58 miljoonaa euroa seitsemälle hankkeelle. Hankkeet ovat ehdollisia eduskunnan myöntämälle lisätalousarviorahoitukselle. Puolustushallinto on arvioinut hanke-ehdotusten sotilaallisen liikkuvuuden merkitykset, ja puolustusministeriö on antanut niistä lausuntonsa.

Eniten rahoitusta haetaan Oulu-Laurila-radan peruskorjaukseen. Hankkeen tavoitteena on poistaa rautatieinfran pullonkauloja, jotka aiheuttavat rataosuudella turvallisuusriskejä ja kapasiteettirajoitteita. Lisäksi rahoitusta haetaan maanteiden parantamiseen, siltojen korjaamiseen ja uusimiseen ja Koverharin meriväylän syventämiseen.

Seuraavat valtion hankkeet hakevat EU:n CEF-rahoitusta

1. Tornionjoen sillan peruskorjaus
Väylävirasto hakee rahoitusta 3,20 miljoonaa euroa. Tukihakemus on ehdollinen eduskunnan lisätalousarviopäätökselle.

2. Oulu-Laurila-radan peruskorjaus
Väylävirasto hakee rahoitusta 16,78 miljoonaa euroa. Tukihakemus on ehdollinen eduskunnan lisätalousarviopäätökselle.

3. Valtatie 6 parantaminen välillä Hevossuo-Nappa eli Korian kohta, Kouvola
Väylävirasto hakee rahoitusta 7,75 miljoonaa euroa. Tukihakemus on ehdollinen eduskunnan lisätalousarviopäätökselle.

4. Valtatie 4 parantaminen Hirvas-Rovaniemi-Vikajärvi-välillä
Väylävirasto hakee rahoitusta 2,30 miljoonaa euroa. Tukihakemus on ehdollinen eduskunnan lisätalousarviopäätökselle.

5. Kantatie 82 parantaminen Kalliosalmen sillan kohdalla, Kemijärvi
Väylävirasto hakee rahoitusta 1,15 miljoonaa euroa. Tukihakemus on ehdollinen eduskunnan lisätalousarviopäätökselle.

6. Koverharin meriväylän syventäminen, Hanko
Väylävirasto hakee rahoitusta 1,25 miljoonaa euroa. Tukihakemus on ehdollinen eduskunnan lisätalousarviopäätökselle.

7. Kappelinsalmen ratasillan uusiminen Mäntyluoto-Tahkoluoto-rataosalla, Pori
Väylävirasto hakee rahoitusta 2,15 miljoonaa euroa. Tukihakemus on ehdollinen eduskunnan lisätalousarviopäätökselle.

Lisäksi Suomessa toimivat yhtiöt hakevat CEF-tukea yhteensä 8,59 miljoonaa euroa kahdelle hankkeelle. Rauman sataman lastausrampin rakennushankkeelle haetaan 4,72 miljoonaa euroa ja Porin sataman lastausrampin rakentamiselle ja satamakentän uudistamiselle 3,87 miljoonaa euroa.

Mitä seuraavaksi?

Euroopan komission rahoituksen hakuaika päättyy 21.9.2023. Komission alustavan ilmoituksen mukaan rahoituspäätökset tehdään vuoden 2024 alussa.

Lue myös: SKAL ja INFRA: Suomen pitäisi nyt nopeasti hakea tukea tieverkolle EU:n sotilaallisen liikkuvuuden paketista!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mopomiitit työllistivät poliisia Kokkolassa ja Seinäjoella

Arkistokuva. Kuva: CvB

Lauantai iltana ja yönä poliisia työllistivät Kokkolassa ja Seinäjoella tapahtuneet mopomiitit, joihin kokoontui runsaasti nuorisoa mopoilla, moottoripyörillä, mönkijöillä, traktoreilla ja autoilla.

Mopomiitit häiritsivät ajoittain muita tienkäyttäjiä sekä myös liikekeskuksien parkkipaikoilla liikkuneita asiakkaita, joille alueille nuoriso isolla osallistujajoukolla kokoontui.

Poliisi joutui puuttumaan tilanteisiin ja ohjeistamaan, sekä myös antamaan joitakin poistumiskäskyjä nuorisolle.

Poliisi toivoo, että etenkin alaikäisten nuorten vanhemmat kiinnittäisivät huomioita viikonloppuyönä missä ja minkä kuntoisilla kulkuneuvoilla oma jälkikasvu kulkee ja valvoisivat alaikäisten kotiintuloaikoja tehokkaammin.

Seinäjoen mopomiitistä kirjattiin kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ja kaikkiaan 11 moposta poistettiin rekisterikilvet ajoneuvojen epäkuntoisuuksien vuoksi.

Katso muita juttuja mopomiiteistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisi kaipaa havaintoja peräänajosta

Kuva: CvB.

Poliisi pyytää havaintoja Kouvolassa Salpausselänkadun ja Kauppalankadun risteyksessä tänään tapahtuneesta kahden henkilöauton välisestä peräänajosta.

Poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan toistaiseksi tuntematon henkilöauto törmäsi Salpausselänkadulta oikealle Kauppalankadulle kääntymässä olleen punaisen henkilöauton perään.

Edellä ajaneeseen henkilöautoon tuli törmäyksen seurauksena peltivaurioita.

Takaa tullut autoilija poistui tapahtumapaikalta Kuusankosken suuntaan. Törmäys tapahtui 11.09.2023 noin kello 11.

Poliisi pyytää henkilöauton kuljettajaa, tapahtuman silminnäkijöitä tai muuta tapahtuneesta tietäviä ottamaan yhteyttä poliisiin.

Havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 050 447 9574.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tilanne epäselvä — saako tuoda Suomeen Venäjällä rekisteröityjä autoja!

Kuva: CvB.

EU:n komissio on antanut perjantaina 8.9.2023 tulkintasuosituksen, joka koskee Venäjälle rekisteröityjen kulkuneuvojen, esimerkiksi henkilön omassa käytössä olevan auton, tuontia EU:n alueelle.

EU:n komission antama lausunto koskien EU:n Venäjälle määräämien pakotteiden ajoneuvoihin liittyvää kohtaa (artikla 3i) on tulkintasuositus, jonka pohjalta EU:n jäsenmaat tekevät päätöksensä pakotteiden valvonnan osalta.

Suosituksen mukaan ei ole merkittävää, onko Venäjälle rekisteröity ajoneuvo yksityisessä vai kaupallisessa käytössä, vaan kaikkien pakoteasetuksen liitteessä XXI listattujen ajoneuvojen tuonti Venäjältä on täysin kielletty.

Tulkintasuosituksen arviointia Suomen osalta tehdään parhaillaan Tullin ja ulkoministeriön johdolla. Toistaiseksi noudatetaan nykyistä tulkintaa.

Asiasta tiedotetaan lisää mahdollisimman pian.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Täyssähköinen Opel Astra Electric nyt ennakkomyynnissä Suomessa

Kuva: Opel.

Uusi Opel Astra Electric tarjoaa täyssähköistä ajonautintoa ja jopa 418 km WLTP-toimintamatkaa. Malli on nyt ennakkomyynnissä Suomessa.

Opel Astra Electric 5-ov. Business Launch Edition starttaa 48 390 eurosta – lanseerausmalli on varustettu kaikin herkuin.

Vakiona mukana tulevat mm. LED Pixel -ajovalot, lämmitetty tuulilasi, sähköinen lasikattoluukku, IntelliDrive 2.0 -ajoavustinpaketti, premium-tason Alcantara-sisustus ja AGR-sertifioidut istuimet.

Energiatehokas, erinomainen ajaa ja käytännöllinen

Uusi Opel Astra Electric tarjoaa lähipäästötöntä ajonautintoa. Sähkömoottori tarjoaa 115 kW / 156 hv tehoa ja 270 Nm vääntöä. Auton alhainen 1 679 kilogramman omamassa parantaa ajettavuutta ja energiatehokkuutta. Aitoon saksalaiseen tyyliin Opel Astra Electricin huippunopeus on nostettu 170 km/h, kun monissa muissa sähköautoissa huippunopeus on vain 150 tai 160 km/h.

Energia Astra Electricissä on varastoitu 54 kWh litiumioniakustoon, joka on kooltaan kompakti, kevyt, energiatiivis ja mahdollistaa lyhyet pikalatauspysähdykset.

5-ovinen sähkö-Astra kulkee täydellä latauksella jopa 418 kilometriä (WLTP) kulutuksen ollessa vain 14,8 kWh/100 km. Pikalataus onnistuu 100 kW:n teholla, ja 20-80 %:n lataus vie alle 30 minuuttia. Vakiona Astra Electricissä on 11 kW:n 3-vaihelaturi.

Astra Electricin tavaratilan tilavuus on 352 litraa, istuimet alas taitettuna tilavuus kasvaa jopa 1 268 litraan. Sähköisessä Astrassa on erittäin alhainen painopiste ja korin vääntöjäykkyys on parantunut 31 % verrattuna polttomoottorisiin Astra-malleihin, mikä tekee auton ajo-ominaisuuksille vain hyvää.

Ensimmäiset Opel Astra Electricit saapuvat jälleenmyyjille vuoden 2023 lopussa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

BYD aloittaa sähköautojensa myynnin ja huollon viidellä uudella paikkakunnalla

Kuva: BYD.

BYD-maahantuoja RSA Suomi on vahvistanut, että Autolle.com, Autolähde Oy ja Käyttöauto Oy ovat merkin uusia jälleenmyyjiä.

Autolle.com aloittaa BYD:n myynnin ja huollon Kuopiossa, Autolähde Tampereella ja Käyttöauto Porissa, Seinäjoella, Tampereella sekä Vaasassa

– Perheyrityksemme Käyttöauto aloittaa BYD:n jälleenmyyjänä Tampereen, Porin, Seinäjoen ja Vaasan alueella loppusyksyn aikana. BYD:llä tulee olemaan merkittävä rooli Suomen ja koko Euroopan autokaupan kentällä, ja siksi haluamme olla mukana yhteistyössä. Erityisesti BYD:n lupaava mallikehitys ja vahva tausta esimerkiksi akkuteollisuudessa olivat syitä liittyä tähän positiiviseen jälleenmyyjien joukkoon, Käyttöauton toimitusjohtaja Jyrki Viitala sanoo.

– Olemme innoissamme alkavasta yhteistyöstä BYD:n kanssa. Uskomme merkin suureen potentiaalin Suomessa yritys- ja yksityisasiakkaillemme, varsinkin BYD:n ollessa jo nyt maailman suurin sähköisten ajoneuvojen valmistaja. Pystymme varmasti tuomaan merkin ympärille Suomeen samanlaista menoa ja meininkiä kuin esimerkiksi Ruotsissa on tehty, Autolle.com:in toimitusjohtaja Jari Nukari sanoo.

– Hienoa saada BYD:n sähköiset henkilöautot myyntiin, ja olemme otettuja siitä, että saamme olla mukana BYD:n Suomen valloituksessa. Autolähde on toiminut BYD:n sähköisten pakettiautojen jälleenmyyjänä jo vuoden verran, eli voisi sanoa meidän olevan Suomen pitkäaikaisin jälleenmyyjä. Näimme jo yhteistyötä aloittaessamme, että BYD tulee olemaan iso ja merkittävä osa sähköautomarkkinoita, Autolähde Oy:n toimitusjohtaja Henri Mäkelä sanoo.

BYD-toimipisteet löytyvät nyt Espoosta, Vantaalta, Raisiosta, Jyväskylästä, Mikkelistä, Savonlinnasta, Kuopiosta, Porista, Seinäjoelta, Tampereelta ja Vaasasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

VW ID.7 nyt ensiesittelyssä: ”Kaikkea on mietitty” — ja paljon myös ratkaistu

Kuva: Jukka Viitasaari.

Saksalaisen Volkswagenin ID-sähköautomalliston lippulaiva, ID.7, lupaa yli 600 kilometrin toimintamatkan huippuunsa hiotussa ja kaikin mukavuuksin ryyditetyssä matkustamossa maksimaalisen automatiikan avustamana.

Auto on ollut jo tovin myynnissä, mutta virallisesti ID.7 esiteltiin medialle 11. syyskuuta. Ensimmäisiin asiakastoimituksiin uskotaan päästävän alkuvuodesta 2024. Tilauksia on jo sisällä, mutta Volkswagenin edustaja K-Auto ei halua vielä kertoa tilausmääriä.

Volkswagen ID7 muistuttaa ulkoisesti Tesla Xää, mutta maksaa siitä noin puolet. Kuva: Jukka Viitasaari .

Nyt tarjolla on 77 kilowattitunnin akulla varustettu takavetomalli, mutta ensi vuonna mallisto täydentyy suuremmalla akulla ja nelivetoversiolla. Nykyisen ID.7-mallin maksimilatausteho on 175 kilowattia ja se on varustettu 210 kilowatin ja 545 newtonmetrin sähkömoottorilla.

Kuten Autotoday jo 24.8. kertoi, uusi ID.7 on ladattu täyteen automatiikkaa ja viimeisimpiä mukavuusvarusteita, joita tyypillisesti löytyy vain huomattavasti kalliimmista autoista, tai ei niistäkään.

Volkswagen ID7 on pitkä, matala ja pitkäakselivälinen auto, joka on lisäksi hinnoiteltu houkuttelevasti. Kuva: Jukka Viitasaari.

Edustajat myös vakuuttavat, että uudessa ID Software 4.0 -versiossa kaikki aiemmat ohjelmisto-ongelmat on selätetty. Auton iskulauseelle – ”Kaikkea on mietitty” – löytyy ensi tuntuman perusteella myös katetta.

Ilmanvastus minimiin

ID.7:ssä ilmanvastusta on pyritty minimoimaan lukuisilla yksityiskohdilla toimintamatkan maksimoimiseksi. Ilmaa ohjataan matalasta auton keulasta etupuskurin ilma-aukkojen kautta kylkiä pitkin takaosaan ja liftback-tyyppiseen peräluukkuun, joka puolestaan on muotoiltu eräänlaiseksi takaspoileriksi. Näin ilmanvastuskerroin on saatu painettua 0,23:een hieman varustelusta riippuen.

Volkswagen ID7 Auton liftback-tyyppinen peräluukku muistuttaa takaspoileria. Kuva: Jukka Viitasaari.

Lähes viiden metrin pituus, lähes kolmen metrin akseliväli ja noin 1,5 metrin korkeus tekevät ajosta vakaata. Ulkoisesti ja erityisesti sivuprofiililtaan auto muistuttaa Tesla X:n madallettua versiota, eivätkä mitatkaan siitä suuremmin poikkea. Teslan hinnalla saisi kuitenkin kaksi ID.7:ää.

Ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä markkinoille on tulossa Tourer-farmarimalli 77 kilowatin akulla, sekä viimeistään kolmannella neljänneksellä Pro S -malli 86 kilowatin akulla ja nelivetoinen GTX-malli, jonka luvataan olevan aiempia malleja tehokkaampi.

Sähkö on autoilun tulevaisuus

K-Latauksen latausverkosto Suomessa kasvaa tämän vuoden loppuun mennessä yli 1000 latauspisteeseen, mikä edistää osaltaan sähköautojen ekosysteemin kasvua.

K-Auto uskoo, että lainsäädäntö ohjaa nyt vahvasti autoilun kohden sähköistä maailmaa, mutta muutos tapahtuu vähitellen. Myös vaihtoautomarkkinoiden kehitys vaikuttaa merkittävästi.

Volkswagen ID7 Auton helmapelti on muotoiltu aerodynaamiseksi. Kuva: Jukka Viitasaari.

K-Auton tämän vuoden toisen vuosineljänneksen reilun 1,2 miljardin euron liikevaihdosta uusien autojen osuus oli 54, käytettyjen 25 ja palvelujen 21 prosenttia. Haasteellisesta markkinatilanteesta huolimatta liikevaihto kasvoi edellisvuodesta noin neljänneksen.

Vaikka uusista rekisteröidyistä autoista yli puolet on sähköautoja, niitä on tällä hetkellä Suomen autokannasta vasta noin kaksi prosenttia.

Volkswagen ID7 ohjaamoon mahtuu hyvin pidempijalkainenkin kuljettaja. Kuva: Jukka Viitasaari.

Suomen autokannan keski-ikä on noussut jo lähes 13 vuoteen, kun esimerkiksi EU-keskiarvo on 12 ja Ruotsin 10,4 vuotta. K-Auto ilmaisikin pettymyksensä uuden hallituksen ohjelmaan, josta ei isommin löydy vetoapua autokannan uudistumiseen.

Yhtiö odottaakin, että hallitus jatkaa vähäpäästöisten työsuhdeautojen verohuojennusta ja romutuspalkkioita, kunnostaa tieverkkoa nykyistä rivakammin ja lähtee uudistamaan autoilun kokonaisverotusta kohden vähäpäästöisempää maailmaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volkswagen ID7 Kaikissa malleissa on 15-tuumainen tietoviihdejärjestelmän kosketusnäyttö Kuva: Jukka Viitasaari.
Volkswagen ID7 Keulan halkoma ilma ohjautuu keulapuskurin sivukolojen kautta muotoiltua kylkeä pitkin auton taakse. Kuva: Jukka Viitasaari.
Volkswagen ID7 Latausluukun kansi toimii sääsuojana ja tulpalle on oma ripustuskoukkunsa. Kuva: Jukka Viitasaari.
Volkswagen ID7 Nokalta löytyy täysi lataus elektroniikkaa, vaikka moottori on taka-akselilla. Kuva: Jukka Viitasaari.

Katso tästä alkuvuoden suosituimmat sähköautot!

Tesla Model Y. Kuva: Antti Järveläinen.

Alkuvuonna elokuun loppuun mennessä on rekisteröity kaikkiaan 19 815 uutta sähköautoa.

Selvästi suostuin mallin on Tesla Model Y, jota on rekisteröity kaikkiaan 2 877 autoa.

Kakkospaikalla olevaa Skoda Enyaq -mallia on rekisteröity 1 582 autoa ja kolmannella paikalla oleva Volkswagen ID.4 on päässyt lukemaan 1 473.

Nämä kolme autoa ovat ainoat, joita on rekisteröity yli tuhat kappaletta.

Seuraavina tulevat BMW i4 (983 autoa), Peugeot e-2008 (913), Volvo XC40 (883), Audi Q4 (876), Volkswagen ID.3 (702), Volvo C40 (671) ja kymmenentenä Polestar 2 (668).

Sähköautojen rekisteröinnit 1-8/2023

TESLAMODEL Y2 877
SKODAENYAQ1 582
VOLKSWAGENID.41 473
BMWI4983
PEUGEOTE-2008913
VOLVOXC40883
AUDIQ4876
VOLKSWAGENID.3702
VOLVOC40671
POLESTAR2668
TESLAMODEL 3661
TOYOTABZ4X629
OPELMOKKA506
NISSANLEAF491
MERCEDES-BENZEQE-SARJA466
KIAEV6431
VOLKSWAGENID.5369
MERCEDES-BENZEQA-SARJA353
HYUNDAIIONIQ5338
HYUNDAIKONA330
NISSANARIYA285
CITROENE-C4273
AUDIQ8264
OPELCORSA-E196
KIANIRO187
MERCEDES-BENZEQB-SARJA184
BMWIX1181
MERCEDES-BENZEQS-SARJA181
CUPRABORN162
PEUGEOTE-208153
BMWIX147
RENAULTMEGANE134
FORDMUSTANG MACH-E114
MERCEDES-BENZEQC104
TESLAMODEL S97
PORSCHETAYCAN95
HYUNDAIIONIQ680
AUDIE-TRON70
FIAT50069
MAXUSEUNIQ59
MINIHATCHBACK59
VOLKSWAGENID. BUZZ56
MERCEDES-BENZAMG-SARJA55
TESLAMODEL X44
BMWIX340
LEXUSRZ450E36
SUBARUSOLTERRA34
BMWI728
TOYOTAPROACE20
VOLKSWAGENUP!20
CITROENE-BERLINGO17
BYDHAN16
PEUGEOTE-RIFTER15
BYDATTO13
CITROENBERLINGO13
KIASOUL11
TOYOTAPROACE CITY VERSO10
JAGUARI-PACE9
RENAULTZOE9
BYDTANG8
OPELCOMBO-E8
OPELZAFIRA8
CITROENSPACETOURER7
LEXUSUX300E5
OPELCORSA5
MERCEDES-BENZEQV4
MERCEDES-BENZVITO4
JEEPAVENGER3
PEUGEOTEXPERT3
AUDIRS2
DS32
MAXUSMIFA2
MAZDAMX-302
MERCEDES-BENZEVITO2
PEUGEOTTRAVELLER2
SMARTFORTWO2
AUDISQ81
DS3 CROSSBACK1
JACE-JS41
MERCEDES-BENZV-KLASSE1

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Moottoripyöräilijä menehtyi hirvikolarissa!

Kuva: CvB.

Nuori moottoripyöräilijä menehtyi törmättyään hirveen lauantaina 9.9. illalla noin kello 21 aikaan valtatiellä 3. Onnettomuuspaikka sijaitsee Parkanosta pohjoiseen.

Moottoripyöräilijä oli matkalla etelän suuntaan. Törmäyksen seurauksena hän ajautui ojaan, josta hänet löysi paikalle pysähtyneet autoilijat. Kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla.

Itse onnettomuudelle ei ole mahdollisesti silminnäkijöitä.

Tiellä, tienpenkalla ja moottoripyörässä oli jälkiä hirveen törmäämisestä.
Onnettomuutta tutkii Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Saksan GT4-sarja: Rengasrikko vei Sami-Matti Trogenilta palkintopallipaikan

Sami-Matti Trogen auton ulkopuolella. Kuva: Walkenhorst Motorsport.

Sami-Matti Trogen ajoi viikonloppuna Saksan GT4-sarjan kisat Sachsenringillä. Ensimmäisessä lähdössä palkintopallipaikka oli lähellä.

Lauantain kisan aloitti Enzo Joulié. Trogen aloitti ajovuoronsa viidennellä sijalla. Kuskinvaihto tehtiin tallille tuttuun tapaan aikaisessa vaiheessa, joka tuotti hedelmää.

Varikkosyklin loputtua Trogen oli neljäs! Hän ajoi pitkään tallikaveri Mex Jansenin takana, kunnes Jansenin BMW alkoi tippua rajusti.

Rengasrikko päätti toisen Walkenhorst-auton kilpailun, kun taas toinen peri palkintokorokepaikan. Kaikki näytti hyvältä, kunnes vain muutamaa minuuttia ennen loppua Trogenin BMW lipui hiljaa varikolle. Rengasrikko!

Tallin loistava päivä vaihtui nollaan pisteeseen ja murheellisiin ilmeisiin.

Kilpailun voitti hallitseva mestari PROsport Racing Aston Martinilla, kuljettajinaan Mike David Ortmann ja Hugo Sasse.

1. kilpailun tulokset:
1) Mike David Ortmann/Hugo Sasse – Prosport Racing – Aston Martin Vantage GT4
2) David Jahn/Jannes Fittje – AVIA W&S Motorsport – Porsche 718 Cayman GT4
3) Leon Wassertheurer/Tim Reiter – Bonk Motorsport – BMW M4 GT4
4) Marat Khayrov/Gabriele Piana – Bonk Motorsport – BMW M4 GT4
5) Alexander Hartvig/Nathan Schaap – Allied-Racing – Porsche 718 Cayman GT4

Kesk. Enzo Joulié/Sami-Matti Trogen – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4

Sunnuntain kilpailu

Trogen ajoi sunnuntain aika-ajon. 11. lähtöruutu ei aivan vastannut odotuksia, mutta erot olivat todella pieniä. Walkenhorst Motorsportin toinen BMW jäi kuitenkin tälläkin kertaa taakse.

Kilpailussa Trogenin stintti meni taistellessa. Sijoitukset vaihtuivat useasti, mutta suuriin nousuihin ei mahdollisuuksia avautunut.

Kilpailu keskeytettiin punaisella lipulla puolivälin tienoilla, kun Eastside Motorsportin Dominique Schaak ajoi Mercedeksensä rajusti seinään. Kuljettaja selvisi tilanteesta onneksi ilman suurempia vammoja.

Trogen tuli varikolle pian kilpailun jatkuttua, ja päästi Joulién rattiin. Walkenhorstin pysähdys osui täysin nappiin. Ranskalainen poimi sijoituksia samalla, kun rengasrikot muistuttivat kuljettajia Sachsenringin radan petollisesta luonteesta. Kärkipäässäkään ei tuhoutuneilta kumeilta säästytty.

Walkenhorst Motorsportin pilttuussa oli eilinen kohtalo varmasti tuoreena mielessä, mutta tällä kertaa renkaat pysyivät ehjänä.

Joulié tuli lopulta maaliin viidentenä, ainoastaan yhden sadasosan Jan Phillip Springobin Mercedes-AMG:tä perässä. Walkenhorst Motorsport- tallin hyvän päivän kruunasi pari Jansen/Hantke, jotka nappasivat kolmossijan!

2. kilpailun tulokset:

1) Mike David Ortmann/Hugo Sasse – Prosport Racing – Aston Martin Vantage GT4
2) Mohan Ritson/Tom Wood – FK Performance Motorsport – BMW M4 GT4
3) Nico Hantke/Mex Jansen – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4
4) Jan Phillipp Springob/Simon Connor Primm – CV Performance Motorsport – Mercedes-AMG GT4
5) Enzo Joulié/Sami-Matti Trogen – Walkenhorst Motorsport – BMW M4 GT4

Saksan GT4-sarja, pistetilanne 10/12 osakilpailun jälkeen:
1) Sasse/Ortmann – PROsport Racing – 173 pistettä
2) Bulatov* – Eastside Motorsport – 130 p.
3) Primm/Springob – CV Performance Group – 117 p.
4) Jahn/Fittje – AVIA W&S Motorsport – 113 p.
5) Hantke/Jansen – Walkenhorst Motorsport – 95 p.

10) Trogen/Joulié – Walkenhorst Motorsport – 61 p.

Saksan GT4-sarjan kaksi päätöskilpailua ajetaan 20.-22. lokakuuta Hockenheimin GP-radalla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //